Kauneimmat kesälaulut soivat Tuomiokirkossa – Tule laulamaan tuttuja kesäklassikoita
Tampereen tuomiokirkossa lauletaan Kauneimpia kesälauluja sunnuntaina 27. heinäkuuta kello 18. Tilaisuuden ohjelmistossa on monenlaisia kesäisiä kappaleita, niin virsiä kuin kevyempääkin musiikkia.
Tilaisuudessa lauletaan kesäisiä klassikoita, kuten Pikkulintu riemuissaan. Kuva: Aino Koli
– Tyylien kirjo on varsin laaja, Tuomiokirkkoseurakunnan kanttori Pirjo Mäntyvaara kuvailee.
Tilaisuuden ohjelmistosta löytyy esimerkiksi Suvivirsi, Maailma on kaunis, Nocturne, Kesäillan valssi ja Vielä on kesää jäljellä. Lasten suosikeista lauletaan esimerkiksi Ihme ja kumma.
Kesäpäivä Kangasalla -nimisestä kappaleesta lauletaan poikkeuksellisesti kaikki viisi säkeistöä urkusäestyksellä.
Yhteislauluja lauletaan vuoroin pianon, urkujen ja bändin säestyksellä. Esilaulajana toimii Kanttori Pirjo Mäntyvaara, ja urkuja soittaa kanttori Esa Toivola. Bändin kokoonpanosta löytyvät kitaristi, basisti, rumpali, huilisti ja kosketinsoittaja.
Yhteislaulun lisäksi tilaisuudessa kuullaan muutama kesäinen kappale Kesäkuoron ja Akordin kesäkoulun lauluryhmän esittämänä.
Kauneimmat kesälaulut -yhteislaulutilaisuus on ikään kuin vastine joulun aikaan suosituille kauneimmille joululauluille. Pirjo Mäntyvaaran mukaan kyseessä on varsin toivottu tilaisuus.
– Yhteislaulutilaisuuksien suosio on edelleen voimissaan ja ihmiset toivovat niitä.
Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2018, ja siitä lähtien sen suosio on ollut kasvussa. Viime vuosina tapahtuma on kerännyt vuosittain paikalle jopa liki neljä sataa laulajaa.