Jeesus ja kaverit
Kohtaamme Raamatun lehdillä joukoittain kiinnostavia, kummallisia ja arvoituksellisia henkilöitä. Toiset ovat sankareita, toiset konnia. Keitä he kaikki oikein ovat miehiään ja naisiaan? Tässä blogissa Masa ottaa Jeesuksen kavereista selvää!
21.8.2013 20.44
Patmoksen Johannes
Kuka Ilmestyskirjan kirjoittaja oikein oli miehiään?
Raamatussa, erityisesti Uudessa testamentissa, vilahtelee runsaasti miehiä ja naisia, jotka ovat kaimoja keskenään. Jeesuksen aikaisessa Palestiinassa Maria oli erittäin yleinen naisen nimi, Simon ja Juudas taas suosittuja miesten nimiä. Myös Johanneksia Uuden testamentin sivuilta löytyy, tutuimpia lienevät opetuslapsi-Johannes sekä Johannes Kastaja. Uuden testamentin kirjoituskokoelmaan sisältyy myös Johanneksen ilmestys, lopunajoista kertova arvoituksellinen teksti, joka on innoittanut uskonnollisia ajattelijoita kohta kaksi vuosituhatta. Mutta kuka oli tuo Johannes, jonka nimiin Ilmestyskirja on laitettu?
Perinteisin käsitys Ilmestyskirjan Johanneksen henkilöllisyydestä on vetää yhtäläisyysmerkki hänen ja Johannes Sebedeuksen pojan, Jeesuksen opetuslapsen, välille. On katsottu, että samainen Johannes oli tuottelias kirjoittaja ja vastuussa niin Johanneksen evankeliumista, Johanneksen kirjeistä kuin Ilmestyskirjastakin. Nykyinen raamatuntutkimus on kuitenkin päätynyt pitämään Ilmestyskirjan kirjoittanutta Patmoksen Johannesta ja apostoli Johannesta kahtena eri henkilönä.
Ilmestyskirjan synty on ajoitettu Rooman keisari Domitianuksen (81 - 96 jKr.) hallintokaudelle. Domitianus oli kolmas huonomaineista keisari Neroa seuranneista Flavius-dynastian kruunupäistä. Hänen isänsä Vespasianus ja veljensä Titus toimivat sotapäällikköinä ensimmäisessä juutalaissodassa (66 - 73 jKr.), ja molemmat nousivat myös keisarin valtaistuimelle. Domitianus oli harras perinteisen roomalaisen kultin kannattaja, ja hänen hallituskautensa loppupuoli on yhdistetty varhaisiin kristittyjen vainoihin, vaikkakin historiantutkijat pitävät väitettä kiistanalaisena. Joka tapauksessa Ilmestyskirjan on esitetty syntyneen näinä vaikeina aikoina, jolloin alkukristityt kohtasivat epäluuloa ja vihamielisyyttä niin roomalaisten kuin juutalaistenkin taholta.
Kirjoittaja Johannes kertoo saaneensa näkykokemuksensa Patmoksen saarella, jonne hän oli joutunut karkotetuksi julistettuaan hyviä uutisia Kristuksesta (Ilm. 1:9). Patmos on pieni, kallioinen, kreikkalainen saari Aigeianmerellä. On pidetty mahdollisena, että karkotustuomio oli seurausta roomalaisesta lainsäädännöstä, joka suhtautui torjuvasti taikuuden ja ennustamisen harjoittamiseen (ellei kyse ollut valtionkultista). Profetointi lankesi roomalaisten viranomaisten tulkinnassa samaan kategoriaan, olipa sitten kyse kristitystä, juutalaisesta tai muusta uskontokunnasta. Kielteinen asenne nousi esiin erityisesti sellaista profeetallista aineistoa kohtaan, jolla oli vahva poliittinen sanoma - mikä Johanneksen tapauksessa piti mitä suurimmassa määrin paikkansa. Patmosta ja sen naapurisaaria käytettiin tuohon aikaan poliittisten ei-toivottujen henkilöiden karkoitukseen.
Perinteinen näkemys on myös usein kuvannut Johannesta yksinkertaisena ja oppimattomana Jumalan miehenä, joka erämaan askeettisessa yksinäisyydessä kokee hämmästyttävät ilmestyksensä. Ilmestyskirjan rikas, monisyinen ja kiehtova aineisto puoltaa kuitenkin pikemminkin näkemystä hyvin oppineesta, korkeasti koulutetusta miehestä, joka oli syvällisesti perehtynyt antiikin helleenisen ja juutalaisen kulttuurin perinteeseen, viisauskirjallisuuteen ja jumaluusoppiin. Ilmestyskirjan salaperäisiä vertauksia ja viittauksia on lähes mahdotonta ymmärtää tuntematta ympäröivän kulttuurin erityispiirteitä - jotka lienivät Johanneksella hyvin hallussa. Näistä tunnetuin lienee niin sanottu pedon luku eli 666, joka kreikkalaisen numerologian kautta kääntyy nimeksi Neron kaisar eli keisari Nero, jonka tiedetään surmauttaneen kristittyjä 60-luvulla.
Johannes oli uskonoppinut, julistaja ja näkijä - sekä aikansa teräväkielinen poliittinen kommentaattori. Johannekselle Rooman valtakunta näyttäytyi maanpäällisenä pahuuden voimien edustajana. Ilmestyskirja on täynnä uhkaavia hahmoja, jotka symboloivat Roomaa ja sen maallista, kristittyjä sortavaa mahtia. Babylonin portto on yhtä kuin Rooma, "seitsemällä vuorella" (Ilm. 17:9) istuva "suuri kaupunki, joka hallitsee maan kaikkia hallitsijoita" (Ilm. 17:18). Ilmestyskirjan peto puolestaan kuvannee juuri keisari Neroa. Johannekselle juuri keisarillinen valtakoneisto edusti sitä lopunajan maanpäällistä ahdistusta, josta Jeesuskin oli varoittanut.
Hän kirjoitti Ilmestyskirjansa tilanteessa, jossa varhainen kristikunta oli murroksen kynnyksellä. Paavali ja monet apostoleista olivat olleet varmoja Kristuksen paluun välittömyydestä, mutta keisari Domitianuksen päivinä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta oli ehtinyt vierähtää jo kuutisenkymmentä vuotta. Johannes tahtoi rohkaista kristittyjä veljiään ja sisariaan: Kristus palaisi kyllä takaisin, sitä vartoessa oli vain pysyttävä lujana vaikeista ajoista huolimatta ja varjeltava uskoa. Ilmestyskirja onkin kaikista pelottavista ja ahdistavista näyistään huolimatta ensisijaisesti tarkoitettu rohkaisuksi ja lohdutukseksi. Maailmassa tapahtuu vielä paljon pahaa, mutta lopussa kaikki asiat kääntyvät hyväksi. Jumala ei hylkää.
Juuri tästä syystä Johanneksen kirjallinen tuotanto puhuttelee ja kiehtoo vielä kaksi vuosituhatta myöhemminkin. Patmokselle karkotettu varhaiskristitty opettaja oli roomalaisille vallanpitäjille oman aikansa sanan säilällä kipeästi sivalteleva kauhukakara, joka tuomitsi kirpein ilmauksin keisarillisen sortokoneiston. Samalla hänen sanomansa on kuitenkin ajaton ja aina yhtä ajankohtainen viesti kristityille kaikkialla. Vaikka tilanne vaikuttaakin toisinaan toivottomalta, pahuuden vallat eivät saa viimeistä sanaa. Lopussa Jumala lupaa uuden maailman, jossa pahuutta ei enää ole. Tähän Patmoksen Johannes tahtoi kannustaa ihmisiä uskomaan - silloin ja vielä myöhemminkin.
Perinteisin käsitys Ilmestyskirjan Johanneksen henkilöllisyydestä on vetää yhtäläisyysmerkki hänen ja Johannes Sebedeuksen pojan, Jeesuksen opetuslapsen, välille. On katsottu, että samainen Johannes oli tuottelias kirjoittaja ja vastuussa niin Johanneksen evankeliumista, Johanneksen kirjeistä kuin Ilmestyskirjastakin. Nykyinen raamatuntutkimus on kuitenkin päätynyt pitämään Ilmestyskirjan kirjoittanutta Patmoksen Johannesta ja apostoli Johannesta kahtena eri henkilönä.
Ilmestyskirjan synty on ajoitettu Rooman keisari Domitianuksen (81 - 96 jKr.) hallintokaudelle. Domitianus oli kolmas huonomaineista keisari Neroa seuranneista Flavius-dynastian kruunupäistä. Hänen isänsä Vespasianus ja veljensä Titus toimivat sotapäällikköinä ensimmäisessä juutalaissodassa (66 - 73 jKr.), ja molemmat nousivat myös keisarin valtaistuimelle. Domitianus oli harras perinteisen roomalaisen kultin kannattaja, ja hänen hallituskautensa loppupuoli on yhdistetty varhaisiin kristittyjen vainoihin, vaikkakin historiantutkijat pitävät väitettä kiistanalaisena. Joka tapauksessa Ilmestyskirjan on esitetty syntyneen näinä vaikeina aikoina, jolloin alkukristityt kohtasivat epäluuloa ja vihamielisyyttä niin roomalaisten kuin juutalaistenkin taholta.
Kirjoittaja Johannes kertoo saaneensa näkykokemuksensa Patmoksen saarella, jonne hän oli joutunut karkotetuksi julistettuaan hyviä uutisia Kristuksesta (Ilm. 1:9). Patmos on pieni, kallioinen, kreikkalainen saari Aigeianmerellä. On pidetty mahdollisena, että karkotustuomio oli seurausta roomalaisesta lainsäädännöstä, joka suhtautui torjuvasti taikuuden ja ennustamisen harjoittamiseen (ellei kyse ollut valtionkultista). Profetointi lankesi roomalaisten viranomaisten tulkinnassa samaan kategoriaan, olipa sitten kyse kristitystä, juutalaisesta tai muusta uskontokunnasta. Kielteinen asenne nousi esiin erityisesti sellaista profeetallista aineistoa kohtaan, jolla oli vahva poliittinen sanoma - mikä Johanneksen tapauksessa piti mitä suurimmassa määrin paikkansa. Patmosta ja sen naapurisaaria käytettiin tuohon aikaan poliittisten ei-toivottujen henkilöiden karkoitukseen.
Perinteinen näkemys on myös usein kuvannut Johannesta yksinkertaisena ja oppimattomana Jumalan miehenä, joka erämaan askeettisessa yksinäisyydessä kokee hämmästyttävät ilmestyksensä. Ilmestyskirjan rikas, monisyinen ja kiehtova aineisto puoltaa kuitenkin pikemminkin näkemystä hyvin oppineesta, korkeasti koulutetusta miehestä, joka oli syvällisesti perehtynyt antiikin helleenisen ja juutalaisen kulttuurin perinteeseen, viisauskirjallisuuteen ja jumaluusoppiin. Ilmestyskirjan salaperäisiä vertauksia ja viittauksia on lähes mahdotonta ymmärtää tuntematta ympäröivän kulttuurin erityispiirteitä - jotka lienivät Johanneksella hyvin hallussa. Näistä tunnetuin lienee niin sanottu pedon luku eli 666, joka kreikkalaisen numerologian kautta kääntyy nimeksi Neron kaisar eli keisari Nero, jonka tiedetään surmauttaneen kristittyjä 60-luvulla.
Johannes oli uskonoppinut, julistaja ja näkijä - sekä aikansa teräväkielinen poliittinen kommentaattori. Johannekselle Rooman valtakunta näyttäytyi maanpäällisenä pahuuden voimien edustajana. Ilmestyskirja on täynnä uhkaavia hahmoja, jotka symboloivat Roomaa ja sen maallista, kristittyjä sortavaa mahtia. Babylonin portto on yhtä kuin Rooma, "seitsemällä vuorella" (Ilm. 17:9) istuva "suuri kaupunki, joka hallitsee maan kaikkia hallitsijoita" (Ilm. 17:18). Ilmestyskirjan peto puolestaan kuvannee juuri keisari Neroa. Johannekselle juuri keisarillinen valtakoneisto edusti sitä lopunajan maanpäällistä ahdistusta, josta Jeesuskin oli varoittanut.
Hän kirjoitti Ilmestyskirjansa tilanteessa, jossa varhainen kristikunta oli murroksen kynnyksellä. Paavali ja monet apostoleista olivat olleet varmoja Kristuksen paluun välittömyydestä, mutta keisari Domitianuksen päivinä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta oli ehtinyt vierähtää jo kuutisenkymmentä vuotta. Johannes tahtoi rohkaista kristittyjä veljiään ja sisariaan: Kristus palaisi kyllä takaisin, sitä vartoessa oli vain pysyttävä lujana vaikeista ajoista huolimatta ja varjeltava uskoa. Ilmestyskirja onkin kaikista pelottavista ja ahdistavista näyistään huolimatta ensisijaisesti tarkoitettu rohkaisuksi ja lohdutukseksi. Maailmassa tapahtuu vielä paljon pahaa, mutta lopussa kaikki asiat kääntyvät hyväksi. Jumala ei hylkää.
Juuri tästä syystä Johanneksen kirjallinen tuotanto puhuttelee ja kiehtoo vielä kaksi vuosituhatta myöhemminkin. Patmokselle karkotettu varhaiskristitty opettaja oli roomalaisille vallanpitäjille oman aikansa sanan säilällä kipeästi sivalteleva kauhukakara, joka tuomitsi kirpein ilmauksin keisarillisen sortokoneiston. Samalla hänen sanomansa on kuitenkin ajaton ja aina yhtä ajankohtainen viesti kristityille kaikkialla. Vaikka tilanne vaikuttaakin toisinaan toivottomalta, pahuuden vallat eivät saa viimeistä sanaa. Lopussa Jumala lupaa uuden maailman, jossa pahuutta ei enää ole. Tähän Patmoksen Johannes tahtoi kannustaa ihmisiä uskomaan - silloin ja vielä myöhemminkin.
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi
Ei kommentteja