Askeesi, kieltäytyminen maallisista mukavuuksista ja omistautuminen pidättyväisyydelle, on näytellyt vuosituhansien ajan osaa monissa hyvin erilaisissa uskonnollisissa traditioissa. Niinpä sen löytyminen myös juutalaisuuden historiasta ei pitäisi olla suuri yllätys, vaikka juutalaisuus ei tunnetusti pidäkään sisällään sellaisia luostareita, munkkeja tai vastaavia sääntökuntia, jotka näyttelevät merkittävää roolia kristikunnan vaiheissa. Silti Jeesuksen ajan juutalaisuudessa essealaiset olivat ryhmittymä, joka tunnettiin myös Juudean maakunnan ulkopuolella. He olivat historioitsija Josefuksen mukaan "kolmas koulukunta" senaikaisessa juutalaisessa ajattelussa, askeetikkojen joukko, joka kieltäytyi maailmallisuudesta ja omisti elämänsä yksinomaan Jumalan palvelemiselle.

Essealaisten (kr. essenoi, mahdollisesti "nöyrät" tai "hurskaat") alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta heidän ryhmittymänsä synty ajoittuu luultavasti toiselle vuosisadalle ennen Kristuksen syntymää. Useat essealaisiin liitetyt tekstit puhuvat arvoituksellisesta hahmosta nimeltä "Vanhurskauden opettaja" sekä tämän vastustajasta, "Valheen miehestä". On spekuloitu, että hahmot saattavat viitata makkabealaissotien aikaiseen temppelin ylipappiin sekä ylipappi Joonatan Makkabealaiseen, joka epäpapillisesta sukulinjastaan huolimatta nousi temppelihallinnon johtoon vuonna 161 eKr. Tämän teorian mukaan puhdasoppisimmat temppelipapit olisivat protestiksi erottautuneet kokonaan omaksi joukokseen, joka korosti keskinäistä veljeyttä ja jäsentensä pyhyyttä. Kyseiset henkilöt saattavat kuitenkin olla myös eskatologisia hahmoja. Oli miten oli, essealaisten alkuperä lienee joka tapauksessa makkabealaissotien myrskyisellä vuosisadalla.

Jeesuksen päiviin mennessä essealaiset olivat jo vakiinnuttaneet paikkansa juutalaisessa yhteiskunnassa. Aikalaislähteiden mukaan he asustivat kylissä ja kaupungeissa muiden juutalaisten keskuudessa ympäri Juudeaa ja Syyriaakin, vaikkakin pitäytyivätkin pitkälti omiensa parissa. Heikäläisiä asui myös Kuolleenmeren ympäristössä, ja yhden teorian mukaan Kuolleenmeren kääröistään kuuluisa Qumranin yhteisö olisi ollut yksi essealaisuuden keskuksista. Qumranin sulkeutuneen yhteisön ja essealaisten välillä on kiistatta yhtäläisyyksiä, mutta on vielä epävarmaa, kuuluivatko kuppikunnat samaan uskonnolliseen liikkeeseen. Tässä blogisarjassa Qumraniin palataan myöhemmin omassa osiossaan.

Vaikka essealaiset siis omistivat elämänsä askeesille, he eivät ainakaan yleensä vetäytyneet erämaahan, vaan elivät muiden juutalaisten keskuudessa. Heillä oli maine hyvin hurskaina ja anteliaina ihmisinä, sillä liikkeeseen liittyvät vannoivat elävänsä hengellisessä köyhyydessä, ja he vieroksuivat maallista mammonaa. Essealaisten kesken kaikki omaisuus oli yhteistä. "Nämä miehet halveksivat rikkauksia ja ovat niin avomielisiä, että se herättää kunnioituksemme", Josefus kirjoitti. Yhteisomistuksesta johtuen he eivät myöskään käyneet kauppaa.



Essealaiset sitoutuivat noudattamaan juutalaista lakia ja pyhää elämää hyvin tarkasti. He eivät puhuneet sanallakaan maallisista asioista, ennen kuin aurinko oli noussut. He suorittivat päivittäin rituaalisen puhdistautumisen upottautumalla pesualtaaseen. Kaikkia lain puhtaussäädöksiä he noudattivat ankarasti. Essealaiset tunnisti valkoisista kaavuista, joihin he sonnustautuivat aina päivän ruumiillisten töiden jälkeen. He aterioivat yhdessä oman väkensä kanssa, ja aterioilla vallitsi pyhä hiljaisuus. Valojen vannominen oli heiltä kielletty, eivätkä he saaneet omistaa orjia tai kantaa aseita muuten kuin itsepuolustukseksi. Muista juutalaisryhmittymistä poiketen essealaiset eivät myöskään toimittaneet veriuhreja temppelissä. Kirkkoisä Epifanioksen mukaan he eivät myöskään syöneet lihaa.

Maailmasta kieltäytyminen näkyi myös essealaisten suhtautumisessa avioelämään. Avioliittoa ei kategorisesti tuomittu, mutta pidättäytymistä kaikesta sukupuolielämästä pidettiin suotavana ja ihanteellisena. Essealaiset (miehet) nimittäin olivat vakuuttuneita, ettei yksikään nainen voinut pysytellä uskollisena yhdelle ainoalle miehelle. Koska avioitumista karsastettiin, he adoptoivat liikkeeseensä lapsia opettaen näille omia tapojaan, mikäli katsoivat näiden olevan riittävän sopeutumiskykyisiä yhteisön tiukkiin sääntöihin. Koulukunnassa vaikuttaa kuitenkin olleen yksi alaryhmä, joka piti päinvastoin avioitumista erittäin tärkeänä elämän aspektina, varmistihan se ihmissuvun jatkumisen; hekin tosin välttivät sukupuoliyhteyttä muuten kuin suvunjatkamistarkoituksessa.

Kuka tahansa ei päässyt liittymään essealaisiin. Initiaatilla oli edessään vuoden mittainen koeaika, jonka kuluessa hänen tekojaan ja ajatuksiaan punnittiin huolellisesti. Jos hän osoittautui kyllin siveelliseksi, hänet otettiin kasteessa liikkeen jäseneksi. Tämän jälkeen edessä oli vielä kaksivuotinen noviisikausi, jonka aikana tulokas ei vielä ilmeisesti päässyt osalliseksi essealaisten yhteisestä pyhästä ateriasta. Vasta kolmivuotisen nuhteettoman elämän jälkeen hänet toivotettiin täysivaltaisena jäsenenä tervetulleeksi uskonlahkoon. Rikkomuksista erotetut jäsenet eivät saaneet enää osallistua yhteisille aterioille, minkä seurauksena he (omaisuutensa pois luovuttaneena) joutuivat kärsimään nälkää ja puutetta, kunnes heidän veljensä heltyivät ja ottivat heidät takaisin - jos ottivat. Essealaiset pitivät suuressa arvossa yhteisönsä lainantajia, ja heidän loukkaamisensa oli Josefuksen mukaan kuolemantuomioon johtava rikos.

Toisin kuin temppeliä hallinneet saddukeukset, essealaiset näyttävät uskoneen sielun kuolemattomuuteen ja tulevaan tuomioon, jonka myötä sen kohtaloksi tulisi joko ikuinen elämä paratiisissa tai tuonelan kauhuissa.

Essealaisten liikkeen tarkka alkuperä on hämärän peitossa, ja vähin äänin he katoavat myös historian lehdiltä. Heidän koulukuntansa vaikuttaa hiipuneen pian Jerusalemin temppelin tuhon eli vuoden 70 jKr. jälkeen.