Seurakuntavaalien ennakkoäänestys tällä viikolla
Seurakuntavaaleissa on mahdollista äänestää tällä viikolla ennakkoon 3.–7. marraskuuta. Varsinainen vaalipäivä on 15. marraskuuta 2026.
Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet voivat äänestää ennakkoon Suomessa missä ennakkoäänestyspaikassa tahansa. Äänioikeus on viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttävillä kirkon jäsenillä. Tampereella vaaleissa äänioikeutettuja on 123 714 henkilöä.
Tampereella ennakkoon voi äänestää useissa paikoissa, mm. marketeissa, seurakuntataloissa, kirkoissa ja oppilaitoksissa. Seurakuntien talossa (Näsilinnankatu 26) ennakkoäänestys on avoinna jokaisena ennakkoäänestyspäivänä tiistaista lauantaihin kello 9–18.
Tampereen ennakkoäänestyspaikkojen osoitteet ja aukioloajat voi tarkistaa Tampereen seurakuntien verkkosivulta tampereenseurakunnat.fi/aanestyspaikat . Ennakkoäänestyspaikoista on tietoja myös äänioikeutetuille lähetetyssä vaalikirjeessä. Koko maan ennakkoäänestyspaikat löytää paikkakunnan perusteella Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vaalisivuilla.
Äänestyspaikalla tulee todistaa henkilöllisyytensä. Mukaan kannattaa ottaa kotiin postitetussa vaalikirjeessä mukana oleva ilmoituskortti, mutta se ei kuitenkaan ole äänestettäessä pakollinen.
Tampereella kaksi vaalia
Tampereella seurakuntavaaleissa äänestetään uudet päättäjät sekä paikallisiin seurakuntaneuvostoihin että Tampereen seurakuntien yhteiseen kirkkovaltuustoon.
Yhteinen kirkkovaltuusto päättää Tampereen seurakuntayhtymän yhteisistä asioista, kuten toiminnan painopisteistä, taloudesta ja kirkollisverosta. Paikalliset seurakuntaneuvostot päättävät oman seurakunnan toiminnan painopisteistä, taloudesta ja työntekijöihin liittyvistä asioista.
Seurakuntaneuvostojen ja kirkkovaltuuston jäsenet vaikuttavat myös koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päätöksentekoon äänestämällä maallikkojäsenet kirkolliskokoukseen.
”Tarkkana äänestyskopissa”
Äänestyksessä kirkkovaltuustoehdokkaan numero kirjoitetaan valkoiseen äänestyslippuun ja seurakuntaneuvoston ehdokkaan numero kirjoitetaan oranssiin äänestyslippuun. Mikäli henkilö on ehdokkaana molemmissa vaaleissa, ehdokkaalla on kaksi eri numeroa.
– Tässä kohdin pitää olla tarkkana äänestyskopissa. Jos numerot menevät vääriin äänestyslippuihin, ääni hylätään. Hyvä muistisääntö äänestyslipuista on: valkoinen on valtuusto ja oranssi on oma seurakunta, muistuttaa Tampereen seurakuntien keskusvaalitoimikunnan sihteeri Outi Toivonen.
Äänestää voi vain oman seurakunnan ehdokkaita. Ehdokkaita voi vertailla ja heidän ajatuksiinsa voi tutustua vaalikoneessa. Seurakuntaneuvostoihin Tampereella pyrkii 208 ehdokasta, yhteiseen kirkkovaltuustoon 202 ehdokasta. Vaalikone löytyy Tampereen seurakuntien vaalisivuilta osoitteesta tampereenseurakunnat.fi/vaalikone.
Tampereella toimii viisi evankelis-luterilaista seurakuntaa, jotka yhdessä muodostavat Tampereen seurakuntayhtymän. Äänestys järjestetään neljässä suomenkielisessä seurakunnassa: Eteläisessä seurakunnassa, Harjun seurakunnassa, Messukylän seurakunnassa ja Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnassa. Tampereen Ruotsalaisessa seurakunnassa päädyttiin sopuvaaliin, sillä ehdokkaita oli yhtä paljon kuin paikkoja.
SEURAKUNTAVAALIT 2026
Seurakuntavaaleissa valitaan luottamushenkilöt nelivuotiskaudelle 2027–2030. Tampereella äänestetään jäsenet sekä paikallisiin seurakuntaneuvostoihin että seurakuntien yhteiseen kirkkovaltuustoon.
Ennakkoäänestys 3.–7.11.2026
Ennakkoon voi äänestää kaikissa Suomen ev.lut. kirkon seurakuntien ennakkoäänestyspaikoissa.
Vaalipäivä sunnuntai 15.11.2026
Vaalipäivänä voi äänestää vain oman seurakunnan ilmoittamassa äänestyspaikassa.
Lisätietoja vaaleista Tampereen seurakuntien vaalisivuilta:
tampereenseurakunnat.fi/seurakuntavaalit
Äänestyspaikat:
tampereenseurakunnat.fi/aanestyspaikat
Vaalikone:
tampereenseurakunnat.fi/vaalikone
Valtakunnalliset vaalisivut: