Lähetysseura tukee ja tarvitsee tukea
Suomen Lähetysseura myönsi maaliskuussa katastrofirahastostaan 150 000 euroa Lähi-idän sodasta kärsivien tukemiseen. Varat käytetään esimerkiksi ruoka-apuun, hätämajoitukseen, syöpäpotilaiden hoitamiseen ja koulumaksuihin.
Avun vievät perille yhteistyökumppanit Lähi-idässä.
Reilun kahden vuoden aikana Lähetysseura on muun työn ohella auttanut Gazan sodasta kärsineitä siviilejä yli 0,6 miljoonalla eurolla.
Nyt myönnetty hätäapu jakautuu Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaiselle kirkolle, Luterilaisen maailmanliiton ylläpitämälle sairaalalle ja HEKS–EPER-järjestölle, joka vastaa Sveitsin protestanttisen kirkon humanitaarisesta työstä.
Lähetysseuran tuella Pyhän maan kirkko toimittaa Länsirannalla ruoka-apua ja auttaa hädänalaisia perheitä peruslääkkeiden hankinnassa ja lasten koulumaksuissa. HEKS–EPER-järjestö toimittaa Gazaan hätämajoitusta, ruokaa ja muuta apua.
Luterilainen maailmanliitto käyttää Lähetysseuran tuen syöpäpotilaiden hoitamiseen Gazassa. Tiimin käytössä on Pohjois-Gazan ainoa toimiva tietokonetomografialaite, joka palvelee trauma- ja syöpäpotilaita.
Tampereen seurakunnat on tukenut pitkään
Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän yhtymäjohtaja Tapani Rantala vetoaa tamperelaisiin avun antamiseksi Lähetysseuralle hädässä olevien ihmisten auttamiseksi.
Hän huomauttaa, että Israelin ja Hamasin välinen sota on aiheuttanut valtavan humanitaarisen kriisin Gazassa ja Länsirannikolla. Suurimpia kärsijöitä ovat lapset ja naiset.
– Suomen Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu ovat yhteistyökumppaneidensa avulla pelastaneet satoja, ellei tuhansia ihmishenkiä. Ne toimittavat lääkkeitä ja laitteita, ruoka-apua ja muuta välttämätöntä apua.
Tampereen seurakunnat on Lähetysseuran ja Kirkon Ulkomaanavun pitkäjänteinen tukija.
– Lähi-idän kriisialueelle seurakuntayhtymä on myöntänyt kahden viime vuoden aikana noin 100 000 euroa hätäapua näiden kahden luotettavan järjestön kautta. Nyt käynnissä olevaan avustuskampanjaan liittymisestä ei ole vielä päätöksiä.
Rantala kannustaakin tamperelaisia tukemaan Lähetysseuran katastrofiapua.
– Hyvää kannattaa tehdä.
Teksti: Asta Kettunen