Siirry sisältöön

Pääsiäisen tarinoita maalauksissa

Tamperelainen Kari Helén on piirtänyt ja maalannut lapsesta asti. Lapsuuden kirkkokäynneillä Tuomiokirkossa häntä innosti erityisesti Hugo Simbergin teos Kuoleman puutarha. Sitä hän saattoi katsella koko messun ajan.

Kaksi maalausta. Niistä vasemmanpuoleisessa on seitsemän hahmoa, joista yksi seisoo keskellä paalun edessä punottu hiuslaite päässään, ja ympärillä olevista neljällä on keihäät. Oikeanpuoleisessa maalauksessa on puumainen pinta ja sen yläreunassa keskellä risti ja siinä hahmo kaapuun puettuna.
Kari Helénin maalauksia on ollut esillä monissa näyttelyissä. Nämä teokset ovat Terve, juutalaisten Kuningas ja Tule kotiin.

Nuorena Helén osallistui Helsingin vapaan taidekoulun avoimen tason koulutukseen, jossa harjoiteltiin lähes päivittäin. Sieltä tuli paljon oppia mukaan matkaan.

Helén ehti työuransa aikana työskennellä monenlaisissa tehtävissä, esimerkiksi mainospiirtäjänä ja hoitoalalla. Eläkkeelle hän jäi koronan aikana. Maalaaminen on kulkenut mukana kaikissa vaiheissa.

Helénin töitä on nähtävillä Seurakuntien taloon avautuvassa Maalauksia pääsiäisestä -taidenäyttelyssä. Töiden aiheina ovat raamatunkertomukset, tarkemmin sanottuna pääsiäisen aika. Helén lukee itse Raamattua säännöllisesti ja käsittelee tarinoita töissään. Kaikissa teoksissa on jokin viesti.

– On hieno juttu saada töitä esille, koska tavallaan ne ovat olemassa vasta, kun niitä katsotaan. Etteivät teokset olisi vain itselle, ja että ne herättäisivät uteliaisuutta, hän kertoo.

Omien sanojensa mukaan Helénillä on töissään vahva viiva. Se on kuulemma perua paljosta sarjakuvien lukemisesta. Teoksissa on vaikutteita myös ikoneista. Maalaamisessa hänelle on tärkeää itse tekeminen. Se, että saa maalata. Lopputulos on sitten vain plussaa.

– Maalaus selkiytyy tehdessä kuin usvasta, niin kuin valo alkaa lisääntyä yön jälkeen. Hämärässä erottuvat jo ympärillä olevat muodot ja tila, jotka tarkentuvat päivän valon edetessä. Tämä on ehkä se minun tapani olla yhteydessä Jumalaan. Rukousta tämäkin, Helén kuvailee.

Helén maalaa öljyväreillä, koska ne näyttävät hänen mielestään yksinkertaisesti paremmilta. Öljyvärit hehkuvat eri tavalla kuin vaikkapa akryylivärit, ja korjauksiakin on helpompi tehdä, kun öljyvärit kuivuvat hitaammin.

Kirkkotaide ja sakraalimaalaukset ovat olleet Helénille aina tärkeitä, ja niinpä hän mielellään maalaa samoja aiheita itsekin.

– Kirkkotaiteen tekijät kautta aikain ovat merkityksellisiä. Toiveissani sijoitan itseni tähän jatkumoon, hän toteaa.

Teksti: Johanna Hämäläinen