Koko kristikunnan suurimman juhlan aika koittaa pääsiäisaamuna. Pitkään siihen on valmistauduttu, aina laskiaisesta ja tuhkakeskiviikosta alkavan paastonajan hiljentymisessä ja katumuksessa ja läpi hiljaisen viikon murheellisen ja synkän taipaleen. Pitkäperjantain mustuus alttarilla vaihtuu pääsiäisaamuna puhtaaseen valkoiseen, ilon ja riemun väriin, ja kynttilöitä välkkyy kuusi: on Kristuksen ylösnousemuksen juhla. Samalla olemme saapuneet koko kristillisen uskon ytimeen. Ilman ylösnousemusta ei ole kristinuskoakaan; ilman tyhjää hautaa katoaisi myös evankeliumilta pohja.

Jo ennen Jeesuksen aikaa pääsiäinen, pesah, oli tärkeä juhla juutalaisille. Satojen vuosien ajan sitä kokoonnuttiin viettämään Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Se oli ja on yhä Jumalan valitun kansan toivon ja odotuksen juhla. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus Jerusalemissa juuri pääsiäisjuhlien aikaan antoi tapahtumalle kokonaan uuden merkityksen hänen seuraajiensa keskuudessa, ja kristillisessä merkityksessä pääsiäistä tiedetään vietetyn jo ainakin 2. vuosisadalla alkaen.

Pääsiäisen ajankohta kirkkovuodessa määrittyy erityisten taulukoiden avulla, joiden kierron mitta on 19 vuotta. Vanha ilmaus sen ajankohdasta "kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina" on sikäli harhaanjohtava, että kyseiset hetket määritellään nimenomaan kirkollisten perinnetaulukoiden, ei aidon astronomian, perusteella. Niinpä pääsiäinen ajoittuu joka vuosi hieman eri päivälle, kuitenkin aina sunnuntaille aikavälillä 22.3. - 25.4. Koska pääsiäispäivä määrittelee myös paastonajan ja hiljaisen viikon pyhien ajankohdan, myös ne sijoittuvat vuosittain eri päiviin. Tänä vuonna pääsiäistä vietetään 27.3.

Pääsiäispäivän evankeliumiteksti on Luukkaan evankeliumin 24:1-12.

Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.
    Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut.

Evankeliumin mukaan Jeesus oli tiennyt kuolemansa lähestyvän, mutta puhunut opetuslapsilleen myös ylösnousemuksesta. Silti Magdalan Maria ja muut naiset, jotka löysivät hänen hautansa tyhjänä, olivat ihmetyksestä ymmällään. Ja kun kirkkautta hohtava enkeli ilmestyi heille kertoakseen häkellyttävän uutisen, iloisen ja riemullisen uutisen, ei heidän ensimmäinen tunteensa suinkaan ollut ilahtuminen vaan pelko. Evankelista Markuksen mukaan naiset pakenivat haudalta "järkytyksestä vapisten".

Tyhjä hauta uhmaa ihmisjärkeä ja luonnonlakeja. Se julistaa sanomista kaikkein mahdottominta. Kuolemahan on ikuinen ja peruuttamaton; maasta olemme tulleet, maaksi meidän on jälleen tuleman. Sydän lyö viimeisen kerran, tajunnan kipinä sammuu, koittaa musta ja loppumaton yö. Ruumis lasketaan maan syvyyksiin, kätketään kylmään multaan.

"Ei hän ole täällä." Kukaan ei ole todistamassa itse ylösnousemusta. Kertomukset haudalle lähteneistä naisista ja heidän kokemuksistaan esitetään hieman erilaisina kaikissa evankeliumeissa. Se, mitä on tapahtunut, on jotakin niin poikkeuksellista, ettei kukaan kykene pukemaan sitä sanoiksi täydellisesti. Päällimmäisenä tunteena hallitsee typertyneisyys, hämmennys, epäusko, pelko. Järki tahtoo kamppailla vastaan ja soimata sydäntä, jossa viriää toivo. Mutta hauta on ja pysyy tyhjänä.

Ylösnousemus on käännekohta, polttopiste maailmankaikkeuden historiassa. Tyhjän haudan hämäryydestä paistaa kirkkaimmin Jumalan rakkauden, armon ja anteeksiannon käsittämätön syvyys. Ihminen, syntinen ja kuoleman varjon alla riehuva peto, on hylännyt ja murhannut Jumalan... mutta Jumala ei sittenkään hylkää ihmistä kuolemalle. "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät", rukoilee Jeesus Nasaretilainen viimeisillä hetkillään, ja Isä kuulee Häntä. Kristuksen ylösnousemus, tyhjän haudan salaisuus, on samalla lohdullinen ja riemastuttava lupaus: Jumala on kuolemaa ja syntiä väkevämpi, Hän on voittanut pimeyden vallat. Elämä murtautuu vapaaksi kalman kahleista. Se, mikä on tullut Jeesuksen Kristuksen, tosi ihmisen ja tosi Jumalan, osaksi, on tuleva myös koko ihmiskunnan osaksi viimeisenä päivänä. Hänen ansiostansa, sillä yksin ja ilman Häntä ei ainutkaan ihminen voisi syntikuormineen kuoleman syöveristä tempoilla vapaaksi.

Kuolema ei ole kaiken loppu. Kristus on ylösnoussut! Meillä on toivo! Iloitse sinäkin!