Merkki taivaalta
Olemme tänä kesänä olleet 20 vuotta siirtolapuutarhureita. Välillä hyvinkin ahkeria ja sosiaalisia, mutta välillä sellaisiakin, joilla piha ruohottuu. Alkuun piti vain kokeilla, olisiko ryhmäpuutarha meidänkin perheen mökkimuoto.
Saimme ostaa mökkimme syvästi uskonnolliselta leskirouvalta, joka oli jo vuosikymmeniä sitten menettänyt koko perheensä. Hän oli pitkään harkinnut palstastaan luopumista, mutta puutarhan väki oli hänelle rakas yhteisö ja kukkiva piha puuhailuineen suorastaan elämänlanka.
Kolme kertaa hän oli jo melkein tehnyt kaupat mökistään. Kolme kertaa oli rouva viime tipassa peruuttanut kaupanteon. Joku naapureista oli kysynyt syytä. Rouva oli vastannut, että hän oli rukoillut Jumalaa antamaan hänelle merkin, kun oikea ostaja osuisi kohdalle. Sellaista merkkiä ei ollut vielä tullut.
Niin vaan päädyimme kaupantekotilanteeseen. Taivas oli sinisimmillään, ja pihat kukkivat. Seitsenvuotiaamme heitti rannassa talviturkin ja hytisi ilman pyyhettä pihaportailla, kun viisivuotiaamme sujahti jo sulavasti naapuriin lettukesteille. Miten tästä nyt selvitään, jos tuleekin lapsille pettymys, mietin.
Rouva kertaili viipyillen omia elämänvaiheitaan ja siinä päädyttiin tarinoissa jo evakkotiellekin. Tuli puhetta paikkakunnasta, jonne koko hänen karjalainen perheensä oli evakuoitu. Höristin korviani ja kyselin lisää. Kävi ilmi, että rouva oli kotoisin samasta pitäjästä kuin mieheni isoisä, samaa kansakoulua olivat käyneet.
Se oli se merkki. Yllättävä yhteys putosi kahvipöytään kuin suoraan kirkkaalta taivaalta.
Universumi järjestää, sanoo moni nykyisin leikillään. Jumala vastaa, sanovat ne, jotka luottavat tosissaan. Jokaisen kesän alussa istun puutarhassa iloisena sen olemassaolosta. Pienestä pihasta on tullut elämän olennainen osa meillekin. Siihen tarvittiin ja saatiin merkki.
Hanna Suutela
Dramaturgi, Tampereen Työväen Teatterin va. taiteellinen johtaja
