Koronavirus muuttaa kirkon toimintaa – tärkeimmät toiminnot turvataan
Tampereen seurakunnat tekee kaikkensa, että se omalta osaltaan voi auttaa tamperelaisia selviämään koronaviruksen aiheuttamasta epävarmuudesta. Poikkeustilanne vaikuttaa väistämättä kirkon toimintaan, mutta myös koronaviruksen aikana kirkko tarjoaa apua, tukea ja turvaa.
Voimavaroja kohdennetaan läsnäoloon verkkopalveluissa ja myös uusia palveluita kehitetään, jotta myös kaikkein heikommassa asemassa olevat pärjäävät vaikean ajan yli.
Koronavirus vaikuttaa myös jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin. Kirkoissa pidetään edelleen jumalanpalveluksia, mutta ilman seurakuntalaisia. Mahdollisuuksien mukaan jumalanpalveluksia lähetetään verkossa.
Kirkkoihin voi tulla myös hiljentymään ja tarvittaessa tarjolla on myös keskusteluapua. Aukioloajat löytyvät verkosta, osoitteesta tampereenseurakunnat.fi/Tapahtumat.
Toistaiseksi kirkolliset toimitukset hoidetaan poikkeusjärjestelyin. Seurakuntien työntekijät sopivat yhdessä perheiden ja omaisten kanssa kirkollisten toimitusten, kuten kasteen, vihkimisten tai hautajaisten järjestämisestä. Hautajaistilaisuuksissa suositaan haudalla tapahtuvaa siunaamista.
Mummon Kammari toimittaa kauppaostoksia yli 70-vuotiaille tamperelaisille. Hanna Vihottula (vas.), Soile Kukkonen ja Maarit Leppänen keräsivät ostoksia. Palvelulle on ollut iso kysyntä. Kuva: Hannu Jukola.
Ikäihmisille kauppa-apua
Mummon Kammari on avannut uuden palvelun, joka auttaa yli 70-vuotiaita tamperelaisia ikäihmisiä välttämättömissä kauppa-asioissa koronaviruksen aikana.
– Uusi palvelu herätti heti kiinnostusta. Saimme heti ensimmäisinä päivinä kymmeniä puheluita ja useita tilauksia. Palvelulle on selkeästi kysyntää, kertoo Soile Kukkonen Mummon Kammarista.
Palvelu on tarkoitettu heille, joilla ei ole mahdollisuutta saada apua läheisiltä, kaupungin tai muun tahon järjestämästä kauppapalvelusta.
Kauppaostoksia voi tilata soittamalla avunvälityspuhelimeen. Ostoslista tulee tehdä ennen avunvälitykseen soittoa.
Ostokset toimitetaan seuraavana päivänä klo 15 mennessä, lukuun ottamatta torstain tilauksia, jotka toimitetaan joko perjantaina tai maanantaina. Tehdyt ostokset laskutetaan jälkikäteen, käteistä ei käsitellä. Avunvälitysnumero on 03 2190 711, ja se toimii maanantaista torstaihin kello 9–11.
Koronavirus muuttaa myös ruoka-avun toimittamista. Seurakunnat ei voi enää järjestää yhteisiä ruokailuja eikä keskitettyjä ruoanjakotilaisuuksia. Niiden sijasta seurakunnat lisää resursseja ruuanjakeluun ja vie ruokakassit avuntarvitsijoiden kotiovelle.
Seurakuntien ruoka-apu koostuu EU:n ruoka-avusta sekä kauppojen ja elintarvikevalmistajien lahjoittamasta hävikkiruuasta. Nyt EU:n ruoka-apu alkaa olla vähissä ja uutta tulee vasta huhtikuun aikana.
– Nyt olisi tosi arvokasta saada lahjoituksina sellaisia tuotteita, joissa on pidempi säilyvyys. Esimerkiksi säilykkeet ovat todella tervetulleita, toivoo elintarvikeavun koordinaattori Marja Palkonen Ruokapankista.
Lahjoita ruokakassi tamperelaiselle
Koronavirus näkyy jo nyt lisääntyneenä ruoka-avun tarpeena Tampereella. Erityisesti vähävaraiset lapsiperheet ovat kovilla, kun lapset eivät osallistu kouluruokailuun.
Tampereen seurakuntien Ruokapankki haastaa tamperelaiset auttamaan lähimmäisiään ja lahjoittamaan ruokakassin Kotimaanavun keräyksen kautta.
Lahjoitukset toimitetaan perille diakoniatyöntekijöiden kautta.
Teksti: Eva Wäljas
Ajantasaista tietoa:
- Ajantasaiset tiedot kirkon toiminnasta ja avusta tampereenseurakunnat.fi
- Seurakuntien palvelut koronavirusepidemian aikana
- Kotimaanapu: Ruokakassi tamperelaiselle