Jeesus Nasaretilaisen elämän käännekohta oli hänen saamansa kaste. Siitä päivästä alkoi hänen julkinen toimintansa opettajana, parantajana ja Jumalan valtakunnan julistajana. Kasteesta alkaa myös kristityn elämänmittainen vaellus. Kaste on Jumalan meille antama suuri lahja ja lupaus, Hänen työtänsä meidän elämässämme.

Jeesus ei "keksinyt" kastetta. Häntä ennen Galileassa oli alkanut opettaa Johannes-niminen mies, joka kutsui ihmisiä parannuksentekoon ja katumukseen. Tämän uuden, Jumalalle mieluisen elämänmuutoksen merkiksi heidän oli otettava häneltä kaste. Johannes kastoi ihmisiä upottamalla heidät Jordan-virtaan. Tämän vuoksi hän saikin lisänimen Kastaja. Tämä peseytyminen kastevedessä oli oleva merkkinä siitä, että ihmisten synnit annettaisiin heille anteeksi. Toimintansa alkuvaiheessa myös Jeesus opetuslapsineen kastoi ihmisiä hetken aikaa.

Vedellä oli monimerkityksellinen viesti Jeesuksen ajan juutalaisille ja kreikkalaisille. Toisaalta vedellä puhdistauduttiin ja peseydyttiin, mikä juutalaisen lain puhtausmääräyksissä oli tärkeää; toisaalta vesi ymmärrettiin kaoottisten alkuvoimien elementiksi, syvä ja pohjaton meri oli kuoleman valtakunta. Upotuskasteen myötä kastettava siis kirjaimellisesti nousi ylös kuoleman vesistä uuteen elämään, puhdistautuneena kaikista synneistään.

Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen myötä kristillinen kaste sai uuden, syvemmän merkityksen. Kastettava sai kasteessaan osan Vapahtajan lunastuksesta. Kuten Kristus, hänetkin upotettiin "tuonelaan", josta hän nousi ylös iankaikkiseen elämään. Tähän liittyy myös ajatus kastepuvusta, puhtaanvalkeasta vaatteesta: kastettava pukee yllensä Kristuksen ja Hänen antamansa elämän lahjan.

Evankeliumien mukaan Pyhä Henki täytti Jeesuksen hänen kasteensa yhteydessä. Jo varhain ymmärrettiin, että kristinuskoon kääntynyt sai Pyhän Hengen monine armolahjoineen nimenomaan kasteensa yhteydessä. Pitkään kastemenoissa olikin mukana eräänlainen eksorkismi eli manaus, jossa paha ajettiin ulos ja Pyhä Henki rukoiltiin sen tilalle.

Kastettava siis "syntyy uudelleen" vedestä ja Hengestä. Tästä mysteeristä Jeesuksen kerrotaan keskustelleen pitkään Nikodemos-nimisen oppineen fariseuksen kanssa (Joh. 3:1-21).

Kohdatessaan viimeisen kerran opetuslapsensa ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus kehotti heitä viemään ilosanomaa eteenpäin: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa." (Matt. 28:19-20) Tähän lähetyskäskyn nimellä tunnettuun ohjenuoraan kirkko on nojautunut kasteopetuksessaan.

Sittemmin kastekäytänteet ovat saaneet monenlaisia muotoja eri kirkkokunnissa. Luterilaisessa kirkossa on tapana valella kastettavan pää, kun taas esimerkiksi amerikkalaisperäiset baptistit suosivat edelleen upotuskastetta.

Luterilaisessa kirkossamme kaste ja ehtoollinen ovat kaksi sakramenttiamme. Ymmärrämme kasteen kertakaikkisena Jumalan tekona. Kasteen myötä Pyhä Henki aloittaa uudistavan työnsä meissä. Kaste kokonaisuudessaan on yksin Jumalan armosta saatu, ei riippuvainen mistään ihmisen omista ominaisuuksista. Kaste ei "vanhene" koskaan; sitä ei ole tarpeen uusia, vaikka ihmisen tiet olisivat vieneet hänet joskus pois kirkon yhteydestä. Se on Jumalan pysyvä lupaus, meille annettu konkreettinen muistutus lunastuksesta ja ikuisen elämän lahjasta, jonka äärelle voimme palata kerta toisensa jälkeen uskomme vahvistukseksi.