Siirry sisältöön

Helatorstain saarna Aleksanterin kirkosta

Aleksanterin kirkon helatorstain jumalanpalvelus on katsottavissa Youtubessa.

Aleksanterin kirkko edestäpäin keväällä.

Aleksanterin kirkko edestäpäin keväällä.
Aleksanterin kirkon helatorstain jumalanpalvelus on katsottavissa Aleksanterin kirkon Youtube-kanvalla. Sanajumalanpalveluksessa saarnaa Minnamaria Tammisalo, liturgina toimii Antero Niemi, urkurina Esa Toivola ja kanttorina Pirjo Mäntyvaara.

Minnamaria Tammisalon saarna tekstinä:

 Joh. 17: 24-26

Jeesus rukoili ja sanoi:

    ”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Sinä päivänä, perjantaina 13. päivänä maaliskuuta, kun tämä erikoinen koronakevät alkoi, olimme kutsuneet ystäviä kylään. Kotiin kannettiin parahiksi suurempi ruokapöytä, jotta kaikki mahtuisivat. Söimme yhdessä ja juttelimme pitkälle yöhön. Kaikki tiesimme, että tilanne on vakava, mutta kukaan ei osannut arvata yhteisen aterian jäävän viimeiseksi – pitkäksi aikaa. 

Jos olisimme tienneet, mietin, olisimmeko puhuneet toisenlaisia asioita. Millaisilla sanoilla olisimme toisiamme rohkaisseet? Olisiko joku tahtonut kertoa ystäväporukan merkityksestä, nyt kun se vielä oli mahdollista? Kuitenkin lähtiessä vielä halasimme hyvästiksi. Seuraavalla viikolla tulivat voimaan rajoitukset. 

Päivän evankeliumissa Jeesus on ytimessä. Ei sillä, että hän koskaan olisi puhunut lillukanvarsista. Mutta päivän teksti on katkelma Jeesuksen jäähyväisrukouksesta, ääneen lausutuista sanoista jotka hän puhui Isälleen tietäessään kaiken muuttuvan. Sellaisissa tilanteissa sanoma pelkistyy, tulee tarpeelliseksi nostaa esille se mikä on kaikista tärkeintä. 
Helatorstaina Kristus palasi takaisin taivaaseen Isän luo ja hän tahtoi jättää omilleen toivon sekä rohkeuden. Lisäksi hän muistutti tahtovansa aina olla omiensa kanssa, ottaa heidät luokseen ja toivoi että heidän välillään säilyisi yhteys.
Se tekstin osa, jota tänään luemme, on erityisesti tunnustusta Isän ja Pojan suhteesta. Silti kätkien sisäänsä kaikki meidätkin, Jeesukselle rakkaat, hänen ystävänsä. 

Elämme yhteydestä 

Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen.
Jeesus puhuu jäähyväisrukouksessaan paljon yhteydestä. Hän tietää, miten tärkeää yhteys on meille. Tiedämme, ettei vastasyntynyt jaksa kasvaa, ellei saa olla lähellä – ja aivan yhtä olennaista yhteyden kokemus on meille suuremmillekin.
Siitä olemme saaneet muistutuksen tänä keväänä, kun kaikki minkä vain voi etäyhteydellä hoitaa, on hoidettu etäyhteydellä. Moni onkin jakanut kokemuksiaan siitä, kuinka etäkokoukset, etäkoulu, etäyhteys läheisiin kuormittaa aivan eri tavalla kuin lähiyhteydellä hoidetut vastaavat tapahtumat.
Kaipaamme kosketusta, aitoa lähellä olemista, eleitä ja ilmeitä, jotka jäävät pimentoon pelkässä puhelinkeskustelussa. Jopa jumalanpalvelukset ovat tapahtuneet ja tänäänkin tapahtuvat etäyhteydellä. On pitänyt etsiä yhteyttä saapumatta yhteen. Moni on kokenut itsensä kevään aikana yksinäiseksi. 

Tarvitsemme toisiamme erityisesti silloin, kun elämässä tapahtuu isoja asioita. Iloisia tai surullisia. Saavutuksia tai menetyksiä. Mietipä miltä tuntuisi tieto uudesta työpaikasta, vastasyntyneestä lapsenlapsesta tai tuoreesta rakkaudesta, ellei siitä voi kertoa kenellekään. 

Kristinuskossa on mitä suurimmassa määrin kysymys yhteydestä. Jumalan ja ihmisen välisestä yhteydestä ja yhteydestä toinen toiseemme. Omalla esimerkillään Jeesus näyttää, kuinka aito yhteys voidaan rakentaa. 
Hänelle yhteys on mahdollisuutta antaa ja saada anteeksi. Sitä ettei enää tarvitse kaunistella ja silotella elämänsä todellisuutta, vaan tulla valoon. Ja kun uskallamme olla totta itsellemme, olemme sitä myös toisillemme ja Jumalalle. Tällaiseen aitouteen Jeesus kutsui jokaisen kohtaamansa ihmisen. 

Ennen syntiinlankeemusta ihminen oli ehjä ja vapaa, onnellinen. Jäähyväisrukouksessaan Jeesus nostaa esille kaiken sen rakkauden, jolla Isä on yrittänyt korjata kaiken rikki menneen. Tätä uuden alun mahdollisuutta opetuslapset lähetettiin kertomaan kaikille.
Jeesus ei tyydy etäyhteyteen. Hän oli valmis tekemään kaikkensa, vaikka kuolemaan, että tuo yhteys voisi palautua. 

Sosiaalisessa mediassa leviää kuva Jeesuksesta, joka kohoaa opetuslasten keskeltä taivaaseen. Kuvassa on teksti: ”Helatorstaina muistellaan sitä, kun Jeesus siirtyi etätöihin.” 
Taideyliopistopappi Hanna Similä kirjoittaa Usko, toivo ja rakkaus-blogissa: ”Jeesuksen sopivuus etätyön esikuvaksi kumpuaa mielestäni siitä, että edes hän ei ajatellut, että homma toimisi ilman yhteistyötä tai yksin. Lähtiessään Jeesus jätti meille puolustajaksi Pyhän Hengen. Tämä teko voisi toimi meille muistutuksena siitä, että yksin ei tarvitse kenenkään pärjätä. Voisi ajatella, että kaksituhatta vuotta kasvanutta kristillistä yhteisöä tuskin olisi rakennettu ilman hyviä verkostoja eli toisia ihmisiä ja toimivaa yhteyttä eli Pyhän Hengen työtä.”

Että he olisivat yhtä

Jäähyväisrukouksessaan Jeesus myös toivoo omiensa olevan ”yhtä”, yksi ainoa eheä kokonaisuus. Tässä pirstaloituneessa maailmassa myös kristityt ovat kautta aikojen hajautuneet eri tavoin ajatteleviin porukoihin ja leireihin.
Tänään helatorstaina on erinomaisen hyvä muistaa Jeesuksen toive ”yhtä olemisesta”.  Meidän on hyvä siunaten rukoilla ekumeenisten keskustelujen ja lähentymistyön puolesta, että voisimme löytää toisemme yhä syvemmin sisarina ja veljinä – Kristuksen yhdistäminä.  

Jos uuden alun mahdollisuudesta kertominen oli opetuslasten tärkeä tehtävä, se on sitä meillekin. Mietin, miten tärkeää meidän on aloittaa alusta myös toinen toistemme kanssa. 
Mitä enemmän totta olen itselleni, sitä enemmän ymmärrän tarvitsevani toisia, keskeneräisiä ja vajavaisia kristittyjä. Kun huomaan itse tarvitsevani anteeksiantoa, olen valmis armahtamaan myös muita. Jeesuksen rakkaus sovittaa ja peittää kaiken, myös sen, ettemme täällä maailmassa koskaan tule toistemme kanssa täydellisesti toimeen. 
Jos rakkaus yhdistää meitä kaikesta vajavuudesta huolimatta, silloin Jumala on. Todistamme keskinäisellä yhteydellämme Jumalan rakkaudesta. Ei ihan vähäpätöinen syy. 

Tänä vuonna kristityt tempaisevat yhdessä Tulkoon sinun valtakuntasi-rukoushaasteen tiimoilta. Tänään helatorstaina aloitetaan ja rukoillaan yhdessä päivittäin helluntaihin asti. Haaste perustuu Apostolien tekoihin ja siihen, kun opetuslapset Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen palasivat Jerusalemiin tuttuun kokoontumispaikkaansa, ”pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta”.
Haasteessa on kolme erityistä tarkoitusta: rukoilla viiden läheisen uskoontulon puolesta, syventää omaa jumalasuhdetta ja pyytää Pyhältä Hengeltä rohkeutta evankeliumin levittämiseen.
Neljässä vuodessa rukoushaaste on levinnyt laajalle, mukana on kristittyjä yli 65 tunnustuskunnasta 178 maassa. Rukous taas voi olla mitä vain lyhyistä rukoushetkistä katkeamattomiin, kansainvälisiin rukousketjuihin. Tänä vuonna kansainvälisyys onkin erityisen merkityksellistä, koska meillä on suuri maailmanlaajuinen tilanne käsillä. Voit liittyä mukaan Tulkoon sinun valtakuntasi – nettisivulla tai Facebookissa. 

Jotta heissä pysyisi sama rakkaus

Viimeisinä sanoinaan jäähyväisrukouksessa Jeesus puhuu rakkaudesta. On kuin hän sanoisi: Isä, tehtävä suoritettu. Olen tehnyt sen, mikä minun piti. Olen rakastanut ihmisiä, jotka annoit minulle – ja opettanut heidät rakastamaan toinen toisiaan. 

Viimeisenä sanotaan kaikkein tärkein. Jeesukselle se oli rakkaus. On todellisuutta, ettei täydellinen rakkaus ja harmonia koskaan toteudu täällä maan päällä. Vasta taivaassa näemme, mitä puhdas ja täydellinen rakkaus oikeasti on. Juuri siihen Jeesus tahtoisi meidät kaikki mukaansa päivän tekstissä. 

Taivas on taivas siksi, että siellä on Jeesus. Siellä voi olla lähiyhteydessä hänen kanssaan, hänen jota täällä maailmassa kaipaamme. Palatessaan taivaan kotiin Jeesus vielä kerran toistaa: huolehdi sinä Kaikkivaltias Jumala näistä rakkaista. Että he pysyisivät minussa, etteivät he koskaan luopuisi minusta. 

Vaikka Jeesus lähti sinne, minne hän kuuluukin, hän ei jättänyt omiaan yksin. Hän lupasi heille voimaksi Pyhän Hengen. Juuri tähän suuri suunnitelma oli tähdännytkin; kukin Jeesuksen oma oli ja on kutsuttu elämään Jumalan rakkaudesta – ja kertomaan siitä kaikille, joita kohtaamme.
Kristuksen taivaaseen astumisen jälkeen opetuslapset jäivät odottamaan Pyhän Hengen voimaa – jonka saapumisen jälkeen alkoi tapahtua. Ja on tapahtunut näihin päiviin saakka. Juuri Pyhä Henki tekee yhteytemme Jumalaan lähi- ei etäyhteydeksi. Pyhän Hengen kautta voimme vakuuttua Jumalan rakkaudesta ihan joka päivä. Emme ole yksin, emme edes toukokuussa 2020. 

Tämä erikoinen kevät on opettanut sen, ettemme koskaan tiedä elämästä. Ainahan se on ollut niin, mutta nyt saimme siitä kipeän muistutuksen. Siksi halataan kun voidaan, sanotaan aina lähtiessä rakkauden sanoja. Koskaan emme voi tietää, milloin saamme sen tehdä seuraavan kerran livenä, kasvoista kasvoihin. Ettei menisi jossitteluksi, eletään tänään. Voiman ja rakkauden siihen saamme Jumalalta. 

Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.