Siirry sisältöön

Rippikouluissa koettiin hyvää yhteishenkeä

Kympin arvosanan Tampereen seurakuntien rippikouluille antoi nelisenkymmentä prosenttia vuoden 2026 itsearviointikyselyyn vastanneista, samoin yhdeksikön, ja kahdeksankin noin 16 prosenttia.

Nuoret soutavat kahdella veneellä.
Hyvä yhteishenki ja nuorten kokemus kuulluksi tulemisesta ovat tärkeitä asioita onnistuneen riparin kannalta, selviää kyselystä. Kesäpäivästä nautittiin Messukylän seurakunnan leirillä Rajalassa. Kuva: Eetu Helminen

Keskimäärin rippikoululaisten antama kouluarvosana oli 9,1.

Minun on hyvä olla rippikoulussa -väittämästä 55,6 prosenttia oli täysin samaa mieltä ja 30,5 prosenttia lähes samaa mieltä. Rippikouluissa useimmilla oli hyvä yhteyshenki, niissä sai olla oma itsensä ja niissä oli sekä hauskaa että turvallista olla.

Kokemus omien ajatusten kuuntelemisesta oli myönteinen, ja moni nuori kertoi iloitsevansa elämästään. Uusia asioita kristinuskosta oli oppinut hyvin moni, samoin saanut rohkaisua rukoilemiseen.

Sen sijaan osallistuminen seurakunnan yhteisiin jumalanpalveluksiin rippikoulun aikana ei koskettanut yhtä monia, ei myöskään se ajatus, että rippikoulun jälkeen löytäisi oman paikkansa seurakunnassa. Rippikoulun hartaudet ja jumalanpalvelukset olivat koskettaneet elämää jonkin verran.

– Isossa kuvassa päättyvän kauden kyselyn tulokset ovat linjassa edellisiin vuosiin. Tämän riparikyselyn mukaan on onnistuttu luomaan turvallisia leirejä, joihin on saanut osallistua omana itsenään ja omista lähtökohdistaan, toteaa kasvatuksen asiantuntija Reetta Mörttinen.

Hänen mukaansa suhteellisen korkealla on myös niiden nuorten määrä, jotka haluavat kuulua kirkkoon.

– Se on yksi polku jatkaa niiden asioiden pohdintaa, jotka ehkä riparilla heränneet tai jotka jääneet sieltä matkaan.

Erityisen hyvin oli onnistuttu Messukylän seurakunnassa, jossa kympin arvosanan antoi 48,5, yhdeksän 35,3 ja kahdeksikonkin 12,7 prosenttia vastaajista.

Messukylän rippikoululaisista Minun on hyvä olla rippikoulussa -väitteestä täysin samaa mieltä oli 60 prosenttia ja lähes samaa mieltä 30,6 prosenttia. Erityisesti nuoret kokivat rippikoulun turvalliseksi.

Kyselyyn vastasi 931 Tampereella tänä vuonna rippikoulun käynyttä.

Ilmoittautumisia tuli hyvin

Ensi vuoden rippikouluihin on ilmoittautunut noin 1550 nuorta.

– Ikäluokka on suuri, ja ilmoittautumisia on tullut hyvin. Joukossa on toki myös muita kuin tamperelaisia nuoria, Mörttinen toteaa.

Jälki-ilmoittautuminen vuoden 2027 rippikouluihin aukeaa 18. marraskuuta kello 16. Tuolloin ilmoittaudutaan niihin ryhmiin, joissa on tilaa. Paikkoja aukeaa niin päiväripareille kuin yön yli kestäville leireillekin.

Teksti: Asta Kettunen