Siirry sisältöön

Adventtikonsertti pitää huolta ikäihmisistä

Tampereen seurakuntien Mummon Kammarin adventtikonsertti Pidä huolta! toteutetaan tänä vuonna suurkuoron ja ison orkesterin kera lauantaina 28. marraskuuta Aleksanterin kirkossa.

Piirros talvisesta kaupunkimaisemasta, jossa kävelee ihmisiä ja näkyy kirkko.
Mummon Kammarin adventtikonsertissa Aleksanterin kirkossa myös kuulijat pääsevät ääneen, sillä yhdessä lauletaan Hoosianna suurkuoron kanssa laulaen. Kuvitus: Hanna Koivumäki

Konsertin teemana on auttaminen, sillä tilaisuuden aikana kerätään kolehti nuorten työllistämiseksi ikäihmisten asiointi- ja ulkoiluavuksi.

Konsertissa puheenvuoron käyttävät Tampereen pormestari Ilmari Nurminen, Pirkanmaan Muistiyhdistyksen toiminnanjohtaja Outi Mäenpää ja Mummon Kammarin toiminnanjohtaja Maarit Saarela.

Rollaattorimarssin perustajanakin tunnettu Outi Mäenpää muistuttaa, että vanheneminen koskettaa meitä kaikkia.

– Me kaikki vanhenemme joka päivä, ja vanhuus on tavalla tai toisella meidän jokaisen nykyisyyttä tai tulevaisuutta. Siksi on tärkeää pitää huolta toisistamme.

– Haluamme muistuttaa, että pienilläkin teoilla on merkitystä. Toivo ei synny vain sanoista, vaan teoista, joilla pidämme huolta toisistamme ja varmistamme, ettei kukaan jää yksin, korostaa Mäenpää.

Maarit Saarelan mukaan adventtikonsertti on hätähuuto turvallisen ja arvokkaan vanhuuden puolesta. Voimme jokainen vaikuttaa, vaikka pienillä toivon teoilla.

– Haluamme myös kiittää konsertilla kaikkia vapaaehtoisia, jotka tuovat ikäihmisten arkeen apua, tukea ja virkistystä. Tervetuloa mukaan kuulemaan ainutlaatuinen kuorosovitus Pave Maijasen Pidä huolta -kappaleesta ja laulamaan yhdessä Hoosianna 200-henkisen suurkuoron kanssa.

Peräti 11 kuoroa puhaltaa yhteen hiileen

Konsertin musiikista vastaa yksitoista tamperelaiskuoroa ja kaksi orkesteria. Esiintymislavalle nousevat Camena, Eternitas, Händel-kuoro, Jäämien Kuoro, Katajaiset, Kelot, Mieskuoro Laulajien Seniorit, Picantus, Solenne, Tampereen Laulajat ja Tampereen Yliopiston Laulajat.

Säestyksestä vastaavat Tampereen Kamarimusiikkiseuran orkesteri ja Tampereen Salonkiorkesteri.

Teksti: Kirsi Airikka

Pidä huolta! – Mummon Kammarin adventtiorkesteri 28.11.2026 kello 17 Aleksanterin kirkossa. Vapaa pääsy. Konsertti kestää noin tunnin.