Mitä Jerusalemissa oikein tapahtui?

Jeesus Nasaretilaisen maanpäällinen elämä ja teot huipentuivat hänen matkaansa Jerusalemiin ja hänen toimiinsa juutalaisten pyhässä kaupungissa viimeisen viikkonsa aikana. Raamatun neljän evankeliumin kertomusten valossa voimme muodostaa melko yhteneväisen historiallisen kuvan noista suurten tunteiden, puhtaan ilon ja kauhistuttavan kärsimyksen sävyttämistä suurista päivistä.

Jerusalem juhli pääsiäistä

Jeesus opetuslapsineen lähti Galileasta, hänen kotiseudultaan, etelämmäs Jerusalemiin, sillä pääsiäinen oli lähestymässä. Juutalaiset olivat jo vuosisatojen ajan viettäneet pääsiäistä eli pesah-juhlaa, jossa he muistelivat riemuiten kirjoituksissa kuvattua vapautumista Egyptin orjuudesta kauan sitten. Ihanteena oli, että kaikki ne, joille se oli mahdollista, tekivät tuolloin pyhiinvaelluksen Jerusalemiin ja siellä sijaitsevaan temppeliin. Jumalalle uhrattiin kiitosuhreja, ja kaupungin väkiluku moninkertaistui ympäri Rooman valtakuntaa saapuneista pyhiinvaeltajista - pääsiäisen aikaan Jerusalemissa saattoi vilistä jopa 400 000 ihmistä!

Pääsiäisjuhlia vietettiin kahdeksan päivää, juhlinta alkoi nisan-kuun 14. päivänä. Juutalainen kalenteri seuraa kuun vaiheita, joten pääsiäisen ajankohta vaihteli vuodesta toiseen - kuten meilläkin. Oli luultavasti huhtikuu, kun Jeesus ystävineen lähestyi pyhää kaupunkia noin vuonna 30 ajanlaskun alun jälkeen. (Jeesuksen kastanut Johannes Kastaja toimi noin vuonna 29, ja Pontius Pilatus sai potkut vuonna 36.) Tässä vaiheessa hänen opetuslastensa, seuraajiensa ja tovereidensa joukko oli kasvanut sangen suureksi ja koostui kaikenlaisista ihmisistä, niin rikkaista kuin köyhistäkin.

Sana galilealaisesta opettajasta oli kiirinyt jo hyvän matkaa Jeesuksen edellä. Ihmiset puhuivat verrattoman viisaasta Jumalan tahdon selitjästä, lempeästä ja armahtavaisesta miehestä, joka ei hylkinyt yhteiskunnan halveksittuja ja vähäväkisiä, ja jonka luona sairaat ja vaivaisetkin parantuivat. Kaiken lisäksi elettiin uskonnollisesti ja kansallismielisesti kuohuvia aikoja. Roomalaiset olivat miehittäneet Juudean ja tehneet siitä oman maakuntansa lähes sata vuotta aiemmin, ja monet odottivat nyt kirjoitusten lupaamaa Messiasta, joka pelastaisi kansansa orjuuden ikeestä. Hepreankielinen sana Messias (kreikaksi Kristus) merkitsee "voideltua" - voitelu oli pyhä rituaali, jolla kuningas vihittiin virkaansa. Sinä pääsiäisenä kansan joukossa oli monia, jotka ajattelivat tai toivoivat Jeesus Nasaretilaisen voivan täyttää kirjoitusten lupaukset.

Tämä kaikki hermostutti suuresti roomalaisia. Kaupunkiin oli asemoitu paljon legioonalaisia pitämään uskonnollisesti intohimoiset väkijoukot kurissa. Jerusalemissa hoviaan pitävä maaherra Pontius Pilatus oli pahamaineinen kovakouraisista otteistaan ja jo hieman kireissä väleissä keisarin kanssa. Hänelle juhlien sujuminen jouhevasti oli ensiarvoisen tärkeää.

Niinpä roomalaiset pitivätkin visusti silmällä suurta galilealaista seuruetta, kun se saapui viittä päivää ennen pääsiäistä Jerusalemiin. Kaupunkilaiset ja pyhiinvaeltajat tungeksivat läntiselle Kultaiselle portille nähdäkseen edes vilauksen kuuluisasta opettajasta. Juhlamieli levisi ihmisjoukossa, ja Jeesuksen opetuslasten esimerkin innoittamina monet katkoivat puista tuoreita palmunoksia ja levittivät kadulle vaatteita. Jeesus toivotettiin tervetulleeksi samalla tavalla kuin voittoisana sodasta palaavat roomalaiset keisarit. "Hoosianna, Daavidin poika!" kajahtelivat huudot, jotka eivät voineet jäädä Pilatukseltakaan huomiotta. Maaherra näki tapahtumissa uhmakkuutta ja suoranaista roomalaisvallan pilkkaa, tyypillisen esimerkin juudealaisesta harmistuttavasta kumouksellisuudesta.

Selkkaus temppelillä

Saavuttuaan Jerusalemiin Jeesus opetuslastensa kanssa nousi kunnon pyhiinvaeltajien tavoin ylös Temppelivuorelle. Kuningas Herodes Suuren laajentamaan temppelikompleksiin kuului suuri esipiha, Kansojen piha, jonne myös ei-juutalaisilla oli lupa tulla. Pihamaa toimi markkinapaikkana, jossa pyhiinvaeltajat saattoivat ostaa uhrieläimiä ja vaihtaa rahaa. Koska temppeliin ei saanut viedä minkäänlaisia epäjumalankuvia, ja Roomassa oli jo vallalla keisarikultti eli keisarin suojelushengelle uhraaminen, myöskään roomalaisia kolikoita ei ollut lupa tuoda temppelialueelle. Niihin kun oli lyöty keisarin profiili.

Temppelin esipihalla puhkesikin mekkala, joka monessa mielessä sinetöi Jeesuksen kohtalon. Nasaretilainen hermostui ympärillään rehottavaan ahneuteen ja kovasydämisyyteen ja ryhtyi ajamaan kauppiaita ja rahanvaihtajia ulos. Sitten hän asettui temppeliin vieville portaille ja esti ketään viemästä temppeliin tavaraa. Tämä häiritsi koko uhrikulttia, ja vieläpä tuottoisimpaan aikaan. Galilealainen rakennusmiehen poika oli asettunut vastustamaan temppelin ja sen ylipapin arvovaltaa.

Seuraavien neljän päivän aikana Jeesus palasi aina aamutuimaan takaisin temppelille, missä hän jatkoi ihmisten opettamista. Kaupungilla olivat tietysti juorut levinneet, ja entistä suuremmat väkijoukot parveilivat hänen ympärillänsä. Temppelillä Jeesus antoi monet kuuluisista opetuksistaan, esimerkiksi vertauksen lesken rovosta - tämä kun antoi almulahjan vähästään, kun taas rikkaat lahjoittivat lähinnä ulkokultaisuuden tähden. Täällä Jeesus oli julistustyönsä "huipulla": hänellä oli enemmän kuulijoita ja seuraajia kuin koskaan, ja hän saattoi opettaa Jumalan valtakunnasta juutalaisten pyhimmällä paikalla. Messiaaninen innostus tarttui lukemattomiin ihmisiin.

Aina yöksi hän kuitenkin palasi Betanian kylään, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Jerusalemin länsipuolella. Ehkäpä kaupungin majapaikat olivat tupaten täynnä - tai sitten hänen opetuslapsensa anelivat häntä turvallisuussyistä olemaan yöpymättä kaupungissa.

Ylipappi Kaifas nimittäin kiehui kiukusta. Kaifas oli yhdessä appensa Hannaan kanssa johtanut temppelin Suurta neuvostoa, Sanhedrinia, jo vuosien ajan. Sanhedrinilla oli arvovaltaa uskonnollisissa ja hallinnollisissa kysymyksissä, vaikkakin se oli viime kädessä alisteinen roomalaisille. Kaifas oli tasapainotellut pitkään juutalaisten ja roomalaisten välillä. Yhteiskuntarauhan säilyminen oli tärkeää - muutenhan roomalaiset veisivät neuvostolta sen vähäisenkin vallan, mitä sillä oli, ja seurauksena olisi taatusti verenvuodatusta. Hänen silmissään röyhkeä nasaretilainen oli häpäissyt temppelin, ja monet Jeesuksen opetuksista ja vertauksista olivat ohuesti verhoiltuja moitteita ylipappia ja hänen lähipiiriään kohtaan. Kaifaalla oli kyllä temppelin vartiokaarti käytössään, mutta hän ei uskaltanut lähettää sitä "ojentamaan" Jeesusta - noin suuren kuulijakunnan hajottamisesta olisi puhjennut täysimittainen mellakka.

Salajuoni ja kavallus

Kaifas ja Hannas saivat kuitenkin apua yllättävältä suunnalta. Muuan Jeesuksen mukana pitkään kulkeneista opetuslapsista, Juudas Iskariot, etsiytyi kaikessa hiljaisuudessa ylipapin puheille ja lupasi toimittaa opettajansa hänen käsiinsä sopivasta maksusta. Tähän Kaifas mielihyvin suostui. Juudaan on epäilty olleen selootti, roomalaisia vastaan aiemmin taistellut sissi, joka temppelin puhdistuksen jälkeen pettyikin katkerasti, kun Jeesus ei aloittanutkaan hänen odottamaansa vapaussotaa. Toisaalta on mahdollista, että Jeesuksen määrätietoinen toiminta temppelillä loukkasi Juudasta, ja hän alkoi pitää opettajaansa häpäisijänä - tai sitten hän oli yksinkertaisesti ahne opportunisti, joka näki tilaisuutensa tulleen.

Viisi päivää myöhemmin Jeesus oli uuvuksissa opetettuaan ja väiteltyään temppelillä aamunkoitosta iltahämäriin. Pääsiäisuhriateriaa edeltävänä iltana hän vetäytyi lähimpien ystäviensä kanssa syömään pääsiäisateriaa. Ennen tälle viimeiselle illalliselleen eli ehtoolliselle käymistä hän tahtoi pestä opetuslastensa jalat - tehtävä, joka tavallisesti kuului alhaisimmalle talon palveluskunnasta. Hän halusi antaa seuraajilleen esimerkin siitä, kuinka näidenkin oli ryhdyttävä muiden ihmisten palvelijoiksi.

Hän teroitti heidän mieliinsä vielä yhden käskyn, joka jäi viimeiseksi - mutta tärkeimmäksi: "Rakastakaa toisianne." Ateriallaan hän myös otti leivän ja viinin, siunasi ne ja jakoi ystävilleen. Pääsiäisateriaa vietettiin Israelin ja Jumalan liiton ateriana, ja Jeesuksen ehtoollisesta tuli näin uuden liiton ateria. "Tehkää tämä minun muistokseni", hän pyysi.

Illan kuluessa kävi ilmi, että Jeesus aikoi lähteä vielä yöllä kaupunginmuurien ulkopuolelle Getsemanen puutarhaan rukoilemaan. Tämän kuultuaan Juudas livahti kaikessa hiljaisuudessa toimittamaan tiedon eteenpäin Kaifaalle: Jeesus olisi nyt turvallista ottaa kiinni. Ylipappi antoi hänelle mukaan vartiosotilaita, ja nämä sopivat Juudaan kanssa merkistä: hän tavan mukaan suutelisi opettajaansa poskelle tämän kohdatessaan.

Aterioituaan yhdessä opetuslastensa kanssa hän lähti Getsemaneen. Mukaansa hän otti vain lähimmät ystävänsä Simon Pietarin ja serkkunsa Jaakobin ja Johanneksen; muut jäivät nukkumaan majataloon, jossa ateria oli syöty. Jeesus tiesi jo Juudaksen pettäneen hänet, ja hänet oli vallannut suuri pelko ja ahdistus. Hän pyysi ystäviään valvomaan ja rukoilemaan kanssaan, mutta nämä vaipuivat pian vatsat täysinä syvään uneen.

Yö oli pimeimmillään, kun Juudas vartiosotilaineen ehätti paikalle ja löysi Jeesuksen puutarhasta. Kun hän oli tervehtinyt opettajaansa, sotilaat kävivät tähän käsiksi. Säikähtäneet opetuslapset yrittivät tehdä vastarintaa, ja Pietari sivalsi ylipapin palvelijalta korvan irti miekallaan, mutta kun Jeesus kielsi heitä ankarasti turvautumasta väkivaltaan, he pakenivat. Opetuslapset piiloutuivat henkensä hädässä, ja Jeesus vietiin Kaifaan palatsille, joka sijaitsi temppelin lähellä.

Jeesus tuomitaan kuolemaan

Kaifas ja Hannas olivat tällä välin koonneet häthätää Sanhedrinin yölliseen oikeusistuntoon. Asia oli hoidettava pikaisesti, ennen kuin Jeesuksen kannattajat ehtisivät ryhtyä elämöimään. Sellaiset temppelin papit, joiden tiedettiin olevan sympaattisia Nasaretilaiselle - kuten Nikodemos - jätettiin kutsumatta. Jeesuksen syyllisyys jumalanpilkkaan oli jo päätetty; nyt oli vain löydettävä sopivat, muodolliset todisteet. Kun lahjotut todistajat puhuivat tökerösti ristiin, Kaifas osoitti sanansa Jeesukselle suoraan: "Oletko sinä Messias, elävän Jumalan Poika?" Kun Jeesus, joka muuten oli pysynyt vaiti koko oikeudenkäynnin ajan, vastasi myöntävästi, Kaifas raivostui niin, että repäisi kaapunsa miehustan, ja julisti tuomion. Sotilaat mukiloivat Jeesusta ja heittivät hänet tyrmään.

Kaifaalla ja muilla ylimmäisillä papeilla oli kuitenkin käytännön ongelma: heillä ei ollut valtuuksia tuomita ketään kuolemaan, vaan sellaiset tuomiot olivat roomalasten käsissä. Niinpä heti perjantaiaamun sarastaessa he veivät Jeesuksen köysissä maaherra Pilatuksen palatsille. Sinne kerääntyi paljon utelaista väkeä, sillä sana Jeesuksen kiinniotosta oli levinnyt. Myös hänen äitinsä, hänen tätinsä Salome, Magdalan Maria ja muutamat muut häntä seuranneet naiset kiirehtivät paikalle.

Kaifas tiesi, etteivät Pilatusta kiinnostaisi juutalaisten opilliset kiistat, mutta kaikkinainen puhe Messiaasta oli vaarallista vallankumouksellisuutta. Niinpä Jeesusta syytettiinkin kapina-aikeista, juutalaisten kuninkaaksi pyrkimisestä. Pilatuskin kuulusteli häntä, muttei saanut häneltä juuri vastauksia. Viekas maaherra ei halunnut räjäyttää kaupunkia avoimeen mellakkaan kesken suurten juhlien, joten hän tarjoutui vapauttamaan Rooman hyvän tahdon osoituksena Jeesuksen, kunhan olisi kurittanut häntä. Kun Kaifaan innostamat kätyrit ja tukijat sitten ryhtyivät vaatimaan Jeesuksen tuomitsemista kuolemaan, Pilatus saattoi vierittää syyn juutalaisten omien auktoriteettien harteille. Jeesuskaan ei puolustanut itseään, joten maaherra ruoskitutti hänet ja lähetti hänet teloitettavaksi. Ristiinnaulitseminen oli julma ja häpeällinen rangaistus, joka oli varattu Rooman pahimmille vihollisille: maanpettureille, kapinallisille, maantierosvoille, karanneille orjille.

Aivan kaupunginmuurien ulkopuolella, Jerusalemiin lännestä kulkevan tien vierellä hyvin näkyvällä paikalla, kohosi kivikkoinen kukkula, jota paikalliset kutsuivat nimellä Galgûltâ eli Golgata, "Pääkallonpaikka". Siellä roomalaiset legioonalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta rikollista, jotka luultavasti olivat myös kapinallisina tuomittuja. Ristille kiinnitettiin myös kirjoitus hänen rikoksestaan: "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas". Monet papit ja lainoppineet saapuivat pilkkaamaan Jeesusta hänen ristinsä juurelle. Hänen viimeisien hetkiensä todistajina olivat myös hänen kanssaan Jerusalemiin saapuneet naiset.

Vielä teloituspaikallaakin Jeesus rukoili vihollistensa puolesta: "Isä, anna heille anteeksi, he eivät tiedä, mitä tekevät." Hän pysyi uskollisena julistamalleen rakkauden laille loppuun saakka.

Jeesuksen tuomio pantiin toimeen noin kello yhdeksän aamulla, ja kuusi tuntia myöhemmin hän henkäisi ristillä viimeisen kerran. Silloin temppelineuvostoon kuulunut Nikodemos, joka oli salaa mieltynyt Jeesuksen opetuksiin, ja rikas arimatialainen mies nimeltä Joosef menivät Pilatuksen luo ja pyysivät luvan Jeesuksen hautaamiseen. Pilatus yllättyi kuultuaan Jeesuksen kuolleen niin pian, sillä toisinaan ristiinnaulittavat kärsivät päiväkausia, mutta suostui miesten pyyntöön; juutalaisen lain mukaan ei nimittäin ollut luvallista jättää vainajia näkösälle päivänlaskun jälkeen, ja tätä pyrittiin noudattamaan myös ristiinnaulittujen kohdalla. Joosef ja Nikodemos laskivat sotilaiden valvonnassa Jeesuksen alas ristiltä ja kietoivat hänet käärinliinoihin. Naiset seurasivat heitä, kun he veivät Jeesuksen Joosefin itselleen hakkauttamaan kalliohautaan. Maaherra antoi ylipapin kehotuksesta sotilaidensa sinetöidä haudan suurella kivenjärkäleellä, jotta Jeesuksen opetuslapset eivät pääsisi anastamaan ruumista.

Uusi pääsiäinen sarastaa

Sapatin mentyä, varhain sunnuntaiaamuna, kolmantena päivänä ristiinnaulitsemisesta, opettajansa viimeisiä hetkiä seuranneet naiset lähtivät kaupungista vieraillakseen haudalla. Heillä oli mukanaan yrttejä ja tuoksuvia voiteita, joilla vainajat oli tapana voidella osana hautajaismenoja; tähän heillä ei kuitenkaan perjantaina ollut ollut aikaa. Joukossa olivat ainakin Magdalan Maria, Jeesuksen täti Salome, opetuslapsi Jaakob Vähäisemmän äiti Maria sekä Johanna, Galilean ruhtinas Herodes Antipaksen hovinainen. Muut opetuslapset piileskelivät yhä lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät kuollakseen, että sotilaat vangitsisivat ja tappaisivat heidätkin.

Magdalan Maria kiiruhti muiden edelle ja havaitsi naisista ensimmäisenä suureksi järkytyksekseen, että hauta oli avattu ja tyhjä. Hän kiiruhti juoksujalkaa Jerusalemiin, etsi käsiinsä muut opetuslapset ja kertoi heille näkemästään. Pietari ja Johannes uskaltautuivat livahtamaan paikan päälle varmistamaan, mistä Maria oikein puhui. Mirhantuoja palasi itsekin haudan luo itkemään rakkaan opettajansa viimeisen leposijan häpäisyä, kun hän äkkiä kohtasi itsensä Jeesuksen. Ylösnoussut Kristus lähetti hämmästyksestä ja riemusta suunniltaan olevan ystävänsä takaisin opetuslastensa luo kertomaan, mitä hän oli nähnyt.

Opetuslapset suhtautuivat ensin epäillen ja vähätellen naisten kertomuksiin ja ajattelivat näiden olevan murheesta sekapäisiä. Seuraavien päivien aikana yhä useampi alkoi kuitenkin häkeltyneenä selittää, kuinka oli omin silminensä nähnyt Jeesuksen. Silloin he alkoivat muistaa surunsa läpi, mitä Jeesus oli arvoituksellisesti puhunut kuolemasta ja ylösnousemuksesta ja menosta Isänsä tykö. Vähä vähältä he alkoivat vakuuttua, että heidän opettajansa, jonka he olivat kuvitelleet menettäneensä, oli herännyt kuolleista.

Kun Pilatus sai kuulla, että Jeesuksen hauta oli löydetty tyhjänä, hän antoi sotilailleen hieman ylimääräistä rahaa ja ohjeisti heitä kertomaan kaikkialla kaupungissa, että Jeesuksen oppilaat olivat yön hämärissä tulleet ja vieneet opettajansa ruumiin mennessään. Näin sotilaat tekivätkin.

Liikkeelle oli kuitenkin lähtenyt jo jotakin suurta. Kun Jerusalem oli rauhoittunut pääsiäisjuhlien jälkeen, Jeesuksen seuraajat uskaltautuivat jälleen kaduille, toreille ja lopulta temppelillekin. He alkoivat Kaifaan suureksi ärtymykseksi julistaa, että Jeesus Nasaretilainen, Messias, Kristus, Jumalan Poika, oli voittanut kuoleman ja noussut ylös taivaisiin Isänsä oikealle puolelle.

Loppu on historiaa!

Paavali kirjoittaa pääsiäisestä

Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?

Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala -- mutta hän julistaa vanhurskaaksi!

Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus -- mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!

Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka?

On kirjoitettu:

-- Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina.

Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.

Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

(Room. 8:31-39)

Jeesuksen viimeiset sanat

"Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät."
(Luuk. 23:34)

"Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."
(Luuk. 23:43)

"Nainen, tämä on poikasi. - Tämä on äitisi."
(Joh. 19:26-27)

"Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"
(Mark. 15:34)

"Minun on jano."
(Joh. 19:28)

"Se on täytetty."
(Joh. 19:29)

"Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni."
(Luuk. 23:46)