Siirry sisältöön

Hiljaisuuden puutarha – ohjattu pyhiinvaellus Kalevankankaan hautausmaalla

Pyhiinvaelluskesän uutuutena on muun muassa Hiljaisuuden puutarha – ohjattu pyhiinvaellus Kalevankankaan hautausmaalla, joka toteutetaan kesän aikana kolme kertaa. Ensimmäinen on keskiviikkona 23. kesäkuuta klo 17-19 ja seuraavat 7. ja 14. heinäkuuta.

Kaksi raudasta valettua enkelilasta istuvat graniittisella hautakivellä katselleen ympärilleen. Taustalla näkyy hautausmaan vehreys.

Kaksi raudasta valettua enkelilasta istuvat graniittisella hautakivellä katselleen ympärilleen. Taustalla näkyy hautausmaan vehreys.Hiljaisuuden puutarha on ohjattu pyhiinvaellus Kalevankankaan hautausmaalla. Kuva Jussi LaitinenPyhiinvaelluksella tutustutaan Kalevankankaan hiljaisiin paikkoihin ja Hiljaisuuden puutarha –konseptiin.  Kalevankangas on kaunis ja monikerroksinen hautausmaa, jossa sukujen ja ihmisten tarinat, kulttuurihistoria, rikas luontoympäristö ja pyhä kohtaavat toisensa.

Ohjattu pyhiinvaellus 23.6.

Nyt mahdollisuus tutustua Kalevankankaan hiljaisiin paikkoihin ja Hiljaisuuden puutarha –konseptiin.  Kalevankangas on kaunis ja monikerroksinen hautausmaa, jossa sukujen ja ihmisten tarinat, kulttuurihistoria, rikas luontoympäristö ja pyhä kohtaavat toisensa.

Ohjattu pyhiinvaellus 7. 7.

Nyt mahdollisuus tutustua Kalevankankaan hiljaisiin paikkoihin ja Hiljaisuuden puutarha –konseptiin.  Kalevankangas on kaunis ja monikerroksinen hautausmaa, jossa sukujen ja ihmisten tarinat, kulttuurihistoria, rikas luontoympäristö ja pyhä kohtaavat toisensa.

Matkaa tehdään rauhallista vauhtia kävellen n. 6 km. Vaelluksen vetäjinä toimivat kanttori Anne-Marie Grundstén ja diakonissa Minna Salminen. Mukana pastori Jussi Holopainen, PyhiinvaellusTampere.

Ohjattu pyhiinvaellus 14.7.

Nyt mahdollisuus tutustua Kalevankankaan hiljaisiin paikkoihin ja Hiljaisuuden puutarha –konseptiin.  Kalevankangas on kaunis ja monikerroksinen hautausmaa, jossa sukujen ja ihmisten tarinat, kulttuurihistoria, rikas luontoympäristö ja pyhä kohtaavat toisensa. Lähtö pääportilta. Ohjaajana pastori Jussi Holopainen.