Kirkkovuosi: viattomien lasten päivä

Neljäs joulupäivä on pyhitetty viattomille lapsille. Raamatunkertomuksista muistellaan Matteuksen evankeliumissa kuvattua Betlehemin lastenmurhaa sekä Jeesus-lapsen pakoa perheineen Egyptiin. Pyhää on vietetty jo viimeistään 400-luvulla, jolloin se vielä yhdistettiin loppiaiseen. Viattomien lasten päivänä maailman pahuus pysäyttää keskellä joulunajan iloa muistamaan kaikkia niitä lapsia, joiden joulua varjostavat pelko, puute, sota ja väkivalta lähellä ja kaukana. Jumalanpalveluksissa punaista, vuodatetun veren väriä, käytetään liturgisena värinä.

Viattomien lasten päivän evankeliumiteksti on Matteuksen evankeliumin 2:13-21.

Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: ”Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet.”
    Joosef heräsi unestaan, otti heti yöllä mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja lähti kulkemaan kohti Egyptiä. Siellä hän pysytteli Herodeksen kuolemaan asti. Näin kävi toteen, mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut: ”Egyptistä minä kutsuin poikani.”
    Kun Herodes huomasi, että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan, hän raivostui. Hän antoi käskyn, että Betlehemissä ja sen lähistöllä oli surmattava kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat, sen ajan perusteella, jonka hän oli tietäjiltä saanut selville. Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus:
      - Ramasta kuuluu huuto,
      itku ja kova valitus.
      Raakel itkee lapsiaan
      eikä lohdutuksesta huoli,
      sillä heitä ei enää ole.
    Kun Herodes oli kuollut, Herran enkeli ilmestyi Egyptissä Joosefille unessa ja sanoi: ”Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja palaa Israelin maahan. Ne, jotka halusivat surmata lapsen, ovat kuolleet.”
    Joosef heräsi, otti mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja palasi Israelin maahan.

Viattomien lasten päivä ryöstää sanat ja jättää mykäksi, hapuilemaan silmittömän julmuuden ja pimeyden keskellä Jumalaa, joka tuntuu olevan kaukana, ellei jopa välinpitämätön. Miksei Hän auta niitä lukemattomia pieniä, turvattomia lapsia, jotka tänäkin päivänä itkevät, kärsivät ja kuolevat sodan jaloissa tai hitaasti hiipuvat pois kaikkien unohtamina, aivan ikkunoidemme alla? Miksei Hän ole heidän kanssaan Syyriassa, tai Gazassa, tai Keski-Afrikassa, tai Pohjois-Koreassa, tai...

Haavoittuvimmat ja avuttomimmat kärsivät aina ensimmäisinä, kun vallanhaluiset maan mahtavat pelaavat häikäilemättömiä pelejään. Kertomuksessa Betlehemin lastenmurhasta sotilaiden tappamat taaperot ovat pelkkiä sivullisia uhreja: väärässä paikassa väärään aikaan, siinä kaikki. Silmää räpäyttämättä kuningas antaa silti surmata heidät kaikki. Mitäpä muutama sylilapsi merkitsee valtaistuimen ja kruunun rinnalla?

Miksei Jumala ole noiden kärsivien kanssa? - Ehkä Hän on kaikkein lähinnä juuri heitä, niitä viattomimpia, jotka joutuvat kantamaan ruumiin ja sielun haavoina ja arpina maailman pahuuden. Matteus kertoo Jeesus-lapsenkin joutuneen pakolaiseksi, piiloutumaan vallanpitäjien vainolta, elämään pelossa vieraalla maalla. Ihmislasten kärsimys ei ole vierasta Jumalalle, joka on itse ihmisenä kärsinyt. Hänen ristinsä on pystytetty kaiken kärsimyksen keskelle. Jumala itse on runneltu ja lyöty haavoille.

Samalla Hän kieltää meitä sulkemasta silmiämme ja kutsuu meitä yhä uudelleen suojelemaan niitä, jotka eniten varjelusta kaipaavat: "Kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle" (Matt. 25:45). Meistä kumpuaa kaikki se pahuus, jonka tähden viattomien veri yhä vuotaa.