Koiran rakkaus on ikuinen
Eräänä loppukesän lauantai-iltana hämmästyimme, kun vanhempi koiramme yllättäen pyrki nukkumaan ihmistensä väliin. Se ei ollut noin yhdeksänvuotiaan Raku-koiran tapa.
Aamulla herätys ja metsälenkki. Muutaman tunnin päästä menimme koirapuistoon. Siellä heitin australian labradoodlelle sen mielilelua pitemmän aikaa.
Se oli Rakun suosikkipuuhaa. Koiran silmät loistivat iloa. Paremmin ei voisi olla.
Palasimme kotiin. Väsytetyn koiran lepo katkesi tunnin kuluttua kunnon romahtamiseen. Jalat menivät kirjaimellisesti alta.
Kiireellä veimme nuoremman koiramme tuttuun hoitopaikkaan. Rakun kannoimme autoon, ja suuntasimme kohti päivystävää eläinsairaalaa. Huoli oli valtava.
Siellä tutkimukset paljastivat, että Rakulla oli pahanlaatuinen kasvain. Se oli oireettomana piilotellut ennen repeämistään. Käytännössä mitään ei ollut enää tehtävissä. Koitti karmea hetki. Piikin paikka.
Ensimmäisen koiramme äkillinen kuolema oli shokki minulle ja pappina työskentelevälle vaimolleni. Raku toimi vuosia hänen työparinaan sielunhoitokoirana. Sympaattinen karvakasa ilahdutti vaikeissa elämäntilanteissa olevia lapsia, nuoria ja aikuisia.
Itsekin sain kokea lukemattomia kertoja sen mystisen voiman, joka eläimellä kohtaamisissa voi olla.
Erityisesti koronan aikana pysähdyimme Rakun kanssa useinkin juttelemaan tuntemattomien kanssa. Eläimen vilpitön kiinnostus mursi jään, ja toi ilon vähän varautuneidenkin ihmisten kasvoille.
Raku on nyt poissa. Onneksi tassun ääniä kuuluu edelleen kodissamme. Sepellä ei kuitenkaan enää ole painikaveria kotipihassa.
Rakkaan karvaisen ystävän aistin edelleen vahvasti kotimme lähellä olevissa metsissä. Niiden poluilla tassuttelimme Rakun kanssa niin monta kertaa. Kuten myös kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla ympäri maan.
En usko sellaiseen taivaaseen, jossa kuollut ihminen ei kohtaisi myös edesmenneitä rakkaita lemmikkejään.
Rakulla on nyt hyvä olla. Ajattelen sen odottavan kärsivällisesti sille tärkeiden ihmisten saapumista. Rakkaus on ikuinen.
Kun taas tapaamme, koiran häntä luultavasti vispaa niin vimmatusti, että enkelitkin hymyilevät.
Kirjoittaja on toimittaja, joka ilokseen sai useita vuosia olla Raku-koiran paras kaveri.
