Siirry sisältöön

Johtavat ajatukset

Tältä sivulta löydät johtavat ajatuksemme, joiden mukaan toimimme ja suuntaudumme. Missio kertoo miksi Uusi Verso on olemassa. Visio osoittaa suunnan, mitä kohti olemme menemässä, millaiseksi yhteisöksi haluamme kehittyä. Arvot kuvaavat sitä mitä arvostamme ja miten haluamme toimia käytännössä.

Missio (eli perustehtävä)

Elämme yhdessä Jumalan valtakuntaa todeksi niin rohkeasti, että se haastaa ihmisten käsityksen Jeesuksesta.

Visio 2030

Opettelemme Jeesuksen seuraamista
Rukous on keskeistä elämässämme. Luotamme Jumalan voimaan. Teemme Jeesukseen tutustumisen mahdollisimman helpoksi.

Tuntuu kodilta
Aitous ja lämpö murtautuvat esiin. Levitämme punaisen maton jokaiselle. Pyhä Henki yhdistää monenlaiset ihmiset yhdeksi perheeksi.

Uutta syntyy
Nuoret aikuiset vievät yhteisöä eteenpäin. He saavat vahvaa tukea kokeneemmilta. Elämä kuplii hulluinakin projekteina. Tuemme yhteisöjä kirkossa.

Toivo loistaa arjessa
Näymme ja toimimme rohkeasti. Viemme toivoa sinne, missä liekki uhkaa sammua. Tuhannet tamperelaiset rohkaistuvat kauttamme.

Arvot

Jumala ensin!
”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa”
Kaiken lähtökohta ja päämäärä on ihmisen ja Jumalan välisen suhteen syntyminen ja siinä kasvaminen, Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen viitoittamalla tavalla.

Olet hyväksytty
”Hyväksykää toinen toisenne niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omakseen teidät”
Olemme avoin yhteisö, jonka avarassa ilmapiirissä tulee aidosti kohdatuksi sellaisena kuin on ja voi kasvaa sellaiseksi persoonaksi kuin Luoja on tarkoittanut.

Lupa innostua
”Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa”
Kun tuomme lahjamme ja intohimomme yhteen, syntyy jotakin uutta ja innostavaa. Rohkaisemme ja tuemme jokaista syttymään Jumalan kunniaksi ja yhteiseksi parhaaksi.

Suunta ulospäin
”Te olette maailman valo”
Seurakunta ei ole vain meitä vaan toisia ihmisiä ja koko maailmaa varten. Etsimme jatkuvasti luovia ja rohkeita tapoja hehkua valtakuntaa ympärillemme.