Siirry sisältöön

Virkatodistus ja sukuselvitys

Virkatodistus on asiakirja, jolla luovutetaan tietyn henkilön tietoja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyden ajalta. Tiedot perustuvat kirkonkirjoissa oleviin tietoihin.

Virkatodistuksia on kahden tyyppisiä

Virkatodistuksen antaminen edellyttää aina hyväksyttyä käyttötarkoitusta esim. perunkirjoitusta, perinnönjakoa tai pankkia varten hoidettaessa kuolleen henkilön raha-asioita.

Virkatodistuksen sisältö riippuu käyttötarkoituksesta.

Henkilökohtaiset tiedot sisältävä virkatodistus eli niin sanottu elossaolotodistus.

Sukuselvitysmuotoinen virkatodistus, joka on tietosisällöltään laaja.

Virkatodistus on maksullinen, hinnasto ev.fi -sivustolla(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Pöydälle on asetettu perunkirjoitukseen liittyviä asiakirjoja.

Tilaa virkatodistus

Suomen ev.lut. kirkko voi luovuttaa tietoja henkilöstä siltä ajalta, jolloin hän on ollut kirkon jäsen. Virkatodistukset ja sukuselvitykset tilataan tilaavirkatodistus.fi -palvelusta.(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Palvelun käyttäminen edellyttää vahvaa tunnistautumista. Yritys-/yhteisökäyttäjät tarvitsevat palvelun käyttämiseen organisaatioltaan valtuutuksen, joka tehdään suomi.fi-palvelussa.

Mikäli tilaaminen sähköisen palvelun kautta ei ole mahdollista, voit ottaa yhteyttä Tampereen aluekeskusrekisteriin puhelimitse ma–pe klo 9–15 puh. 03 2190 700. Aluekeskusrekisterin kaikki yhteystiedot löytyvät aluekeskusrekisterin verkkosivuilta.(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Virkatodistukset, sukuselvitykset ja sukututkimukset ovat maksullisia. Palveluiden hinnat löytyvät hinnastosta.(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Elossaolotodistus

  • Elossaolotodistukseen merkitään henkilön perustiedot. Siihen voidaan käyttötarkoituksen mukaisesti tarvittaessa lisätä tiedot aviopuolisosta, lapsista tai vanhemmista.  
  • Suomen ev.-lut. kirkon jäsen ei yleensä tarvitse itsestään erillistä elossaolotodistusta vanhempansa perunkirjoitukseen.
  • Muiden kuin ev.-lut. kirkon jäsenten on tilattava elossaolotodistus omalta rekisterinpitäjältään, esim. ortodoksisesta kirkosta tai Digi- ja väestötietovirastosta.

Sukuselvitysmuotoinen virkatodistus

Sukuselvitys on ote henkilöä tai hänen perhettään koskevista kirkonkirjaan tehdyistä merkinnöistä.

Sukuselvitystä tarvitaan yleisimmin perunkirjoitukseen ja muuhun kuolinpesän asioiden hoitoon esim. asunto- ja kiinteistökaupat, vuokrasopimuksen päättäminen, lainhuuto, perinnöstä luopuminen.

Jos vainaja on ollut kuollessaan Tampereen seurakuntien jäsen tai vainaja on ollut ennen kirkosta eroamistaan eli siirtymistään muuhun rekisteriin viimeksi jäsenenä Tampereen seurakuntayhtymään kuuluvassa seurakunnassa niin sukuselvityksen saa Tampereen aluekeskusrekisteristä

  • Sukuselvitys sisältää Suomen ev.lut. kirkon jäsenyyden osalta käyttötarkoituksen edellyttämät tiedot henkilön elämän ajalta 15-vuotiaasta alkaen.
  • Sukuselvitykseen merkitään myös mahdolliset aviopuolisot ja lapset. Jos henkilöllä ei ole lapsia eikä aviopuolisoa, todistus laajennetaan kattamaan henkilön vanhemmat ja sisarukset
  • Sukuselvitys laaditaan kattavasti, joten siinä on kaikki tarvittava tieto esim. perunkirjoitusta varten kirkkoon kuuluvista kuolinpesän osakkaista.
  • Jos henkilö ei ole kuulunut seurakuntaan, tai hän on asunut vakinaisesti ulkomailla yli 15-vuotiaana, tilataan sukuselvitys siltä ajalta Digi- ja väestötietovirastosta.
  • Muun kuin Suomen ev.lut. kirkon jäsenyyden ajalta tietoja on pyydettävä erikseen asianomaiselta rekisterinpitäjältä.
  • Sukuselvitys on eri asia kuin sukututkimus.