Taidetta esille seurakuntatiloihin
Joihinkin Tampereen seurakuntien tiloihin voi kuka tahansa tarjota tekemäänsä taidetta esille. Jos teokset soveltuvat seurakunnan tiloihin, niitä voi esitellä näyttelyssä.
– Härmälän kirkko on profiloitunut taidekirkoksi Eteläisessä seurakunnassa. Siellä on kirkkosalin seinillä ripustimet, joihin voi taulut kiinnittää, kertoo Eteläisen seurakunnan johtava suntio Elina Virtanen.
– Tuomiokirkkoseurakunnassa on ollut näyttelyitä Tuomiokirkossa, Vanhassa kirkossa, Kalevan kirkossa, Aleksanterin kirkossa sekä Seurakuntien talon ala-aulassa ja portaikossa, yleisimmin viimeksi mainitussa, sanoo Tuomiokirkkoseurakunnan johtava suntio Ilkka Koivu.
Messukylän seurakunnasta kerrotaan, että Messukylän kirkossa ja Aitolahden kirkossa on ollut taidenäyttely. Kirkoissa on mahdollista järjestää näyttelyitä, mutta toiminnan tarpeet täytyy huomioida sijoittelussa ja aukioloissa.
– Harjun seurakunnassa Pispalan kirkko on kulttuurikirkko, jossa on paljon näyttelyitä. Niitä saattaa olla useampi vuodessa. Toukokuussa tiloihin on tulossa Epilä-seuran historianäyttely, mainitsee Harjun seurakunnan johtava suntio Seppo Janhonen.
Teksti: Johanna Hämäläinen
TIEDUSTELUT:
- Eteläinen seurakunta: Christian Seppänen, christian.seppanen@evl.fi, p. 040 187 0559
- Tuomiokirkkoseurakunta: Tea Stenberg, tea.u.stenberg@evl.fi, p. 050 520 9012 tai Paula Kivipensas-Vitikainen, paula.kivipensas-vitikainen@evl.fi, p. 040 804 8153
- Messukylän seurakunta: yhteyttä voi ottaa kunkin lähikirkon vastuutyöntekijään
- Harjun seurakunta: Jaana Rantala, jaana.rantala@evl.fi, p. 050 348 4100