Palmusunnuntai tuo kevään ja pääsiäisen odotuksen
Palmusunnuntaita vietetään tänä vuonna 29. maaliskuuta. Päivä aloittaa hiljaisen viikon ja samalla kevään ja pääsiäisen odotuksen.
Palmusunnuntai on perinteisesti myös päivä, jolloin lapset käyvät ovilta oville virpomassa. Omia virpomisoksia pääsee tekemään ja koristelemaan lauantaina 28.3. kello 11–14 Linnainmaan seurakuntakeskuksessa Virvon varvon -tapahtumassa. Lapset voivat ottaa mukaan omat pajunoksat, joita pääsee koristelemaan.
Lisäksi seurakuntakeskuksessa on temppurata, kasvomaalausta, pomppulinna ja lasten suosikki Leku Leijona. Kello 11 alkavan messun jälkeen on myös mahdollista osallistua lounaalle (aikuiset 3 euroa, lapset 1 euro), jonka tuotto menee Yhteisvastuun hyväksi.
Tampereella on muutamana vuonna järjestetty lapsille myös virpomiskirkkoja, ja tänä vuonna virpojia odotetaan palmusunnuntaina Aitolahden, Lielahden ja Messukylän kirkoissa.
Aitolahden kirkossa ja Messukylän kirkossa lasten virpomiskirkot ovat sunnuntain aamumessujen jälkeen kello 11–12. Lielahden kirkkoon virpojat ovat tervetulleita palmusunnuntaina kello 11–14; messu kirkossa alkaa kello 12.
Palmusunnuntain iltana runoja ja musiikkia
Musiikkia ja runoja kuullaan palmusunnuntaina Tampereella kahdessa kirkossa.
Aitolahden kirkossa lausutaan Niilo Rauhalan runoja kaamoksesta kevääseen. Risti viheriöi -tilaisuudessa kuljetaan kuolemasta elämään, pimeydestä valoon yhdessä virsiä laulaen ja runoja kuunnellen. Runoja lausuu Raija-Liisa Vuorio. Musiikista vastaavat Ulla-Riikka Kuisma, sello, ja Miia Moilanen, urut. Tapahtuma alkaa palmusunnuntaina 29.3. kello 17 ja siihen on vapaa pääsy.
Viinikan kirkossa puolestaan lausutaan runoja sekä suomeksi että ruotsiksi. Unelmia keväästä – Drömmar om våren -illassa vuorottelevat kevätunelmista kertovat runot sekä huilu- ja pianomusiikki.
Runot on valinnut ja niitä lukee pastori Satu Saarela-Majanen. Musiikista vastaavat kanttorit Suvi-Tuulia Raittinen ja Paula Sirén, sekä Marianne Hesthammer, joka myös lukee illan aikana kuultavat ruotsinkieliset runot. Runoja kuullaan mm. Eino Leinolta, Eeva-Liisa Mannerilta, Saima Harmajalta ja Anna-Mari Kaskiselta.
Tapahtuma Viinikan kirkossa alkaa palmusunnuntaina kello 18. Tilaisuus järjestetään Tampereen ruotsalaisen seurakunnan ja Eteläisen seurakunnan yhteistyönä. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Musiikkia ja runoja palmusunnuntaina
- 29.3. klo 17 Aitolahden kirkko: Risti viheriöi – virsiä ja runoja kaamoksesta kevääseen
- 29.3. klo 18 Viinikan kirkko: Unelmia keväästä – Drömmar om våren; runoja ja musiikkia