Siirry sisältöön

Kuinka toimii haudanhoitopalvelu?

Tänä keväänä suurten ja keskisuurten kaupunkien isoimmilta hautausmailta on voinut ostaa haudan hoitoa yritykseltä. Sen on ollut tarkoitus ulottaa palvelunsa myös Tampereelle.

Kädet järjestelevät hautakiven edessä olevaa kukkapuskaa.
Hautoja hoitavat sekä seurakuntien työntekijät että omaiset, ja nyt toimintaan pyrkivät mukaan myös yritykset. Pääkaupunkiseudulla palvelun tarjoamisen on aloittanut ainakin kaksi yritystä, ja jotkin kukkakaupat toimittavat kukkia suoraan haudoille. Lisäksi yksi yritys on aloittanut seurakuntien ja muiden palveluntuottajien kokoamisen yhteiseen verkko-osoitteeseen. Kuva: Asta Kettunen

Miten idea sai alkunsa, Kukat Haudalle -yrityksen perustaja Maria Santavuo?

– Hoidin isäni hautaa Porissa yli 10 vuotta, ja minulle oli kunnia-asia, että hauta oli ympäri vuoden hoidettu ja kaunis. Muutettuani Helsinkiin sukulaiset ottivat tehtävän hoitaakseen.

– Tänä keväänä juttelin Porissa asuvan äitini kanssa, joka alkaa ikänsä puolesta väsyä omaisten hautakukkien hoitoon. Hän oli toki kuullut seurakuntien palvelusta, mutta oli tyytymätön siihen tietyiltä osin. Kuuntelin hänen toiveitaan, ja bussissa paluumatkalla Helsinkiin aloin kehitellä konseptia.

Miten siihen on suhtauduttu?

– Palaute on ollut kautta linjan positiivista: ”Tällaista palvelua on kaivattu”, ”todella hyvä konsepti”. Erityisen ihania palautteita on tullut asiakkailta lähetettyäni heille kuvia haudoilta käyntien jälkeen.

Mitkä olivat ensimmäisen kesän kokemukset?

– Markkinointiin ja mainontaan pitää panostaa enemmän; suurin osa kohderyhmästä ei ole vielä kuullut yrityksestäni. Saatan myös hieman päivittää valikoimassa olevia kukkia. Tänä kesänä toimintaa oli Helsingissä, Vantaalla, Turussa ja Porissa.

– Tilausmäärät jäivät vielä niin pieniksi, ettei nuorten työllistäminen ollut mahdollista siinä määrin kuin olin toivonut. Turussa ja Vantaalla työllistin yhtä nuorta osa-aikaisesti, Porissa hautoja hoiti osa-aikaisesti kaksi nuorta. Helsingissä päädyin pienestä tilausmäärästä johtuen hoitamaan hautakukat itse.     

– Kukkien uusimiseen olin varautunut, mutta sitä ei tähän mennessä ole tarvinnut tehdä. Hoitokausi tosin jatkuu vielä 15.9. asti. Torjunta-aineita emme käyttäneet, hoitoon kuuluu kastelu sekä kuihtuneiden kukkien ja rikkaruohojen poisto. Noudatamme tietenkin kunkin hautausmaan järjestyssääntöjä.

Kuinka kynttiläkäynnit toimivat?

– Viemme ja sytytämme haudalle kannellisen öljykynttilän, poistamme tarvittaessa vanhat kynttilät. Lähetämme haudalta valokuvan käynnin jälkeen. Palvelu on saatavilla pyhäinpäivänä ja jouluna.

Mitä Tampereen seurakunnilla ajatellaan palvelusta, hautaustoimen johtaja Jyrki Lehtonen?

– Vastaavaa on muutama yritys tarjonnut aikaisemminkin, mutta ne ovat lopettaneet. Ehkä toiminta ei ole ollut kannattava.

– Ev.lut. seurakunnat ovat julkisoikeudellisia yhteisöjä, joiden tavoitteena ei ole voiton tavoittelu. Pystymme tuottamaan palvelun edullisemmin ja kenties laadukkaamminkin.

– Tampereella yli puolet haudoista on seurakuntien hoidossa. Tampereen seurakuntayhtymän hallinnoima hautainhoitorahasto huolehtii hoitosopimusten mukaisista varoista ja hautojen kunnossapidosta.

Teksti: Asta Kettunen