Otsikko on melkoinen sanahirviö, mutta varsinainen taakka tuo ryhmä osaa ollakin.

Paljon on julkisuudessa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa keskusteltu niin Päivi Räsäsestä kuin Suomen Lähetysseuran päätöksestä lähettää homopari lähetystyöhön.
Olipa taannoin presidentinvaalitkin, jonka ohessa ihmiset ottivat myös kovasti kantaa.

Kannanpa itsekin ensimmäistä ja viimeistä kertaa korteni kekoon.
Veikkaan (ja toivon), että kirkosta eronneet jäsenet olivat jo toinen jalka ulkona kirkon ovista odottaen, että jokin antaa syyn jäädä tai lähteä. En rehellisesti sanottuna usko, että seurakunnassa viihtyvä, ehkäpä jopa Jumalaan uskova kristitty jättäisi kirkon ihan vain yhden poliitikon puheen vuoksi (eihän??). Jos kuitenkin näin on niin täytyy ottaa huomioon, että tarkemmin katsasteltuna Päivi Räsäsen vetoaminen kirkon kantaan piti ihan paikkansa. Tämä ei tietenkään kumoa monien
ajatusta ja toivetta siitä, että joidenkin asioiden pitäisi olla toisin. Mutta ei Räsänen valehdellut.

Piispat olivat kantaa ottaessaan mielessäni oikeassa siitä, että Räsästä ei tule huomioida kirkon äänenä vaan tavallisena kirkon jäsenenä – jonka sanomisia ei kuitenkaan olisi pitänyt täysin lytätä lauseella:”Ei ole kirkon kanta”. Mikähän se kirkon kanta oikeastaan on? Välillä tuntuu, ettei yhtään mikään.

Tästä saikin media valtavan hyvän jutun paisuteltavaksi ja mielensä pahoittajat pääsivät vauhkoamaan: toiset saivat mielestään lisää syitä ahdistua sekularisoituneesta kirkosta ja modernisoituneemmasta yhteiskunnasta ja toiset väittivät, että yhden naisen mielipiteen jälkeen koko kirkon merkitys katosi silmänräpäyksessä. Kaikkia mielipiteitä tuntuu kuitenkin yhdistävän se, että kirkkoa ja politiikkaa ei tule sekoittaa keskenään. Tästä huolimatta muun muassa vastikään
julkisesti kirkosta eroamisestaan ilmoittanut kansanedustaja Pauliina Viitamies olisi toivonut kirkon johdon tuomitsevan ministerin puheet. Lisäkommenttina Viitamies toteaa Länsi-Savon sanomalehdessä: ”Minut on haukuttu lihavaksi lehmäksi ja kuvainnollisesti hakattu Raamatulla päähän”.

Kirkkovaltuutettuna mielessäni pyörii usein kysymys: ”Mitä sinä haluat kirkolta? Jyrkkää kantaa asioihin vaiko epäjohdonmukaista asioiden pyörittelyä?” Välillä kirkon toiminta kuulostaa varsin populistiselta: miellytetään mahdollisimman montaa eikä oikeastaan päädytä yhtään mihinkään.

Toinen ärsytyskynnykseni ylittänyt aihe on miesparin lähettäminen lähetystyöhön. Välillä kovasti mietityttää kuinka tämä asia voi tuottaa niin paljon mielipahaa. Olen kuullut usein saman lauseen kuin presidentinvaalien alla Pekka Haaviston ollessa ehdokkaana: ”Mitä muut meistä ajattelevat?” En voi ottaa kantaa onko Suomen lähetysseura toiminut kaikkien sääntöjen mukaan ja oikeassa järjestyksessä. Mikäli ei niin ymmärrän, että asiaa täytyy tarkastella. Toivoisin  kuitenkin, että pari nähtäisiin ennen kaikkea työntekijöinä, jotka haluavat tehdä hyvää. En koe, että kristillinen arvoperusta oikeuttaa työsyrjinnän seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Sanana syrjintä on voimakas, mutta valitettavan lähellä totuutta. Olin lähes tyrmistynyt seurakuntalaisten kauhistelevan muiden Suomen Lähetysseuran työntekijöiden joutuvan ”myöntämään olevansa samaa seuraa heidän kanssaan”. Asiasta ei saada järkevää keskustelua argumenttien ollessa tällaisia. Ilmeisesti Raamatun vastaiset teot ovat arvotettavissa ja vain joidenkin rikkeiden jälkeen olet kelvollinen työskentelemään kirkon asialla. Lähetystyössä kuitenkin on ennen kaikkea tarkoitus auttaa ihmisiä, jotka todella apua tarvitsevat.

Omista negatiivisista huomioistani huolimatta en näe kirkon tai uskonnon olevan syypää yhtään mihinkään. Minulle kirkko on vain paikka ja uskonto elämäntapa. Valitettavasti näihin kahteen asiaan vaikuttavat voimakkaasti inhimilliset ihmiset eriävine  mielipiteineen. Minun puolestani ministerit saavat sanoa mielipiteensä ja seurakunnan työntekijät erehtyä. Eivät nämä asiat kaada omaa maailmaani. Miksi luopuisin jostakin itselleni tärkeästä vain osoittaakseni mieltäni? Varsinkaan kun mielenosoitus ei ole loppujen lopuksi edes tarkoitettu itse organisaatiolle vaan vastaiskuna eri ihmisten lausunnoille. Vai kuvittelevatko ihmiset, että kirkko alkaa pelätessään toimimaan niin kuin voimakkain ryhmä ihmisiä haluaa? Sepä kuulostaakin varsin turvalliselta.

Toivotan teille kaikille kirkon jäsenille ja kirkosta eronneille lämpöistä loppukesää ja ennen kaikkea rauhallista mieltä! Kokeilkaapa seuraavasta uutisotsikosta provosoituneena mieluummin vaikkapa sanoa tuntemattomalle jotakin kaunista kuin pahoittaa oman mielenne :)