Ahkeroijat tuottavat terveellistä hyvää
Ryydynpohjan reunamilla, kesäkäytössä olevan tilan mailla, sijaitsee Seppo Rusin pieni mehiläistarha.
Mehiläisharrastus tuli Seppo Rusin elämään jäädäkseen.
Rusi innostui asiasta 1980-luvulla, asuessaan vaimoineen Keikyässä koulun yläkerrassa.
– Talonmies kääntyi aina selin pihalla, ja tulin uteliaaksi, että mitä tuo mies tekee. Hänellä oli mehiläisiä. Ostin häneltä pesän ja vein sen Niihamaan. Siitä se alkoi, se ihanuus.
Seuraavaksi hän sai luvan pitää pesiään Luhtaan kartanon mailla. Keikyän mies puolestaan ryhtyi tuottamaan hunajaa tukkuun asti.
– Ei minusta sellaiseksi hoitajaksi olisi, Rusi hymähtää.
Nyt hänellä on niityn reunassa neljä pesää, enimmillään niitä oli seitsemän. Oman talouden lisäksi saalis päätyy lähinnä ystäville ja tuttaville.
– Joskus, kun on tullut hyvin, olen vienyt tukkuunkin.
Eettisiä kysymyksiä
Kysymys pesien pitämisestä myös keskikaupungilla saa Rusin mietteliääksi:
– Joskus on ihannoitu tuottamista puhtaassa luonnossa, ja nyt niitä voi olla vaikka missä pakokaasujen keskellä. Ja ovatko ne sadotkaan niin kummoisia?
Onko kyseessä siis muoti-ilmiö? Toisaalta pölyttäjiä tarvitaan kaupunkialueellakin.
Luomuhunajaa tuottavien yhdyskuntien lähellä ei saa olla kemiallisilla torjunta-aineilla käsiteltäviä peltoja. Jotkut taas tuottavat jonkin tietyn kasvin medestä tehtyä tuotetta.
Suruttomasta myrkyttämisestä ei hyvää seuraa, siitä on valtameren takaa esimerkkejä.
– Saasteista ja myrkyistä on maailmanlaajuinen huoli.
– Kansainvälisessä tutkimuksessa seurataan erilaisten myrkkyjen vaikutusta mehiläisiin, ja Suomikin on tutkimuksessa mukana. Maanviljelys hyötyy joistakin myrkyistä, mutta niistä on haittaa mehiläisille, Rusi miettii.
Jotkut eivät syö hunajaa sen vuoksi, että sen tuottamisessa käytetään hyväksi eläviä olentoja. Mitä mieltä tarhaaja on tästä?
– Eikös se eläminen loppuisi siihen, hän miettii ihmisen tulemista toimeen laajemmin.
Toisinaan kritiikin kärkenä on ahkerien työläisten vaivalla keräämän eineen vaihtaminen sokeriin.
– Sokeri on itse asiassa parempaa, koska siinä ei ole kuona-aineita. Mehiläiset syövät koko talven, eivätkä ne lähde tyhjennyslennolle ennen kuin lämpöä on yli kymmenen astetta.
Tuolloin ympäristöön ilmaantuu pahan hajuisia pitkulaisia pötköjä.
Sokeri on toki myös halvempaa, mutta lisäksi pörriäiset syövät siitepölyä.
– Keväällä ne tarvitsevat hirveästi ruokaa ja juomaa, kun väkimäärä lisääntyy. Heinäkuussa, kun sato alkaa loppua, emo alkaa valmistautua syksyyn, ja lopettaa munimisen vähitellen.
Kakussa on ruokaa ja uusia sikiöitä odottamassa syntymistään. Keltaiset pilkut ovat sikiöille elintärkeää ainetta, siitepölyä. Keväällä pesän vaiheita täytyy seurata viikon välein.
Terveellinen herkku
Keväisin pörröturkit puhdistavat ja korjaavat kakkunsa, ennen kuin alkavat kerätä siihen mitään.
– Sen on oltava puhdas, oikean muotoinen ja käyttöön sopiva.
Hunajassa on monia terveellisiä ainesosia. Asiantuntija vinkkaa, että se on hyvää etenkin keväällä, ja astiaan suoraan linkoamisesta laitettuna. Hän on huomannut, että monet ulkomaalaistaustaiset ihmiset arvostavat hunajaa paikallista väkeä enemmän.
– Ehkä sen arvoa ja terveellisyyttä ei tulla ajatelleeksi. Viime kesä oli huono satovuosi, ja edellinen vielä huonompi.
Isoilla tarhoilla hunajaa sekoitetaan jatkuvasti, jolloin kide saadaan rikottua. Seisoessaan hunajan kidekoko nimittäin kasvaa, ja tuotteesta tulee karkeampaa.
Yksi vitsaus on punkki, jota vastaan mehiläisiä lääkitään joka vuosi muurahaishapolla.
– Ennen kuin siihen saatiin kunnon lääkitys, monelta kuoli pesätolkulla mehiläisiä. Minulta ei onneksi menneet kaikki pesät.
On hyvä merkki, kun mehiläiset nousevat pintaan: silloin pesässä on hyvä mieli, Seppo Rusi kertoo.
Kodin puolustusjoukot
Kesämehiläiset elävät neljästä viiteen viikkoon, mutta osa talvehtii ja kuolee keväällä vähitellen.
– Emo alkaa munia maalis-huhtikuussa vähän kerrallaan, jotta ei rasita pesän joukkoa.
Emot eli kuningattaret merkitään värikoodilla, josta tiedetään niiden ikä. Ne kuitenkin harvoin elävät kolmea vuotta pitempään.
Millainen on suhtautuminen pesällä häärivään tarhaajaan?
– Se riippuu paljon käsittelystä. Jos toimii hyvin rauhallisesti, niin ei ole mitään hätää. Joskus on kyllä pitänyt mennä autoon asti piiloon – etenkin silloin, jos ottaa hunajaa pois.
Kokenut tarhaaja erottaa kiukkuisuuden siipiäänestä. Haastattelua edeltävänä päivänä tuli pisto niskaan. Kaiken lisäksi pistokohta turpoaa hänellä kunnolla, mikä ei kuitenkaan ole saanut lopettamaan harrastusta.
Työuraltaan Rusi tunnetaan ainakin pilapiirroksistaan Ylöjärven Uutisissa. Kerran uutisoitiin siitä, kuinka Rusilta varastettiin pesästä kennostot, ja vain laatikko oli jätetty hujan hajan.
– Yhtä pesää pidin Pohtolankadun varrella, mutta kun se oli kaadettu nurin, niin hain sen pois.
Kuin kuka asukas tahansa, mehiläiset puolustavat kotiaan, joten niitä ei voi siirrellä toisiin pesiin noin vain. On siis käytettävä ovelia keinoja, muuten toisen yhdyskunnan yksilöt tapetaan.
Alan ammattilaiset ja harrastajat pitävät ajan tasalla pari kertaa vuodessa järjestettävät valtakunnalliset tapahtumat sekä lehti.
– Paikallinen yhdistys Tampereen ympäristökunnista kokoontuu aika tiuhaan.
Jatkavatko seuraavat sukupolvet harrastusta?
– Eivät ne ole olleet kovin hanakoita olleet, mutta tyttärentytär on kiinnostunut: saa nähdä.
Teksti: Asta Kettunen
Kuvat: Hannu Jukola
Mehiläisyhdyskunta:
Mehiläisyhdyskunta asuu omassa mehiläispesässään. Pesässä on kuusikulmaisia kennoja, joita työmehiläiset rakentavat vaharauhasissaan valmistamastaan mehiläisvahasta. Kennot muodostavat 2,5 senttimetriä paksuja seinämiä eli kakkuja.
Mehiläiset säilövät kennoihinsa hunajaa ja siitepölyä ravinnokseen, ja kennoissa munista kehittyy aikuisia mehiläisiä. Luonnonvaraiset mehiläiset rakentavat vahakakustonsa puunkoloon tai onkaloon. Tarhattujen mehiläisten pesiin laitetaan valmiita puukehyksisiä vahapohjukkeita, joihin mehiläiset rakentavat kakkunsa.
(lähde: Wikipedia)
Ilman mehiläisiä maailma olisi vaikeuksissa. Ylen artikkeli
