Pispalan pörisevät kesätyöntekijät
Tahmelan rannassa käy surina. Tiikeriraitainen tarhamehiläinen imee antaumuksella mettä siirtolapuutarhan kukkamerestä. Ensin vähän punahattua, sitten pieni piehtarointi apiloiden keskellä ja lopuksi hörppy horsmasta, jonka joku kiltti on malttanut jättää Kurpitsatalon nurkalla kitkemättä. Sitten mukava kotimatka Pispalan harjulle ja onnistunut laskeutuminen kirkon pihaan rakennettuun mehiläistarhaan.
Lentomatka on tarjonnut notkuvia noutopöytiä, joista on kerrottava myös kavereille. Mehiläinen aloittaa tarkasti suunnitellun tanssin, jolla se kertoo kämppäkavereilleen, missä herkkupaikat ovat ja milloin niissä tarjoillaan mettä.
Myönnän: en ole tiennyt mehiläisistä, enkä muista pölyttäjistä, juuri mitään. Olen huiskinut niitä matkoihinsa ja harmitellut, kun mokomat tulevat terassille häiriköimään. Viime vuosien uutiset pölyttäjien joukkotuhosta ovat muuttaneet ajattelua ja saaneet kuulostelemaan hiljaisuutta myös omassa pihassa: pörriäisiä on huomattavasti vähemmän kuin ennen.
Pölyttäjäkantojen heikkenemiseen on monia syitä, kuten niiden elinympäristöjen katoaminen, hyönteismyrkyt, vieraslajit ja ilmastonmuutos. Suomen mehiläispistiäisistä jopa kolmannes on uhanalaisia. Seuraukset ovat katastrofaaliset, sillä pölyttäjien merkitys ekosysteemille ja luonnon monimuotoisuudelle on elintärkeä. Mehiläislajien on arvioitu pölyttävän 75–85 prosenttia maailman kasveista. Jos ei ole mehiläisiä, ei ole ruokaa.
Viime vuosina asiaan on herätty. EU-tasolla etsitään keinoja vähentää hyönteismyrkkyjä, ja kaupunkeihin perustetaan maisemapeltoja ja pihoihin hyönteishotelleita.
Mehiläisillä on meille myös kokoaan suurempi viesti; ne muistuttavat läsnäolollaan luomakunnan hienovaraisesta mutta hauraasta järjestelmästä, jossa kaikki kytkeytyy toisiinsa.
Yksi pieni lisä luonnonmukaisten pölyttäjien rinnalle ovat tarhamehiläiset, joita on alettu tuoda myös julkisiin tiloihin. Tampereella niitä on ollut jo Koskikeskuksen ja Tampere-talon katoilla. Tuoreimmat mehiläisyhteisöt perustettiin Pispalan ja Lamminpään kirkkojen pihoille. Ahkerat työntekijät siunattiin tehtäväänsä toukokuussa.
Tarhamehiläiset eivät ratkaise pölyttäjien tulevaisuutta, mutta iloa ja hyötyä niistä on silti. Pispalan kirkon kaksi mehiläisyhteisöä tuovat alueen puutarhoihin ja puistoihin liki 120 000 mehiläistä. Ahkerat pölyttäjät saavat kukkapenkit kukoistamaan ja edistävät luonnon monimuotoisuutta. Kesän lopulla pesistä saadaan toivottavasti 80 kiloa aromikasta ja maukasta hunajaa.
Mehiläisillä on meille myös kokoaan suurempi viesti; ne muistuttavat läsnäolollaan luomakunnan hienovaraisesta mutta hauraasta järjestelmästä, jossa kaikki kytkeytyy toisiinsa. Mitä ihminen tekee luonnolle ja eläimille, sen hän tekee myös itselleen. Kun näet seuraavan kerran pörriäisen, älä huitaise vaan kiitä.
Artikkeli on julkaistu myös Aamulehden Moro-liitteessä.
Eva Wäljas on viestinnän asiantuntija Tampereen seurakunnissa.
