Siirry sisältöön

Hyvinvointiklinikalta apua Mummon Kammarin kävijöille

Mummon Kammarilla on tänä vuonna aloittanut TAMK:n sote-alan opiskelijoiden tarjoama hyvinvointiklinikka, joka järjestetään joka toinen keskiviikko.

Vanhempi nainen pitää kädessään puristusvoimamittaria, nuori nainen ohjaa mittaamisessa.
TAMK:n sairaanhoitajaopiskelija Niina auttaa Seija Mäntystä mittaamaan puristusvoimaa. Kuva: Johanna Hämäläinen

Klinikalla kävijöiden on mahdollista mitata vaikkapa verenpaine tai sokeri sekä testata puristusvoimaa ja tasapainoharjoituksia.

Idea hyvinvointiklinikkaan tuli TAMK:sta. Sote-alan opiskelijoiden harjoittelupaikkojen löytyminen on vaikeutunut, joten päätettiin järjestää hyvinvointiklinikka, jossa opiskelijat pääsisivät harjoittelemaan asiakaskohtaamisia. Samalla Mummon Kammarin kävijät saisivat apua.

Hyvinvointiklinikalla on riittänyt hyvin kävijöitä.

– Emme ole keränneet mitenkään systemaattisesti palautetta, mutta olen ymmärtänyt, että ihmiset ovat olleet tyytyväisiä, kun ovat päässeet mittaamaan esimerkiksi verenpainetta ja puristusvoimaa, kertoo Mummon Kammarin vapaaehtoistoiminnanohjaaja Maria Vuoristo.

Hyvinvointiklinikka jatkuu ainakin tämän kevään ajan, 20. toukokuuta asti. Se järjestetään aina parittoman viikon keskiviikkona kello 10–12. Mummon Kammarin puolesta toivotaan, että toimintaa voitaisiin jatkaa vielä senkin jälkeen.

Vuoristolla on jatkoa ajatellen toinenkin toive.

– Tietysti toivon, että kävijämme löytäisivät palvelun. Lisäksi olisi hienoa, jos joku sellainenkin henkilö, joka ei ole vielä käynyt Mummon Kammarilla, löytäisi paikalle ja sitä kautta ylipäätään Mummon Kammarille, hän toteaa.