Teofilos

Uusi testamentti on täynnä epistoloita eli opetuksellisia kirjeitä, joita apostoli Paavali ja muut varhaiskristilliset opettajat kirjoittivat eri seurakunnille ympäri Välimeren kreikankielisiä seutuja. Lukija saattaa yllättyä huomatessaan, että myös yksi neljästä evankeliumista - Luukkaan mukaan - alkaa omistuskirjoituksella: "Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos, jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on" (Luuk. 1:3-4). Eikä siinä vielä kaikki: saman kirjoittajan "jatkokertomuksen" toinen osa Apostolien teot on niinikään omistettu samaiselle Teofilokselle: "Edellisessä kirjassani, hyvä Teofilos, kerroin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja mitä hän opetti, alusta alkaen" (Ap. t. 1:1).

Evankelista Luukkaasta on kirjoitettu aikaisemmin. Mutta kuka oli tuo salaperäinen Teofilos, jolle evankelista osoitti suuren kirjoitusurakkansa tuloksen?

Teofilos (kr. Theofilos, lat. Theophilus) merkitsee sananmukaisesti "Jumalan ystävää" tai "Jumalan rakastamaa". Niinpä osa raamatuntutkijoista ehdottaakin, ettei omistuskirjoitusta tule tulkita osoitetuksi kenellekään yksittäiselle ihmiselle. Luukas on tarkoittanut evankeliumin Jeesuksen elämästä ja teoista yksinkertaisesti kaikille, jotka pitävät itseään "Jumalan ystävinä" riippumatta siitä, ovatko he rahvasta vai jalosukuisia.

Ajatus on kaunis ja sangen sopiva - mutta sitä vastaan puhuu Luukkaan käyttämä puhuttelumuoto, joka suomalaisessa raamatunkäännöksessä (1992) on muodossa "kunnioitettu". Alkukielellä eli kreikaksi sana on kratiste, latinaksi optimus, joka merkitsee "kaikkein ylhäisintä", "kaikkein parasta". Tällaista puhuttelumuotoa oli tapana käyttää korkea-arvoisista roomalaisista viranhaltijoista tai muista mahtimiehistä. Apostolien teoissa Paavali puhuttelee samalla tavoin muun muassa roomalaista maaherra Felixiä: "Sinun ansiostasi, korkeasti kunnioitettu Felix, olemme saaneet nauttia vakaasta rauhasta, ja sinun huolehtivassa hallinnossasi tämän kansan olot ovat suuresti parantuneet" (Ap. t. 24:2). Tuskinpa evankelista olisi käyttänyt samaa titteliä "tavallisesta" kristitystä.

Teofiloksen onkin epäilty olleen korkea-arvoinen roomalainen, jota varten evankeliumi koottiin, kun Paavali oli kotiarestissa Roomassa odottamassa oikeudenkäyntiään - pitihän vastapuolelle tehdä selväksi, ettei apostolin julistama oppi ollut Roomalle ja keisarille vahingollista. On esitetty, että kyseinen henkilö olisi jopa saattanut olla entinen konsuli Titus Flavius Sabinus, joka oli kääntynyt kristinuskoon tai ainakin osoitti sitä kohtaan suopeutta; kyseinen Flavius oli myös tulevan keisari Vespasianuksen velipoika. "Jumalan ystävä" olisi tuolloin tarkoitettu kunnioittavaksi lisänimeksi laupeudesta, jota hyväntekijä oli osoittanut vangittua Paavalia kohtaan. Epäilykset saavat uutta tuulta siipiensä alle historiantutkimuksesta, jonka mukaan jo ensimmäisellä vuosisadalla muutamat keisarillisen Julius-Claudius-suvun jäsenet olisivat kiinnostuneet uudesta "itämaisesta mysteeriuskonnosta" nimeltä kristinusko.

Teofilos on saattanut myös olla roomalainen lakimies, joka valmistautui toimimaan Paavalin puolustusasianajajana oikeusistuimen edessä. Tällöin evankeliumi olisi ollut mitä mainioin apuväline, kun tarkoituksena oli osoittaa, ettei syytetty ollut mikään maanpetturi, vaan oikealla asialla. Tai hän on saattanut olla yksinkertaisesti Luukkaan patronus eli suojelija ja taloudellinen tukija, jota kohtaan tuntemansa kiitollisuuden ja lojaaliuden vuoksi hän omisti tälle suuren työnsä.

Luukkaan evankeliumissa on kieltämättä monia yksityiskohtia, jotka olisivat varmasti kiinnostavia nimenomaan roomalaiselle lukijalle. Evankelista esimerkiksi ajoittaa Jeesuksen syntymän Quiriniuksen väestönlaskun aikaan (6 jKr.) (Luuk. 2:1-2) ja Johannes Kastajan toiminnan alun keisari Tiberiuksen 15. hallintovuoteen (29 jKr.).

Vielä yksi pääepäilty - joskin vähemmälle suosiolle jäänyt - olisi Jerusalemin saddukealainen ylipappi Teofilos "Kaifaan lanko" (virassa 37 - 41), jonka juutalaishistorioitsija Josefus mainitsee Juutalaissota-teoksessaan. Raamatuntutkijat ovat tosin ajoittaneet Luukkaan evankeliumin noin vuosille 70 - 80, joten omistuksen osuvuus on epävarma. Evankeliumi olisi siis kirjoitettu taivuttelemaan saddukealaista temppelipapistoa myötämielisemmäksi jumalanpilkasta tuomitun Jeesuksen seuraajien opetukselle. Se jopa alkaa kertomuksella temppelin Sakarias-papista (Luuk. 1) ja sisältää muista evankeliumeista uupuvan kertomukset Jeesuksesta vauvana ja 12-vuotiaana temppelissä (Luuk. 2:21-51).

Egyptin koptikirkon piirissä elää perimätieto, jonka mukaan Teofilos olisi ollut aleksandrialainen juutalaiskristitty. Aleksandria oli Jeesuksen aikaan yksi maailman suurimmista kaupungeista, filosofian ja oppineisuuden keskus ja todellinen kulttuurien ja uskontojen sulatusuuni. Siellä oli myös merkittävä juutalaisvähemmistö, ja sinne syntyi jo varhain kristillinen seurakunta ja yksi antiikin ajan viidestä patriarkaatista.

Viime kädessä on tunnustettava, että Teofiloksen henkilöllisyydestä ei ole varmuutta. Hän jääneekin yhdeksi Raamatun monista salaperäisistä henkilöhahmoista, joiden todellinen identiteetti ei koskaan selviä.

Mutta olipa hän sitten roomalainen ylimys tai jerusalemilainen pappi, olisivatko Luukkaan evankeliumi ja kertomus Apostolien teoista jääneet panematta papyrukselle, ellei evankelistalla olisi ollut hänenkaltaistaan merkkihenkilöä niitä vastaanottamassa? Teofiloksen epäsuora vaikutus hyvän sanoman etenemiselle saattaa siis olla suurempi kuin arvaammekaan!