Siirry sisältöön

Lähetys ja kansainvälinen diakonia

Tampereen seurakuntien kansainvälisen toiminnan puitteissa tehdään ja tuetaan lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa sekä hoidetaan ekumeenisia suhteita sisarkirkkoihin.

Nainen antamassa nestemäistä rokotusta lapsen suuhun. Taustalla ihmisiä teltassa.

Lähetystyö on seurakunnan perustehtävä

Lähetystyöhön kuuluu evankeliumin julistaminen, palveleminen sekä taloudellisen, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden lisääminen. Lähetystyössä autetaan koko ihmistä henkisesti, hengellisesti ja aineellisesti. Ihmisiä autetaan eri puolilla maapalloa lähellä ja kaukana.

Kansainvälinen diakonia on osa kirkon tehtävää

Kansainvälinen diakonia on kärsivien tai puutteessa elävien ihmisten aineellista ja henkistä auttamista. Samanaikaisesti diakoniatyö pyrkii muuttamaan vääristyneitä rakenteita ja asenteita. Kansainvälinen diakonia on olennainen osa kirkon tehtävää.

Käytännössä kansainvälinen diakonia on kehitysyhteistyötä, katastrofi- ja pakolaisapua sekä kirkkojen välistä yhteistyötä. Työn päämääränä on ihmisten kärsimysten lievittäminen ja heidän elämänmahdollisuuksiensa parantaminen.

Seurakuntiemme tärkein yhteistyökumppani on Kirkon Ulkomaanapu(siirryt toiselle sivustolle). Taloudellinen apu kanavoidaan usein sen kautta.

Lähetystyössä tarvitaan lähettäjiä…

Lähettäjät lähettävät lähetystyöntekijät matkaan omasta seurakunnastaan maailmalle. He rukoilevat lähetystyöntekijöiden puolesta ja muistavat heitä posteilla ja pienillä paketeilla.

Lähettäjät voivat kokoontua yhdessä lähetyspiireihin, ja he keräävät varoja esim.  lipaskeräyksillä ja myyjäisillä.

Tekijöiden lisäksi tarvitaan sellaisia lähettäjiä, jotka ostavat näitä tuotteita tai tukevat muuten lähetystyötä taloudellisesti.

…ja lähtijöitä

Lähtijöitä eli lähetystyöntekijöitä tarvitaan ympäri maapalloa. Seurakunnat solmivat lähetysjärjestöjen kanssa nimikkosopimuksia lähetystyöntekijöiden tukemiseksi. Lähetysjärjestöt rekrytoivat ja perehdyttävät omat lähtijänsä. Seurakuntien sivulta(avautuu uuteen ikkunaan) löytyvät lähetystyöntekijät seurakunnittain, jotka on tällä hetkellä Tampereen evankelisluterilaisten seurakuntien lähettämänä.

Tuettavat lähetysjärjestöt

Seurakunnat tukevat järjestöjen palvelukseksessa työskenteleviä lähettejään ja kohteitaan. Tuki on taloudellista ja esirukoustukea sekä yhteydenpitoa.

Seurakunnat tukevat kirkon virallisia lähetysjärjestöjä:

Maailmassa on yli 63 miljoonaa luterilaista, joista alle 200 000 asuu Tampereella.


Yhteyttä luterilaiseen maailmaan pidetään yllä muun muassa ystävyyseurakuntatoiminnan avulla.

Työntekijät