Koulun alkua juhlistetaan siunaamiskirkoissa tiistaina 9. elokuuta
Koulut alkavat Tampereella ensi viikolla 10. elokuuta. Edeltävänä iltana, tiistaina 9. elokuuta, järjestetään Tampereen kirkoissa koulunsa aloittavien siunaamiskirkot.
Kouluun siunaaminen Messukylän kirkossa. Kuva: Tampereen seurakunnatKoulun aloittaminen on iso muutos perheessä. Kouluun lähtevien siunaamiskirkko juhlistaa tapahtumaa ja tukee perheitä elämänmuutoksessa.
Siunaamiskirkot ovat avoimia kaikille koulunsa aloittavien ekaluokkalaisten perheille, seurakunnan jäsenyyttä ei edellytetä.
– Tapahtuma on kouluun lähtevien juhla, jonka myötä seurakunnat ja kirkko ovat mukana perheiden suuressa elämänmuutoksessa. Lapsilla voi olla ilon lisäksi jännitystä koulun alkamisesta, ja vanhemmilla ja isovanhemmilla puolestaan haikeutta, sanoo Tampereen Eteläisen seurakunnan johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja Minna Kaihlanen.
– Yhteen kokoontumisessa lapset näkevät muita kouluun tulevia lapsia, ja perheetkin voivat tutustua toisiinsa. Samalla voi jakaa toisten kanssa tuntemuksiaan uuden edessä.
Koulunsa aloittavien siunaamiskirkot on mitoitettu kestoltaan lapsille sopiviksi. Tilaisuus kestää puolisen tuntia.
– Varsinainen siunaaminen tapahtuu kirkon etuosassa, jonne koululaisia pyydetään jonkun oman aikuisen, esimerkiksi vanhemman, mummon tai kummin kanssa. Tapahtuma muistuttaa siten hieman rippikoululaisten konfirmaatiossa tapahtuvaa siunaamista.
– Tilaisuuden päätyttyä on pieni tarjoilu, mehua tai mehujäätä, ja monet jäävät vielä kirkolle juttelemaan tilaisuuden jälkeen. Jos alueella on seurakunnan järjestämää iltapäiväkerhotoimintaa, usein myös iltapäiväkerhon ohjaajia on paikalla. Näin heihinkin pääsee jo tutustumaan etukäteen, kertoo Minna Kaihlanen.
Koululaiset voivat tuoda halutessaan mukaan tilaisuuteen myös koulureppunsa.
– Repun mukaan ottaminen ei ole mitenkään pakollista, mutta usein lapset ovat sen halunneet siunaamiskirkkoon tuoda. Kirkkoon tullessaan moni lapsi kantaa koulureppua selässään ensimmäistä kertaa.
Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua, mutta vanhemmat ja koululaiset voivat lähettää ennakkoon ajatuksiaan koulun alkamisesta tilaisuuden järjestäjille: Koulunsa aloittavien siunaamiskirkot
Koululaisten siunaamiskirkot tiistaina 9.8.2022:
Kello 17:
- Messukylän kirkko
Kello 18:
- Aitolahden kirkko
- Finlaysonin kirkko
- Hervannan kirkko
- Härmälän kirkko
- Lielahden kirkko
- Pispalan kirkko
- Seurakuntatila Aunes (Kämmenniemi)
- Tesoman kirkko
- Viinikan kirkko