Siirry sisältöön

Uurnahautaus

Uurnahautaus on arkkuhautaamisen rinnalla yleinen hautaustapa. Useimmiten siunaustilaisuus pidetään ennen tuhkausta samalla tavalla kuin arkkuhautauksessa. Poikkeuksena on se, että siunauksen jälkeen arkku jää yleensä paikalleen kappelin alttarin eteen.

Valkoinen laatikko, jossa on kyyhkysen kuva, pidetään käsissä. Taustalla vaalea seinä ja puinen pöytä.

Tuhkaus ja uurna

Siunauksen jälkeen arkku siirretään krematorioon ja vainaja tuhkataan. Tuhka sijoitetaan maatuvasta materiaalista valmistettuun uurnaan.

Uurna luovutetaan omaisille yleensä noin kahden viikon kuluttua siunauksesta, tavallisimmin kappelissa tai kirkon sakaristossa. Uurnan hautaamisen ajankohta sovitaan omaisten kanssa.

Uurnan hautaan laskeminen

Uurnan laskemisen yhteydessä voidaan pitää lyhyt rukoushetki. Sen voi toimittaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai omaiset keskenään. Tavallisesti joku omaisista laskee uurnan hautaan, minkä jälkeen omaiset peittävät haudan.

Tuhka voidaan sijoittaa esimerkiksi:

  • suku- tai uurnahautaan
  • uurnaholviin
  • muistolehtoon
  • sirottelualueelle tai vesistöön lain mukaisesti

Hautaustoimilain mukaan tuhka tulee haudata tai sijoittaa pysyvästi yhteen paikkaan vuoden kuluessa tuhkaamisesta.

Tuhkan hautaus- ja sirottelupaikat

Tuhkan voi haudata Tampereen hautausmailla arkku- tai uurnahautaan tai muistolehtoon. Muistolehtoja on Kalevankankaan, Lamminpään, Messukylän ja Vatialan hautausmailla.

  • Kalevankankaan hautausmaalla on sirottelualue, joka on tarkoitettu kaikille tamperelaisille. Sirotteluaika varataan hautauspalveluista, p. 03 219 0702 ma-pe 9-15. Sirottelu tapahtuu hautausmaan työntekijän opastamana.
  • Kalevankankaan Hietakehtoon voidaan vanhempien toivomuksesta haudata ennen syntymää kuolleen lapsen tuhka ilman uurnaa.
  • Kalevankankaalla on veteraanilehto sotien veteraaneille ja heidän puolisoilleen.
  • Messukylän hautausmaalla on kolumbaariopaikkoja ja sirottelualue tietyin rajoituksin.
  • Mikäli suvulla on aiemmin hankittu hauta, seurakunnat suosittelevat sen käyttöä.
  • Hatanpään arboretumin Pajaniemessä on kaikille avoin paikka, jossa tuhkaa voi sirotella Pyhäjärveen.

Muistolehtoihin ei voi viedä yksittäisiä kukkalaitteita, vaan niissä on yhteinen paikka leikkokukille ja kynttilöille.