Tulen ja valon joulu
Tulen ja valon joulu tulee jälleen! Esitykset Kalevan kirkolla lauantaina 12.12.2026 klo 17 ja 20!
Tämän vuoden tapahtuman otsikko on ”Minä tulin sinua varten”. Perinteiseen joulukuvastoon kuuluu usein lämmin tupa, notkuvat herkkupöydät ja yhdessäolo. Mutta mikä on Joulun Lapsen sanoma niille, joilta edellä mainitut puitteet puuttuvat? Mitä, jos ei ole kotia, jossa juhlia? Ja mikä oikeastaan tekee kodin?
Luvassa on tuttuja ja hieman uudempiakin joululauluja sekä monitaiteellista osaamista musiikin, tanssin, tulitaiteen, videoiden, kuvien ja teknisen taituruuden muodossa. Kalevan kirkon korkeille seinille heijastetut projisaatiot sulkevat osallistujan sisälle tarinaan.
Tapahtuman järjestelyistä vastaa Tampereen ev.lut. seurakunnissa toimiva Uusi Verso -yhteisö. Tulitaidetta tapahtumassa esittävät KorentoArt-yhdistyksen tulitaiteilijat.
”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan.” (Jes. 9:5-6)
Tapahtuma on ilmainen.
Translation into English available!
————————————
Viime vuonna Tulen ja Valon Joulu järjestettiin kahdeksatta kertaa 13.12.2025 Kalevan kirkossa. Kaksi näytöstä täyttyivät ja keräsivät yleisöä noin 2300.
Kuvia tapahtumasta löydät linkin takaa. Kuvat ovat vapaasti käytettävissä merkinnällä: Markus Perko / Studio Monsteriluola
Uusi Verso – Tulen ja valon joulu 2025 – Markus Perko / Studio Monsteriluola
————————————