Suur-Sorbus ja Harjun hirmut
Alkuvuodesta osallistuin Harjun seurakunnan alueen pyhiinvaellusreittien uudistamiseen. Hommani oli tuottaa menneisyyttä koskevaa sisältöä, ja juttujahan muuten löytyi.
Historiallisesti rikasta aluetta, tuo Harju!
Myös luonnon näkökulmasta: havaitsin nimittäin, että tienoo on ollut varsinainen erityispuiden keskittymä.
Ensinnäkin, Villilässä on aikoinaan sijainnut Pohjoismaiden suurimpana pidetty kataja. Yli kymmenmetrinen kaunotar kaatui vuonna 2001 – melkein, yksi oksa nimittäin sinnittelee edelleen tukipuun varassa.
Kaarilassa taas seisoi vuoteen 2008 asti Gaddin lehmus, joka ei kolmikymmenmetrisyydestään huolimatta ollut ennätysmittainen, mutta iäkäs kylläkin. Sen juuret juontuivat mahdollisesti 1700-luvulle, jolloin alueella vaikutti puulle nimensäkin antanut P. A. Gadd.
Ja kun tieteilijästä kerran tuli puhe, niin hänen sukunsa hautakappelin nurkilla on kasvanut vielä kolmaskin poikkeuspuu: aikanaan Suomen suurimpana pidetty pihlaja.
Sakari Saarnijoen mukaan kyseinen yksilö oli vuonna 1937 kaksitoista- ja puolimetrinen, vuosikymmen myöhemmin rungon ympärysmitaksi saatiin kolme metriä kaksikymmentä senttiä.
Mitään älyttömiä lukuja nämä eivät ole: Suomen paksuin Sorbus aucuparia on ollut ympärysmitaltaan yli viisi metriä, pisin taas kaksikymmentäneljä korkea.
Eli ehkä Harjun pihlaja oli mahtavin vain tuolloin mitattujen ja tunnettujen joukosta?
Puun iästä löysin vain arvelua. Saarnijoki katsoo sen mahdollisesti istutetuksi vuoden 1865 jälkeen. Tuolloin nimittäin hautausmaa luovutettiin niityksi koulun opettajalle, jos hän istuttaisi vuosittain puita sen laidoille.
Yksilö lähenisi nyt siis sadankuudenkymmenen auringonkierron ikää, mikäli olisi vielä pystyssä.
Jaa-a, muuten – miksi olen kirjoittanut pihlajasta imperfektissä? Voihan se vielä olla sijoillaan!
Ei kun pyörän selkään, peninkulma kappelia kohti ja suu ammolleen äimistyksestä: tiestä katsoen hautausmaan kauimmaisella laidalla erottuu aivan mahdottoman korkea pihlaja.
Kun livahtaa lähemmäs, niin on se paksukin. Keskikokoinen syli ei rungon ympäri yllä. Ja ennen kaikkea: ei-dendrologin silmilläkin näkee, että puu on hyvin vanha.
Onkohan kyseessä samainen ennätysyksilö?
Ja mitä tienoon pohjavedessä on, kun tällaisia jättiläisiä syntyy?
Lähteet:
Carlsson, Wilh.: Pitäjänkertomuksia. I. (SKS 1869)
Kauppila, Aulikki ym.: Vihreät jättiläiset (Metsäkustannus ja Dendrologian Seura 2021)
Ranta, Pertti (toim.): Tampereen kaupunkiluonto (Tampere-seura 2008)
Saarnijoki, Sakari: Tampereen kaupungin ja sen lähiympäristön koristepuista ja pensaista. Acta forestalia fennica 46 (1938).
