Hervannan kirkon peruskorjaus sai kunniamaininnan
Hervannan kirkon peruskorjaus on saanut tunnustusta hyvästä rakentamisesta.
Vuoden 2026 Hyvän rakentamisen palkinto Tampereella on myönnetty Tampere Mission rakennuttamalle As. Oy Nikama -rakennukselle. Hervannan kirkko palkittiin samassa yhteydessä kunniamaininnalla. Palkinnot myöntää vuosittain Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto.
Palkinnot myönnettiin ja yleisön suosikki julkistettiin Pirkanmaan Rakentajien Pira-päivässä 3. marraskuuta. Palkinnon tarkoituksena on tukea ja edistää hyvää ja laadukasta rakentamista Tampereella.
Ehdolla Hyvän rakentamisen palkintoon oli kaikkiaan kuusi kohdetta. Yleisöäänestyksen voittaja oli Ruusupuiston päiväkoti Hatanpäällä.
Palkinnon voittanut As Oy Tampereen Nikama on kerrostalo kaupungin ydinkeskustassa, osoitteessa Kyttälänkatu 7. Kohteen pääsuunnittelijana oli BST-Arkkitehdit, rakennuttaja Tampere Missio ja rakentaja Skanska Talonrakennus. Kohteen taiteesta vastasi ROP-Taiteilijaryhmä.
Kunniamaininta Hervannan kirkon peruskorjaukselle
Arkkitehtitoimisto Pietilän suunnittelema Hervannan kirkko valmistui vuonna 1979 ja kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön. Vuosina 2024–25 toteutettu peruskorjaus oli rakennuksen ensimmäinen täysimittainen korjaus.
Perusparannushankkeeseen sisältyivät vaurioituneiden tiilijulkisivujen uudelleenmuuraus, sisätilojen maltilliset tilamuutokset, tilapintojen korjaukset sekä talotekniikan uudistaminen. Korjauksessa säilytettiin kaikki korjattavissa olevat rakennusosat ja yksityiskohdat, kuten ikkunat, ovet, siirtoseinät, alakatto, puhtaaksi muuratut seinäpinnat ja päätilojen lattialaatat.
Kirkkosalin penkit entisöitiin ja verhoiltiin alkuperäistä vastaavalla kankaalla. Suuri osa rakennuksen irtokalusteista kunnostettiin ja otettiin uudelleen käyttöön. Uudet kiintokalusteet suunniteltiin alkuperäisiä materiaalivalintoja kunnioittaen.
Rakennuksen toisessa kerroksessa palautettiin hävinneitä sisätilojen värejä, ja toiminnan vaatimat muutokset sovitettiin osaksi rakennuksen arkkitehtuuria.
Hervannan kirkon peruskorjaushankkeen pääsuunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Forssi, tilaaja oli Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä ja rakentaja rakennusliike J-Malm.
Kuusi ehdokasta
Hyvän rakentamisen palkintoehdokkaat oli valittu kaupunkikuvatoimikunnan ja rakennusvalvonnan yhteistyössä 1.9.2025–31.8.2026 valmistuneiden kohteiden joukosta. Kuuden ehdokkaan joukossa oli tänä vuonna asuinrakennuksia, peruskorjaus sekä käyttötarkoituksen muutos. Ehdokkaat olivat:
• Hervannan kirkon peruskorjaus
• As. Oy Tampereen Nikama, uusi asuin- ja liiketilarakennus
• Kiinteistö Oy Kullervo, uusi asuinrakennus
• As. Oy Tampereen Tuike, uusi asuinrakennus
• TOAS Hippos, uusi asuin- ja liiketilarakennus
• Ruusupuiston päiväkoti, käyttötarkoituksen muutos psykiatrisesta sairaalasta päiväkodiksi
Hyvän rakentamisen palkinto myönnetään hankkeelle, jonka arkkitehtuuri on laadukasta ja kiinnostavaa ja Tampereen arkkitehtuuriohjelman mukaista. Arkkitehtuurin ja ansiokkaan rakennussuunnittelun lisäksi huomiota kiinnitetään työmaan sujuvuuteen sekä viranomaisten ja hankkeen edustajien välisen yhteistyön onnistumiseen.