Siirry sisältöön

Arkkuhautaus

Arkku voidaan haudata uuteen hautaan, vanhaan sukuhautaan tai muualle kuin oman seurakunnan hautausmaalle. Viimeisessä vaihtoehdossa hautaus toimitetaan yhteistyössä kyseisen seurakunnan kanssa.

Surullinen tilanne, jossa ihmiset pukeutuneina mustiin vaatteisiin kuljettavat arkkua, taustalla vihreitä pensaita ja puita.

Arkkuhautaus

Kun vainaja haudataan arkkuhautaan, arkku kannetaan kappelista tai kirkosta ulos siunaustilaisuuden päätteeksi. Arkun kantajia tarvitaan kuusi.

Arkku voidaan haudata uuteen hautaan, vanhaan sukuhautaan tai muualle kuin oman seurakunnan hautausmaalle. Viimeisessä vaihtoehdossa hautaus toimitetaan yhteistyössä kyseisen seurakunnan kanssa.

Arkkuhautauksessa kukat voidaan laskea siunaustilaisuudessa tai vasta haudalla. Jos kukkatervehdykset on laskettu siunaustilaisuudessa, loppuvirren jälkeen vahtimestari pyytää omaisia hakemaan ne mukaan hautajaissaattoon.

Kantajat

Kantajat asettuvat arkun ympärille siunaustilaisuuden lopussa. Mikäli kukkatervehdykset on jo jätetty, omaiset tulevat noutamaan laskemansa kukat arkulta ja ottavat ne mukaan haudalle.  Tämän jälkeen loppusoitto alkaa ja arkku kannetaan ulkona odottaville saattovaunuille. Vahtimestari kulkee hautaussaatossa ensimmäisenä. Hänen jälkeensä tulee arkku kantajineen. Kantajat työntävät saattovaunua sivukaiteista. Lähiomaiset kulkevat arkun jäljessä, ja heitä seuraavat muut omaiset ja ystävät. Arkku lasketaan hautaan siten, että vainajan kasvot osoittavat haudan sijainnista riippuen itään tai etelään päin.

Kantajaohje(siirryt toiselle sivustolle)

Hautaan laskeminen

Kun arkkua lasketaan hautaan, miespuoliset saattajat ottavat hatun päästään. Kantajat tekevät sen vasta, kun arkku on laskettu, minkä jälkeen he seisovat hetken haudan ääressä. Hauta peitetään kannella vahtimestarin johdolla. Saattoväki laskee kukkatervehdyksensä hautakannen päälle. Jos kukkia ei ole laskettu siunaustilaisuudessa, luetaan kukkatervehdykset haudalla.

Kun kukat on laskettu haudalle, on tapana vielä veisata virsi. Tämän jälkeen esitetään kutsun muistotilaisuuteen.

Haudan peittäminen

Arkunlaskun jälkeen hauta peitetään kannella. Hauta peitetään lopullisesti myöhemmin.

Hautausmaan henkilökunta poistaa saattokukat haudalta niiden lakastuttua.  Jos omaiset haluavat säilyttää muistokukkien nauhat ja kortit, tulee ne noutaa pois haudalta, ennen kuin kukat poistetaan.