Jeesus ja kaverit
Kohtaamme Raamatun lehdillä joukoittain kiinnostavia, kummallisia ja arvoituksellisia henkilöitä. Toiset ovat sankareita, toiset konnia. Keitä he kaikki oikein ovat miehiään ja naisiaan? Tässä blogissa Masa ottaa Jeesuksen kavereista selvää!
17.10.2014 15.03
Ylipappi Kaifas
Jeesuksen arkkivihollinen oli Jumalan ylimmäinen pappi.
Vuosi sitten muuan kenialainen vetosi Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen, jotta tämä ottaisi uudelleen käsittelyynsä ja kumoaisi Jeesus Nasaretilaisen aikoinaan saaman tuomion ja julistaisi miehen syyttömäksi. Tätä kirjoittaessani aie on tainnut kuivua kasaan, mutta tuo oikeudenkäynti 30-luvun alussa lienee yksi maailmanhistorian kuuluisimmista oikeuden istunnoista. Kuten kaikki pääsiäiskertomuksen tuntijat hyvin tietävät, tuolloin Jerusalemin temppelin pappeinneuvosto eli Sanhedrin piti yömyöhään kokousta ratkaistakseen harmillisen ja heidän näkökulmastaan katsottuna harhaoppisen juutalaisen opettajan kohtalon. Istuntoa johti senaikainen Jerusalemin temppelin ylipappi ja Sanhedrinin puheenjohtaja, Joosef Kaifas.
Kaifas (jonka arameankielinen nimi merkitsee "somaa"), lukeutui oman aikakautensa ehdottomiin merkkihenkilöihin ja mahtitekijöihin roomalaisten miehittämässä Juudean maakunnassa. Muun muassa juutalaishistorioitsija Josefus (n. 37 - 100 jKr.) on Juutalaissodan historiassaan kuvannut hänen uraansa. Tuo uraputki oli lähtenyt nousukiitoon, kun Kaifas oli solminut avioliiton ylipappina palvelleen Hannas ben Sethin tyttären kanssa. Hannas oli ensimmäinen ylipappi, jonka roomalaiset olivat nimittäneet otettuaan Juudean provinssin suoraan omaan hallintaansa vuonna 6 jKr. Hän palveli yhdeksän vuotta, ennen kuin hänet syrjäytettiin, mutta vaikutusvaltaansa hän ei silti kadottanut. Hannaalla oli viisi poikaa, joista jokainen sai oman tilaisuutensa seurata isänsä jalanjäljissä.
Vävy-Kaifaan virkakaudesta muodostui kaikkein pisin ja ehkäpä menestyksekkäin. Hän johti temppeliä ja siten de facto juutalaisten uskonnollista elämää vuodesta 18 aina vuoteen 36 saakka, jolloin roomalaiset panivat hänetkin viralta. Hän toimi pappien esimiehenä, ja hänen hallinnassaan olivat myös temppelin huomattavat rahavarat. Uskonnolliselta taustaltaan Kaifas lukeutui saddukeuksiin; toisin sanoen hän ei esimerkiksi uskonut ylösnousemukseen.
Vuodesta 6 jKr. eteenpäin roomalaiset nimittivät temppelin ylipapin virkaansa. Näin ollen myös Kaifaan tulevaisuus riippui siitä, kuinka onnistuneesti hän hoiti suhteet paitsi omaan kansaansa, myös roomalaisiin miehittäjiin. Juudeassa kyti kapinamielialaa, jonka kipunoista myöhemmin syttyivät selootti-uskonsoturien lieskat, ja Kaifas vastasi osaksi myös järjestyksen ylläpidosta juutalaisten parissa.
Pontius Pilatus nimitettiin virkaansa vuonna 26, joten hän ja Kaifas toimivat läheisessä yhteistyössä vuosikymmenen ajan. Onkin oletettavaa, että Juudean mahtimiehet sopivat keskenään molemminpuolisista järjestelyistä, joilla mahdolliset riidankylväjät ja muu epäsosiaalinen aines saataisiin vaiennettua, ennen kuin tilanne riistäytyisi hallinnasta. Yhtä kaikki, hänen aikanaan roomalaiset suhtautuivat verrattain sallivasti juutalaisten moniin uskonnollisiin tapoihin ja erityisvaatimuksiin ja soivat heille paljon löysää liekaa. Kaifas olletikin toivoi kiihkeästi järjestelyn jatkuvan vastakin.
Tätä kahden kauppaa ilmestyi uhkaavaan kiertelevä saarnamies ja kansanopettaja Galilean syrjäseuduilta. Evankeliumeissa Kaifas mainitaan miehenä, joka oli varuillaan ja epäluuloinen Jeesuksen suuresta kansansuosiosta. Johanneksen evankeliumin mukaan neuvoston papit vaikeroivat: "Jos annamme hänen (Jeesuksen) jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme." Silloin Kaifas ärähti: "Ettekö te ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?" Kaifaan onnistui vakuuttaa muutkin papit puolelleen, ja siitä alkaen he juonivat saadakseen Jeesuksen surmattua. (Joh. 11:45-57)
Sitten koitti pesah-juhlan aika, ja Jerusalemin suuri kaupunki oli täynnä pyhiinvaeltajia. Tunteet velloivat, ja epäilyksistä huolimatta myös Jeesus saapui oppilaineen kaupunkiin. Kaifaan ja muiden mitta täyttyi, kun galilealainen järjesti skandaalin temppelissä ajaen sieltä ulos rahanvaihtajat ja uhrieläinten kaupustelijat. Ylipapin miehet vangitsivat Jeesuksen yön pimeydessä kaupunginmuurien ulkopuolella Getsemanen puutarhassa ja toivat Kaifaan palatsille.
Kaifas johti koolle kutsuttua Sanhedrinin istuntoa (Matt. 26:57-68), ja Johanneksen mukaan myös hänen appiukkonsa Hannas oli läsnä kuulustelemassa Jeesusta (Joh. 18:13, 19-24), mikä viittaa siihen, että vanha "emeritusylipappi" toimi yhä aktiivisesti vävypoikansa takapiruna, ja Josefus kuvaili kronikassaan kaikkia sen suvun miehiä "sydämettömiksi", mitä tuli heidän jakamaansa oikeuteen. Myös Luukkaan erikoinen sivumaininta sekä Hannaan että Kaifaan rooleista ylipappina (Luuk. 3:2) viittaa Hannaan ylläpitäneen vaikutusvaltaansa myös vävynsä hallintokaudella.
Evankelistojen kuvauksessa oikeudenkäynnistä Kaifas menee suunniltaan ja repäisee vaatteensa, kun Jeesus julistaa olevansa Jumalan Poika. Hänen salajuonensa kantaakin hedelmää, ja Pilatus tuomitsee Jeesuksen kuolemaan. Koska maaherrakin tunnettiin kovaotteisena miehenä, evankelistat ovat todennäköisesti pehmennelleet hänen osuuttaan tapahtumasarjassa hienotunteisuudesta roomalaisia kohtaan.
Uudessa testamentissa Kaifas esiintyy vielä Apostolien teoissa (4:1-22). Silloin hän yrittää pakottaa Pietarin ja Johanneksen lopettamaan Jeesuksesta puhumisen, mutta nämä panevat hanttiin eivätkä suostu. Jälleen huomiotaherättävästi Hannas mainitaan ylipappina, Kaifas osana hänen perhettään. Hän joutui kuitenkin nielemään kiukkunsa ja laskemaan apostolit vapaiksi, jottei heihin tykästynyt kansa pillastuisi. "Ylipapin" mainitaan olleen myös läsnä Stefanoksen kuulusteluissa ja lynkkauksessa (Ap. t. 7), mutta kirjoittaja ei erittele, oliko kyseinen viranhaltija edelleen Kaifas vai hänen seuraajansa, lankonsa Jonathan ben Hannas.
Kaifas nimittäin pantiin viralta vuonna 36. Samoihin aikoihin sai lähtöpassit myös Pontius Pilatus. Yhden tulkinnan mukaan miehet olivat liian hyvää pataa keskenään, mikä herätti ärtymystä ja levottomuuksia kansanjoukoissa. Roomalaiset halusivat pitää rahvaan tyytyväisenä, ja niinpä Syyrian maaherra Vitellius erotti hänet. Myös korruptio saattoi olla pesiytynyt pitkään vallassa olleen ylipapin talouteen; ainakin Filon Aleksandrialainen (n. 20 eKr. - 40 jKr.) syytti nimittäin Pilatusta moisista kolttosista.
Kaifaan myöhemmistä vaiheista ei juuri tiedetä. Sukunsa vaurauden ja 18 ylipappivuotensa aikana kerätyn omaisuutensa ansiosta hän vallan mahdollisesti kykeni elelemään mukavasti viraltapanonsa jälkeenkin. Erään ikivanhan syyrialaisen perimätiedon mukaan Kaifas itsekin olisi kääntynyt vanhoilla päivillään kristityksi, mutta tämä lienee pelkkää hurskasta toiveajattelua.
Vuonna 1990 Israelista löydettiin tienrakennustöiden yhteydessä parituhatta vuotta vanha hauta-arkku, jonka kaiverros kertoi kuuluneen "Yehosef bar Kayafa" -nimiselle miehelle. Tutkimuksissa paljastui, että luiden omistaja oli kuollut noin kuusikymppisenä. Mitään ehdotonta varmuutta siitä, oliko kyseessä juuri Jeesuksen arkkiviholliseksi profiloitunut temppelin suurmies, ei kuitenkaan ole.
Uuden testamentin ja Josefuksen ohella kovin monet muut historialliset lähteet eivät tarjoa lisävalaistusta Kaifaan persoonaan. Monia kysymyksiä jääkin vaille vastausta - kuten se, kuinka suuressa määrin hän oli tai ei ollut kummisetämäisesti kaikkia vallan lankoja käsissään pitelevän appiukko-Hannaan talutusnuorassa...
Kaifas (jonka arameankielinen nimi merkitsee "somaa"), lukeutui oman aikakautensa ehdottomiin merkkihenkilöihin ja mahtitekijöihin roomalaisten miehittämässä Juudean maakunnassa. Muun muassa juutalaishistorioitsija Josefus (n. 37 - 100 jKr.) on Juutalaissodan historiassaan kuvannut hänen uraansa. Tuo uraputki oli lähtenyt nousukiitoon, kun Kaifas oli solminut avioliiton ylipappina palvelleen Hannas ben Sethin tyttären kanssa. Hannas oli ensimmäinen ylipappi, jonka roomalaiset olivat nimittäneet otettuaan Juudean provinssin suoraan omaan hallintaansa vuonna 6 jKr. Hän palveli yhdeksän vuotta, ennen kuin hänet syrjäytettiin, mutta vaikutusvaltaansa hän ei silti kadottanut. Hannaalla oli viisi poikaa, joista jokainen sai oman tilaisuutensa seurata isänsä jalanjäljissä.
Vävy-Kaifaan virkakaudesta muodostui kaikkein pisin ja ehkäpä menestyksekkäin. Hän johti temppeliä ja siten de facto juutalaisten uskonnollista elämää vuodesta 18 aina vuoteen 36 saakka, jolloin roomalaiset panivat hänetkin viralta. Hän toimi pappien esimiehenä, ja hänen hallinnassaan olivat myös temppelin huomattavat rahavarat. Uskonnolliselta taustaltaan Kaifas lukeutui saddukeuksiin; toisin sanoen hän ei esimerkiksi uskonut ylösnousemukseen.
Kaifas repii kuvainnolliset pelihousunsa Jeesuksen oikeudenkäynnissä. Hänen alaisuudessaan Sanhedrin säilytti osan juridisesta ja poliittisesta vallastaan, mutta sillä ei ollut enää oikeutta esimerkiksi langettaa kuolemantuomioita - tämän "etuoikeuden" roomalaiset olivat pidättäneet itselleen.
Vuodesta 6 jKr. eteenpäin roomalaiset nimittivät temppelin ylipapin virkaansa. Näin ollen myös Kaifaan tulevaisuus riippui siitä, kuinka onnistuneesti hän hoiti suhteet paitsi omaan kansaansa, myös roomalaisiin miehittäjiin. Juudeassa kyti kapinamielialaa, jonka kipunoista myöhemmin syttyivät selootti-uskonsoturien lieskat, ja Kaifas vastasi osaksi myös järjestyksen ylläpidosta juutalaisten parissa.
Pontius Pilatus nimitettiin virkaansa vuonna 26, joten hän ja Kaifas toimivat läheisessä yhteistyössä vuosikymmenen ajan. Onkin oletettavaa, että Juudean mahtimiehet sopivat keskenään molemminpuolisista järjestelyistä, joilla mahdolliset riidankylväjät ja muu epäsosiaalinen aines saataisiin vaiennettua, ennen kuin tilanne riistäytyisi hallinnasta. Yhtä kaikki, hänen aikanaan roomalaiset suhtautuivat verrattain sallivasti juutalaisten moniin uskonnollisiin tapoihin ja erityisvaatimuksiin ja soivat heille paljon löysää liekaa. Kaifas olletikin toivoi kiihkeästi järjestelyn jatkuvan vastakin.
Tätä kahden kauppaa ilmestyi uhkaavaan kiertelevä saarnamies ja kansanopettaja Galilean syrjäseuduilta. Evankeliumeissa Kaifas mainitaan miehenä, joka oli varuillaan ja epäluuloinen Jeesuksen suuresta kansansuosiosta. Johanneksen evankeliumin mukaan neuvoston papit vaikeroivat: "Jos annamme hänen (Jeesuksen) jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme." Silloin Kaifas ärähti: "Ettekö te ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?" Kaifaan onnistui vakuuttaa muutkin papit puolelleen, ja siitä alkaen he juonivat saadakseen Jeesuksen surmattua. (Joh. 11:45-57)
Jeesuksen esittämässä vertauksessa Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä (Luuk. 16:19-31) kurjan kohtalon kokeva rikas mies, jolla on viisi veljeä, saattoi olla suoraan Kaifaalle osoitettu piikki.
Sitten koitti pesah-juhlan aika, ja Jerusalemin suuri kaupunki oli täynnä pyhiinvaeltajia. Tunteet velloivat, ja epäilyksistä huolimatta myös Jeesus saapui oppilaineen kaupunkiin. Kaifaan ja muiden mitta täyttyi, kun galilealainen järjesti skandaalin temppelissä ajaen sieltä ulos rahanvaihtajat ja uhrieläinten kaupustelijat. Ylipapin miehet vangitsivat Jeesuksen yön pimeydessä kaupunginmuurien ulkopuolella Getsemanen puutarhassa ja toivat Kaifaan palatsille.
Kaifas johti koolle kutsuttua Sanhedrinin istuntoa (Matt. 26:57-68), ja Johanneksen mukaan myös hänen appiukkonsa Hannas oli läsnä kuulustelemassa Jeesusta (Joh. 18:13, 19-24), mikä viittaa siihen, että vanha "emeritusylipappi" toimi yhä aktiivisesti vävypoikansa takapiruna, ja Josefus kuvaili kronikassaan kaikkia sen suvun miehiä "sydämettömiksi", mitä tuli heidän jakamaansa oikeuteen. Myös Luukkaan erikoinen sivumaininta sekä Hannaan että Kaifaan rooleista ylipappina (Luuk. 3:2) viittaa Hannaan ylläpitäneen vaikutusvaltaansa myös vävynsä hallintokaudella.
Evankelistojen kuvauksessa oikeudenkäynnistä Kaifas menee suunniltaan ja repäisee vaatteensa, kun Jeesus julistaa olevansa Jumalan Poika. Hänen salajuonensa kantaakin hedelmää, ja Pilatus tuomitsee Jeesuksen kuolemaan. Koska maaherrakin tunnettiin kovaotteisena miehenä, evankelistat ovat todennäköisesti pehmennelleet hänen osuuttaan tapahtumasarjassa hienotunteisuudesta roomalaisia kohtaan.
Uudessa testamentissa Kaifas esiintyy vielä Apostolien teoissa (4:1-22). Silloin hän yrittää pakottaa Pietarin ja Johanneksen lopettamaan Jeesuksesta puhumisen, mutta nämä panevat hanttiin eivätkä suostu. Jälleen huomiotaherättävästi Hannas mainitaan ylipappina, Kaifas osana hänen perhettään. Hän joutui kuitenkin nielemään kiukkunsa ja laskemaan apostolit vapaiksi, jottei heihin tykästynyt kansa pillastuisi. "Ylipapin" mainitaan olleen myös läsnä Stefanoksen kuulusteluissa ja lynkkauksessa (Ap. t. 7), mutta kirjoittaja ei erittele, oliko kyseinen viranhaltija edelleen Kaifas vai hänen seuraajansa, lankonsa Jonathan ben Hannas.
Kaifas nimittäin pantiin viralta vuonna 36. Samoihin aikoihin sai lähtöpassit myös Pontius Pilatus. Yhden tulkinnan mukaan miehet olivat liian hyvää pataa keskenään, mikä herätti ärtymystä ja levottomuuksia kansanjoukoissa. Roomalaiset halusivat pitää rahvaan tyytyväisenä, ja niinpä Syyrian maaherra Vitellius erotti hänet. Myös korruptio saattoi olla pesiytynyt pitkään vallassa olleen ylipapin talouteen; ainakin Filon Aleksandrialainen (n. 20 eKr. - 40 jKr.) syytti nimittäin Pilatusta moisista kolttosista.
Danten "Jumalallisessa näytelmässä" Kaifaalle on varattu surkea kohtalo: mies viruu hornassa muiden tekopyhien kanssa, ikiajoiksi ristiinnaulittuna ja muiden tallomana.
Kaifaan myöhemmistä vaiheista ei juuri tiedetä. Sukunsa vaurauden ja 18 ylipappivuotensa aikana kerätyn omaisuutensa ansiosta hän vallan mahdollisesti kykeni elelemään mukavasti viraltapanonsa jälkeenkin. Erään ikivanhan syyrialaisen perimätiedon mukaan Kaifas itsekin olisi kääntynyt vanhoilla päivillään kristityksi, mutta tämä lienee pelkkää hurskasta toiveajattelua.
Vuonna 1990 Israelista löydettiin tienrakennustöiden yhteydessä parituhatta vuotta vanha hauta-arkku, jonka kaiverros kertoi kuuluneen "Yehosef bar Kayafa" -nimiselle miehelle. Tutkimuksissa paljastui, että luiden omistaja oli kuollut noin kuusikymppisenä. Mitään ehdotonta varmuutta siitä, oliko kyseessä juuri Jeesuksen arkkiviholliseksi profiloitunut temppelin suurmies, ei kuitenkaan ole.
Uuden testamentin ja Josefuksen ohella kovin monet muut historialliset lähteet eivät tarjoa lisävalaistusta Kaifaan persoonaan. Monia kysymyksiä jääkin vaille vastausta - kuten se, kuinka suuressa määrin hän oli tai ei ollut kummisetämäisesti kaikkia vallan lankoja käsissään pitelevän appiukko-Hannaan talutusnuorassa...
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi
Ei kommentteja