Kirkkoystävä – tukea ja läsnäoloa jumalanpalveluksessa
Kirkkoystävä on jumalanpalveluksen aikana paikalla oleva vapaaehtoinen, jonka puoleen voi kääntyä matalalla kynnyksellä. Kirkkoystävän tunnistaa värikkäästä kaulanauhasta.
Tuomiokirkossa on käynnistynyt uusi Kirkkoystävä-toiminta, joka syntyi vapaaehtoisten omasta aloitteesta. Tuomiokirkon vapaaehtoisten kokoontumisessa koottiin ideoita siitä, mitä vapaaehtoiset voisivat jumalanpalveluksessa tehdä, ja kirkkoystävä-ajatus nousi esiin.
Kirkkoystävän puoleen voi kääntyä matalalla kynnyksellä. Häneltä voi kysyä neuvoja tai ohjeita, pyytää avuksi ehtoolliselle menemisessä tai vaikka pyytää istumaan viereen, jos tuntuu, että kaipaa henkistä tukea. Tarkoitus on tuoda näkyväksi sitä, että kirkossa saa pyytää apua ja tukea, sitä ei tarvitse yhtään häpeillä eikä jännittää.
Toivomme, että kirkkoystävä-toiminta osaltaan tukee yhteisöllisyyden tunnetta ja madaltaa kynnystä tulla osaksi Tuomiokirkon jumalanpalvelusyhteisöä.
Uusia kirkkoystäviä otetaan mielellään mukaan!
Ilmoittautumiset vastuupappi Katrille: katri.vilen@evl.fi