Siirry sisältöön

Kaikki seurakuntien kausi- ja kesätyöpaikat ovat nyt haussa

Tampereen ev.lut. seurakunnat tarjoaa vuosittain kausitöitä hautausmailla sekä monipuolisia kesätyöpaikkoja muissa seurakuntien yksiköissä. Kaikki vuoden 2025 kausi- ja kesätyöhaut ovat nyt käynnissä.

Kesätyöntekijät hautausmaalla pitävät taukoa.

Kesätyöntekijät hautausmaalla pitävät taukoa.

Kausityöt Tampereen hautausmailla

Hautausmaiden puistotöihin voi hakea 9. helmikuuta asti.

Puistotyöt hautaismailla sisältävät monipuolisia kunnostus- ja hoitotehtäviä, kuten ryhmäkasvien, istutusalueiden, nurmikon, pensasaitojen ja käytävien hoitoa. Tehtäviin voi kuulua myös uusien nurmialueiden perustamista, kivitöitä ja viherrakennusprojekteja.

Kaikkiin puistotyötehtäviin annetaan kattava perehdytys, eikä aikaisempaa kokemusta vaadita.

Muut kesätyöt ja nuorten kesäharjoittelujaksot

Kesätöiden ja nuorten kesäharjoittelujaksojen hakuaika on avoinna 23. helmikuuta asti.

Kesätyöpaikkoja on tarjolla esimerkiksi soittajille ja soittotaitoisille oppaille Finlaysonin kirkossa, kokeille, siivoojille ja kesätalkkareille leirikeskuksiin sekä asiointi- ja ulkoiluapulaisille Mummon Kammarissa.

Lisäksi 14–17-vuotiaille nuorille on tarjolla kahden viikon kesätyöharjoittelu kirkoilla, kerhoissa, leirikeskuksessa, verstaalla tai hautausmaiden puistotöissä.

Lisätietoja ja paikkojen hakeminen  Kirkkorekryn verkkosivuilla.