Siirry sisältöön

Kuolemateema esillä taidenäyttelyissä Tampereen kirkoissa ja gallerioissa

Kuolevaisuus, kuolema ja suru ovat teemoja, jotka nousevat tänä syksynä näkyviin Tampereen kirkoissa ja gallerioissa loka-marraskuussa. Tampereen ev.lut. seurakunnat järjestää yhteistyökumppaneineen kuolemaa käsittelevän, laajan Kuolevainen-tapahtumakokonaisuuden, jonka ohjelmistossa on muun muassa nykytaidetta, konsertteja, elokuvia, näytelmiä, tanssitaidetta, luentoja ja keskusteluja.

Jaana Rantala ja Minna Havukainen Pispalan kirkossa, taustalla kirkkosali.

Tapahtumia järjestetään Tampereen seurakuntien kirkoissa ja tamperelaisissa taidegallerioissa, sekä muun muassa Kulttuuritalo Laikussa, Arthouse Cinema Niagarassa, Emil Aaltosen museossa ja Finlaysonin alueella. Myös Vatialan krematorioon pääsee vierailemaan. 

Kuolemateemaa käsittelevää taidetta nähdään tapahtuman yhteydessä Tuomiokirkossa, Kalevan kirkossa, Vanhassa kirkossa, Viinikan kirkossa, Härmälän kirkossa ja Pispalan kirkossa sekä Kalevankankaan kappelissa. 

Uutta kuvataidetta Kuolevaiseen ovat luoneet kolmetoista nykytaiteilijaa, jotka on kutsunut tapahtuman kuraattori, turkulainen kuvataiteilija Minna Havukainen. Mukana ovat Havukaisen itsensä lisäksi taiteilijat Raisa Foster, Reetta Gröhn-Soininen, Siiri Haarla, Paavo Halonen, Reima Hirvonen, Kristiina Karsten, Aleksi Kolmonen, Juhana Moisander, Teemu Mäki, Paavo Paunu, Anna Ruth ja Pauliina Turakka Purhonen

Mukaan kutsuttujen taiteilijoiden teoksissa ja työskentelyssä kuolevaisuuden teema on ollut läsnä jo pitkään.

– Kuolevaisessa mukana oleville taiteilijoille kuolevaisuuden äärellä oleminen ei ole vain aihe, se on olennainen osa heidän taiteellista olemistaan ja ilmaisuaan, sanoo Minna Havukainen.  

Taiteilijat ovat työstäneet Kuolevaiseen teoksia, jotka on suunniteltu kirkko- ja kappelitilojen luonteen ja ominaispiirteet huomioiden.

Kuolevaisessa on esillä teoksia myös Ulla-Maija Alaselta, Veera Lohinivalta, Reeta Suvannolta, Leena Ylä-Lylyltä ja Ilmari Wärriltä Finlaysonin alueella.

Kuvataidenäyttelyt Tampereen kirkoissa ja Kalevankankaan kappelissa:

 

Yhteisnäyttely Mältinrannassa avautuu Tampereen galleriaviikolle

Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteistyökumppaneina Kuolevaisen kuvataidekokonaisuudessa on tamperelaisia taidegallerioita. Tampereen galleriaviikon alkajaisiksi Mältinrannassa avautuu 18.10. kahdentoista Kuolevaisessa mukana olevan kuvataiteilijan yhteisnäyttelynäyttely KUOLEVAISET. Näyttelyn kaikille avoimet avajaiset ovat 17.10. kello 18–20.

Kuolevaisen näyttelyt gallerioissa:

 

Sekä: