Opiskelijat ideoivat soittoringin ikäihmisten tueksi korona-aikana
Mummon Kammarin ja sosionomiopiskelijoiden yhteistyönä syntyi Hyvän mielen puhelut -soittorinki. Opiskelijat juttelevat vanhusten kanssa, jotka koronaepidemian vuoksi ovat yksin kotonaan.
Soittoringin sosionomiopiskelijat Johanna Mahlamäki, Jenni Näsiaho, Heikki Moisio ja Anniina Väisänen tapasivat Seurakuntien talolla 22.6.2020, ja kävivät läpi Hyvän mielen puheluista saatuja oppeja. (Kuva: Juha-Pekka Aaltonen)Opiskelijoiden soittorinki on poikkeusaikana täydentänyt Mummon Kammarin jo vuosikymmeniä jatkunutta, vapaaehtoisten voimin tapahtuvaa Kotiystävä-toimintaa, sillä kotiystävät eivät ole epidemian vuoksi toistaiseksi voineet käydä kylässä vanhusten luona.
Soittorinki sai alkunsa neljän opiskelijan ideasta. Tampereen ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalaa opiskelevat Johanna Mahlamäki, Heikki Moisio, Jenni Näsiaho ja Anniina Väisänen suunnittelivat keväällä opintoihinsa kuuluvaa projektityötä. Suunnitelmat muuttuivat, kun koronaepidemia iski. Opiskelijat päättivät, että haluavat tehdä ”jotakin konkreettista hyvää”.
Opiskelijat ottivat yhteyttä Mummon Kammariin, joka oli joutunut epidemian vuoksi sulkemaan ovensa. Yhteistyössä Mummon Kammarin kanssa syntyi Hyvän mielen puhelut -soittorinki, joka on nyt jatkunut toukokuun ensimmäiseltä viikolta alkaen.
Soittorinkiin kuuluvat ikäihmiset löytyivät Mummon Kammarin kautta, ja Mummon Kammari järjesti opiskelijoille myös puhelimet tätä tehtävää varten.
Osa soittoringin vanhuksista oli odottanut Mummon Kammarin kotiystävää, mutta epidemian vuoksi tämä vapaaehtoistyön muoto ei ole ollut toistaiseksi käytettävissä.
Neljä opiskelijaa on nyt touko-kesäkuun aikana soittanut viikoittain lähes kolmellekymmenelle vanhukselle. Tällä hetkellä ikäihmisiä on soittoringissä mukana 27. Puheluprojektia jatketaan heinäkuun loppuun saakka.
”Juttelu on parasta kivun hoitoa”
Pian puheluprojektin käynnistyttyä kävi hyvin ilmeiseksi, että tarvetta puhelinkeskusteluille on. Moni vanhus on saattanut olla yksinäinen jo ennen koronaepidemiaa, mutta epidemia toi mukanaan myös uusia pelkoja.
Opiskelijat ja Mummon Kammarin väki ovat saaneet puheluprojektista paljon positiivista palautetta soittoringin ikäihmisiltä. Puhelut ovat lievittäneet yksinäisyyden tunnetta, ja niistä on tullut hyvälle mielelle. Puheluita oikein odotetaan. Eräs vanhuksista on myös kertonut, että ”juttelu on parasta kivun hoitoa.”
Enemmän apua tarvitsevia ikäihmisiä on myös neuvottu eteenpäin erilaisissa pulmatilanteissa.
– Välillä aiheet ovat olleet hyvin vakavia, kun olemme yhdessä pohtineet koronatilannetta. Olemme kuitenkin puhelussa kannatelleet toivoa. On voitu yhdessä päätyä siihen tulokseen, että tämäkin menee ohi, kertoo Anniina Väisänen.
Soittoringin ikäihmisistä kaikki eivät koe olevansa ”vanhuksia”, eikä heitä ole sopinut myöskään teititellä. Kaikki mukana olevat ikäihmiset ovat naisia, ja ikähaarukka ulottuu 71-vuotiaista 96-vuotiaisiin. Heille soittaneet opiskelijat ovat iältään 25–35-vuotiaita.
Yhteinen sävel on kuitenkin löytynyt.
– Olen huomannut, että myös vanhempien ihmisten kanssa voi hullutella samalla tavalla kuin nuorten kanssa, kertoo aiemmin nuorisotyöhön erikoistunut Jenni Näsiaho.
Jenni Näsiaho kertoo myös ylittäneensä itsensä laulamalla erään laulusta nauttivan puhelinystävän kanssa.
– Minulla ei ole lainkaan lauluääntä, mutta yhdessä olemme mummon kanssa laulaneet Maan korvessa kulkevi lapsosen tie -virttä, kertoo Näsiaho.
Opiskelijoiden puheista kuulee, että he ovat jo hyvin tutustuneet soittokavereihinsa. Alun alkaen he olivat pohtineet sitä, kuinka sosiaalialan ammattilaisilta heidän pitää kuulostaa, mutta he ovat päätyneet puhumaan aivan omana itsenään. Ammattitaito kulkee kuitenkin silloinkin mukana.
– Olemme voineet jutella esimerkiksi parturilla tai kampaajalla käynnistä näin korona-aikana, ihan samaan tapaan voisin jutella vaikka oman veljeni kanssa, kuvailee Heikki Moisio.
Opastus on toiminut myös toiseen suuntaan. Mummoilla on paljon tietoja ja taitoja, joita he mielellään kertovat nuoremmalle sukupolvelle.
– Olen esimerkiksi saanut mummoilta hyviä ohjeita kukkien hoitoon, kertoo Johanna Mahlamäki.
Koronatilanteen rauhoittuminen Suomessa, ja alkanut kesä on selvästi helpottanut myös soittorinkiin kuuluvien vanhusten elämää.
– Oikein mummojen äänestä kuulee, että he ovat piristyneet, on tavattu muita ihmisiä ja on ollut muutakin toimintaa, kertoo Mahlamäki.
Mahdollisesti uusi vapaaehtoistyön muoto
Soittoringin projektia jatketaan sovitusti heinäkuun loppuun asti. Mukana projektissa ovat Mummon Kammarin puolelta olleet toiminnanohjaaja Soile Kukkonen ja vapaaehtoistoiminnanohjaaja Tiina Lehmussaari. Lehmussaaren kanssa opiskelijat ovat viikoittain käyneet läpi sitä, miten puhelut ovat sujuneet.
Soittoringin kokemuksia voidaan ehkä hyödyntää myös tulevaisuudessa, varsinkin, jos epidemia on ajankohtainen vielä syksyllä.
– Jos näyttää siltä, että tarvetta on vastaavalle toiminnalle, tätä voidaan todennäköisesti toteuttaa alan opiskelijoiden ja vapaaehtoisten kanssa jatkossakin, sanoo Tiina Lehmussaari.
– On todellakin mietitty sitä, tulisiko tämä meille yhdeksi vapaaehtoistyön muodoksi. Puhelut olisivat hyvä vaihtoehto Kotiystävä-toimintaan, jos tapaamisia ei pysty sisätiloissa järjestämään. Opiskelijoiden kanssa toteutettava yhteistyö sopii myös Mummon Kammarin toiminta-ajatukseen, sanoo Soile Kukkonen.
Mummon Kammarin puolelta projektissa ovat olleet toiminnanohjaaja Soile Kukkonen ja vapaaehtoistoiminnanohjaaja Tiina Lehmussaari. (Kuva: Juha-Pekka Aaltonen)