Kynttilänpäivä on hyvin vanha kristillinen juhlapyhä; sitä tiedetään vietetyn jo 300-luvulla ajanlaskun alun jälkeen. Sen paikka kalenterissa on 40 päivää joulun jälkeen eli helmikuun 2. päivänä - tai sitä seuraavana sunnuntaina. Tänä vuonna se osuu jo tammikuun 31. päivään. Pyhän suomenkielinen nimi taas juontaa juurensa keskiajalta: tuolloin nimittäin oli tapana vihkiä kaikki kirkossa alkaneena vuona käytettävät kynttilät. Tapa jäi pois reformaation myötä.

Kristillisessä perinteessä kynttilä on rukouksen symboli. Se kuvastaa myös valon loistetta keskellä pimeyttä, kirjaimellisestikin, ja muistuttaa näin Kristuksesta valona maailmassa: "Valo loistaa pimeässä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa" (Joh. 1:5).

Kynttilänpäivän evankeliumiteksti on Luukkaan evankeliumin 2:22-23.

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
      - Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
      niin kuin olet luvannut.
      Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
      jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
      valon, joka koittaa pakanakansoille,
      kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
    Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Tässä kertomuksessa ajatus Jeesuksesta maailman valona loistaa kirkkaasti: jotakin uutta ja ihmeellistä tuodaan keskelle pois hiipuvaa maailmanaikaa, jossa pimeys ja ymmärtämättömyys vielä vallitsee. Jumalan salattu pelastussuunnitelma murtautuu esiin lakien ja muotomenojen ja uhrikulttien keskelle. Jumalan toiminta korvaa ihmisen toiminnan. Raamatun mukaan tämä oli Jeesuksen ensimmäinen käynti Jerusalemin suuressa temppelissä. Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin hän palaa jälleen takaisin... ja tällä kertaa hänen valonsa ei välky enää väpättävänä pikku kynttilänä, vaan leimuaa puhtaanvalkeana aurinkona. Pääsiäisjuhlan alla hän puhdistaa temppelin ajamalla sieltä ulos uhrieläinten myyjät ja koronkiskojat (Mark. 11:15-19). Jumalan Sana tunkeutuu valonsäteenä läpi synkeän pilvimuurin: lupaus ihmiskunnan pelastuksesta on jotakin aivan muuta kuin eläinuhrit, ahnas mammonanpalvonta tai tukahduttavien, pikkumaisten säädösten mukaan eläminen. Jeesus istuutuu temppelin portaille ja opettaa kansaa niin kuin se, jolle on annettu valta.

Vanha Simeon tunnisti Vapahtajan hänet kohdatessaan. Entä sinä? Kynttilänpäivänä meille koittaa tähän jälleen uusi tilaisuus! Jumala osoitti Simeonillekin pitävänsä sen, minkä lupaa, vaikka harmaapäinen vanhus olikin saanut vartoa sitä päivää kauan. Simeon sai nähdä, että Jumala on uskollinen lupauksilleen.

Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." (Joh. 8:12)