Pellava arvossaan ennen, nyt ja vielä tulevassa elämässä
Pellava-asut ovat taas muotia, terveystietoiset syövät pellavansiemeniä sinällään tai esimerkiksi leivässä. Ei mitään uutta auringon alla, sillä pellavaa arvostettiin jo tuhansia vuosia sitten. Viljelyn juuret ulottuvat yli 8000 vuoden taakse Lähi-itään.
Raamatun kertomuksissa tekstiilejä ja vaatteita kuvaillaan usein tarkkaan ja yksityiskohtaisesti, myös niiden materiaaleja, värejä ja tyyliä.
Hyvään pellavaan pukeutuivat muun muassa papit ja kuninkaat. Ilmestyskirjan mukaan Jumalan omilla on taivaassa hohtavan valkea pellavapuku.
Viljelyä kuidun tai öljyn vuoksi
Pellava (Linus usitatissimum) on ikivanha viljelykasvi ja maailman ensimmäinen kankaisiin käytetty kuitukasvi. Lajinimi usitatissimum tarkoittaa ”erittäin hyödyllistä”. Nimi on osuva, sillä kasvista pystytään hyödyntämään kaikki osat.
Yksivuotisen kuitu- ja öljypellavan hentoiset kukat ovat kauniin siniset, joskus valkoiset. Pyöreisiin kotahedelmiin muodostuu kiiltävänruskeita litteitä siemeniä, kukin omaan lokeroonsa. Vahva pellavakuitu saadaan varren kuoren ja puuosan välistä.
Toisia lajikkeita viljellään siementen sisältämän öljyn vuoksi.
Pellavaöljyä käytetään muun muassa maaleihin, lakkoihin, vernissoihin, ruostesuoja-aineisiin, puunkäsittelyaineisiin, korkkimattoihin, painomusteen valmistukseen. Ravintokäytössä öljy härskiintyy nopeasti rasvahappokoostumuksensa takia, kokonaisina siemenet säilyvät paremmin.
Häme oli tärkeä keskus
Viime vuosisadan alkupuolelle asti kuitupellava oli Suomessa yleinen viljelykasvi. Arkivaatteet ja kodin tekstiilit, kuten pyyhkeet ja lakanat, valmistettiin pellavakankaasta, kunnes sen syrjäytti puuvilla.
Pellavanviljelyn kukoistuskautta meillä elettiin 1700- ja 1800-luvuilla. Valtio pyrki omilla toimenpiteillään edistämään kasvatusta. Hämeessä oli useita pellavanviljelyn keskuksia, muun muassa Asikkala, Hollola, Kuhmoinen, Lammi, Längelmäki, Orivesi ja Padasjoki.
Teollisuudessa kotimaista raaka-ainetta alettiin hyödyntää, kun Tampereelle perustettiin 1856 pellavatehdas. Sen tavaramerkeiksi muodostuivat ennen muuta hienot damastiliinat. Tehtaan ansiosta pellavanviljely myös säilyi lähiseuduilla pitkään. Tampella siirtyi tuontipellavaan 1970-luvun lopulla, ja seuraavalla vuosikymmenellä yhtiön koko tekstiilitoimiala lakkautettiin.
Pellavakankaan ominaisuuksia ovat lujuus, kaunis kiilto, hengittävyys ja erinomainen kosteudenimukyky, mutta myös rypistyvyys ja huono taittolujuus.
Pellavakuitu liittyy myös rakentamiseen. Sitä on perinteisesti käytetty niin lämpö- ja äänieristämiseen kuin tiivistämiseen.
Liinainen vaate
Raamattua suomentaessaan Mikael Agricola ei 1500-luvulla käyttänyt pellava-sanaa, vaan puhui aina liinasta. Markuksen evankeliumissa hän viittaa liinaisella materiaaliin. ”Ja oli yksi nuorikainen, se seurasi häntä, liinaisel vaatteel paljaan ruumiin pääle pugetettu.”
Saman kohdan nykysuomennos kuuluu: ”Jeesuksen mukaan oli lähtenyt nuori mies, jolla ei ollut yllään muuta kuin pellavainen vaate.” (Mark. 14:51)
Jesajan kirjassa Agricola tarkoitti liinalla pellavasta valmistettua lampun sydäntä. ”Sitä särjettyy ruokoo eipä hän murenna ja sitä suitsevata liinaa eipä hän sammuta.”
Nykyisin ei mainita sen paremmin lampun sydäntä kuin sen materiaalia: ”Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta.” (Jes. 42:3)
Suomen kirjakielessä pellava kasvin nimenä mainittiin ensimmäisen kerran vuoden 1642 Raamatussa.
Muumioiden käärinliinana
Pellavanviljely esiintyy jo Vanhan testamentin alussa, kertomuksessa Egyptiä kohdanneista vitsauksista. Yksi niistä oli rankka raekuuro, joka vei ohran ja pellavan. Vehnä säilyi, koska se oli kylvetty myöhemmin, ja oli vasta alullaan. ”Pellava ja ohra olivat jo tuhoutuneet, sillä ohra oli jo tähkällä ja pellava nupulla.” (2. Moos. 9:31)
Egyptiläiset muumiot kiedottiin pellavaisiin käärinliinoihin noin 3000 eKr. Vielä keskiajalla Egyptin merkitys pellavantuottajamaana oli huomattavan suuri.
Juuri Egyptistä pellava kulkeutui vientituotteena Kreikan ja Rooman kautta Eurooppaan. Hienoimmat egyptiläiset pellavakankaat olivat lähes seittimäisen ohuita. Tanskalaisen tutkijan kaudelle 2400 eKr ajoittamassa tekstiilissä loimen tiheys oli 550 lankaa 10 senttimetrillä.
Pellavan työstäminen on aina ollut monimutkaista ja hidasta, ja työn eri vaiheilla on oma erityinen sanastonsa. Loukutuksella rikotaan varren puumaiset osat, lihtauksella pellavasta poistetaan puumainen aines eli päistäreet. Päistäreiden joukkoon jää katkenneita ja sekaisia kuituja, joista puhdistuksen jälkeen voidaan valmistaa rohdinlankaa. Ennen kehruuta häkilöinnillä erotetaan toisistaan pitkäkuituinen, arvokas aivina ja karkeampi, lyhytkuituinen rohdin.
Nykyään tärkeimpiä pellavantuottajia ovat Kiina, Venäjä, Valko-Venäjä, Ukraina, Liettua, Ranska ja Belgia.
Tie auki kaikkein pyhimpään
Isossa kirjassa pellavaa pidetään kallisarvoisena materiaalina. Faarao puetti Joosefille pellavavaatteet asettaessaan hänet hallitsemaan koko Egyptiä, kuninkaalliset pukeutuivat mielellään pellava-asuihin. Israelilaiset papit toimittivat jumalanpalveluksen pellavapuvussa, Samuelilla oli pellavakasukka, jopa viettelijättären vuoteessa peite oli Egyptin monivärisestä pellavakankaasta.
Arvokkuutensa vuoksi pellavalla ilmaistaan myös varakkuutta ja rikkautta (mm. Sananl. 31:22, Hes. 16:10–13, Luuk. 16:19, Ilm. 18:16).
Sananlaskujen kirja ylistää hyvää vaimoa: ”Hän huolehtii villasta ja pellavasta, hänen kätensä ahkeroivat iloisesti. — Omin käsin hän valmistaa peitteet, hänen pukunsa ovat pellavaa ja purppuraa. — Hän tekee pellavapaitoja myytäväksi ja toimittaa vöitä kauppiaille. Häntä seuraa menestys ja kunnia, hän katsoo hymyillen tuleviin päiviin.” (Sananl. 31)
Salomo teetti villakankaasta ja hienoimmasta pellavasta temppelinsä kaikkein pyhimpään väliverhon, vanhassa raamatunkäännöksessä tosin puhuttiin esiripusta (2. Aikak. 3).
Kun Jeesus kuoli, evankeliumien mukaan temppelin väliverho repesi ylhäältä alas asti kahtia. Tämä muodostui kristitylle vertauskuvalliseksi lupaukseksi: uhrikuolema merkitsi tien avaamista Jumalan luo, sinne kaikkein pyhimpään.
Johanneksen ilmestyksen mukaan Jumalan omilla on taivaassa hohtavan valkea pellavapuku. ”Se pellavapuku tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja.” (Ilm. 19:8).
Kirjallisuutta:
Hukkinen: Pellava, kasvatus ja muokkaus. Kirjayhtymä 1984
Huttunen, Huikuri, Kokkonen, Muikku, Nykänen: Raamatun kasvit. Botanian tietolaari 6. Joensuun yliopiston kasvitieteellinen puutarha 1996
Häkkinen, Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan. Teos 2011
Lempiäinen: Kuvien kieli. WSOY 2002
Väisänen: Kristilliset symbolit. Ikkuna pyhään. Kirjapaja 2011
Väisänen: Mitä symbolit kertovat. Taidetta pintaa syvemmältä. Kirjapaja 2015
Pirjo Silveri
