Siirry sisältöön

Severi Laakso musisoi Lielahden kirkossa perjantaina 2.helmikuuta ja julkaisee levyn

Severi Laakso julkaisee ensimmäisen oman levynsä perjantaina 2. helmikuuta Lietsun Gospelkirkossa. Levyllä sävelien ohella tekstit ovat pääasiassa Laakson käsialaa.

Mies soitaa kitaraa kirkon alttarin edessä, jossa palaa kaksi kynttilää, ja laulaa.

Istuva mies soittaa kitaraa sisällä rakennuksessa ja katsoo sivullaan olevaan ikkunaan päin.Severi Laakso haluaa tehdä musiikkia vakavissaan. Kuva Markus Perko

− Tämä on minulle iso juttu, koska julkaisen ensimmäisen oman levyn. Aiemmin olen levyttänyt pääasiassa toisten tekemiä kappaleita, Severi Laakso toteaa.

Severi Laaksoa on uitettu monenlaisessa musiikissa lapsuudesta saakka. Ensilevyä hän työsti osittain isänsä, rokkipappi Tarvo Laakson kanssa.

− Isä oli ylpeä siitä, että teen omaa musiikkia. Oli merkittävää, että hän ehti kommentoida miksauksia. Tietyllä tavalla koen jääneeni yksin isän kuoltua, Laakso sanoo.

Se, että oma vanhempi on tunnettu, on vaikuttanut monin tavoin. Vertaaminen isään tuntuu kuitenkin tarpeettomalta.

− Taiteen alat ovat sellaisia, että niihin monesti kasvetaan juurista. Olen saanut ammentaa valtavasti eri muusikoilta ja olen saanut istua isän kanssa studiossa satoja tunteja. Mutta me ollaan isän kanssa erilaisia persoonia. Minulla on oma polku, ja olen siitä kiitollinen, Laakso tarkentaa.

Maisteriopintoihin on kuulunut teologiaa sekä klassista ja kansanmusiikkia. Se kuuluu debyytissäkin.

− Mozartit on soitettu, Laakso naurahtaa viitaten konservatoriovuosiinsa.

Sanoitukset nuoren aikuisen pohdintaa

Levylleen hän pyysi muusikoiksi soittokavereita, joihin on tutustunut eri projekteissa. Sävelien ohella tekstit ovat pääasiassa Laakson käsialaa. Sanoituksiaan tekijä kuvailee nuoren aikuisen pohdinnaksi.

− Sellaisen, joka näkee maailman haasteet, mutta lastensa rinnalla katsoo rohkeasti tulevaan.

Keväällä jatkuu muun muassa Musiikkia taivaan täydeltä -konserttisarjan luotsaaminen Eteläisen seurakunnan kolmessa kirkossa. Lisäksi Laakso musisoi eri puolilla kaupunkia, ja esimerkiksi palvelutaloissa laulaja Beritin kanssa.

− Muusikkopastorina laulan ja laulatan erinäisissä tilaisuuksissa ja musisoin saarnojeni yhteydessä. Koen, että minut on kutsuttu Tampereelle, hän toteaa.

Haaveena on konsertoida omankin musiikin kanssa, ja koska Laakso soittaa lastenmusiikkia Naattiorkesterissa, on hän ajatellut tehdä myös kristillisen lastenlevyn.

− Haluan päästä laulamaan ihmisten kanssa ja tehdä projekteja. Toivon, että tamperelaiset voisivat kokea, että teen työtä yli seurakuntarajojen, Severi Laakso miettii.

Teksti: Elisa af Hällström

Suureen maailmaan -levynjulkaisukeikka on Lielahden kirkossa 2.2.2024 kello 19. Vapaaehtoinen ohjelma 10 € lähetystyön hyväksi.  Gospel Café palvelee klo 18 alkaen.