Siirry sisältöön

Tampereen seurakuntayhtymä

Tampereella on neljä suomenkielistä evankelis-luterilaista seurakuntaa: Eteläinen, Harju, Messukylä ja Tuomiokirkko sekä yksi ruotsinkielinen seurakunta, jotka ovat toiminnallisesti itsenäisiä yksiköitä. Yhdessä seurakunnat muodostavat Tampereen evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän.

Jäsenenä osallistut yhteisen hyvän tekemiseen

Kirkko on osa tamperelaisten arkea. Tuhannet tamperelaiset käyvät päivittäin seurakuntien tapahtumissa, toimivat vapaaehtoisina tai käyttävät kirkon palveluita.

Tampereen seurakuntien tunnus on Reilusti kristitty. Se sopii tamperelaiseen menoon, reiluun ja kursailemattomaan.

Tampereen seurakunnissa oli vuoden 2025 lopussa 143 137 jäsentä, joka oli 378 henkilöä vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Tehtävämme

Kirkon tehtävänä on kutsua ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta. Tämä perustehtävä ohjaa kaikkea toimintaamme: julistusta, yhteisöllisyyttä, diakoniaa, sielunhoitoa, heikoimmista huolehtimista ja luomakunnan vaalimista.

Arvomme

Liitymme strategiassamme kirkon yhteisiin arvoihin: Usko, toivo ja rakkaus (1 Kor 13:3). Ne ohjaavat toimintaamme ja näkyvät arjessamme yhteytenä, vastuunkantona ja lähimmäisestä välittämisenä.

Visiomme

Toivoa Tampereella

Tutustu meihin

Alta löydät lisätietoa seurakuntayhtymästä ja sen rakenteesta, taloudesta, historiasta ja työpaikoista.

Yhtymän rakenne
Tampereella on viisi evankelis-luterilaista seurakuntaa. Yhteiset tehtävät vastaavat seurakuntien yhteisistä palveluista.
Ilmakuva kirkosta, jossa on terävä torni, taustalla kaupungin maisema pilvisellä säällä.
Talous
Tampereen viisi seurakuntaa muodostavat keskitetysti hoidetun yhteistalouden ja laskutuksen ja taloussuunnittelun.
Työpaikat
Töihin Tampereen seurakuntiin: Avoimet tehtävät ja kesätyöpaikat.
Tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijät Helena Vettenranta ja Pirjo Heikkinen Vanhan kirkon edustalla.
Hankinnat
Meneillään olevat kilpailutukset ja toimittajatiedot.
Mies on polvillaan kirkon lattialla ja hänellä on työkaluja käsisään, joilla hän irroittaa kirkon lattiassa olevia penkkien kiinnitysrautoja.
Hankkeet
Tavoitteena hankkeissa on tukea eri tavoin vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Kolme henkilöä istuu sohvaryhmällä Vanhassa kirkossa.
Seurakuntien talo
Seurakuntien talossa Näsilinnan katu 26 on palvelupisteitä sekä kokous- ja toimistotiloja.
Tampereen Hämeenkadulla punainen raitiovaunu seisoo liikennevaloissa, taustalla korkeita taloja.
Turvallisuus
Tampereen ev.lut. seurakunnat noudattaa toiminnassaan Turvallinen seurakunta -ohjeistusta.
Tampereen Vanhan kirkon kellotapulissa banderolli sateenkaaren väreissä. Banderollissa lukee teksti: Suurin niistä on rakkaus.
Virallinen asiointi
Asiakirjoja voi toimittaa tuomalla ne aukioloaikoina virastoon tai lähettämällä ne postitse, sähköpostitse tai telefaksina.
Nainen, jolla on silmälasit ja kukallinen paita, pitää kädessään paperia ja hymyilee. Taustalla näkyy vaaleita seiniä ja koristeita.
Tampereen seurakuntien historia
Tampereen seurakuntahistoria ulottuu yli 500 vuoden taakse.

Päivitetty 6.3.2026