Siirry sisältöön

Tampereeen seurakunnilta kriisiavustus Gazaan, Länsirannalle, Syyriaan, Libanoniin ja Myanmariin

Tampereen ev.lut. seurakunnat myöntää Kirkon Ulkomaanavulle (KUA) 64 600 euron avustuksen käytettäväksi Lähi-idän konfliktin uhrien auttamiseksi Gazassa, Syyriassa ja Libanonissa sekä tulvauhrien auttamiseksi Myanmarissa. Suomen Lähetysseuralle myönnetään 50 000 euron avustus käytettäväksi katastrofityöhön Gazassa ja Länsirannalla

Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti avustuksista kokouksessaan torstaina 31. lokakuuta.

Hätäavun jakaminen Homsissa, Syyriassa. Kuva Ammar Barakat

Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura ovat käynnistäneet laajat avustusoperaatiot Lähi-idässä. Vuoden 2024 aikana Gazan humanitaarinen tilanne on pahentunut merkittävästi ja lokakuussa 2023 Israelin ja Hamasin välillä alkanut konflikti on laajentunut ympäröiviin valtioihin.

YK:n arvioiden mukaan Gazan alueella on kuollut 40 000 siviiliä, joista suurin osa on naisia ja lapsia. Yli miljoona ihmistä on paennut Libanonin eteläosista Syyriaan. Gazassa on äärimmäinen pula vedestä, ja nälänhätä uhkaa yli 2,2 miljoonaa ihmistä. Hygieniaolosuhteet ovat katastrofaaliset, ja terveystilanne on erittäin vaikea.

KUA:lla avustushankkeita Gazassa ja Syyriassa

Kirkon Ulkomaanapu on käynnistänyt avustushankkeet sekä Gazassa että Syyriassa. Gazassa tuetaan lapsia ja vammautuneita tarjoamalla psykososiaalista tukea ja lisäkoulutusta opettajille. Hankkeet toteutetaan yhteistyössä Latin Patriarchate in Gaza Cityn, Palestinian Counselling Centerin ja International Orthodox Christian Charitiesin kanssa.

Syyriassa Kirkon Ulkomaanapu keskittyy ihmisten perustarpeiden täyttämiseen. Pakolaisille järjestetään toimivia pakolaissuojia ja heille jaetaan lämmikkeitä kylmenevän talven varalle. Paenneet saavat myös hygieniatuotteita ja psykososiaalista tukea. Kirkon Ulkomaanavulla on ollut maatoimisto Syyriassa vuodesta 2019 lähtien.

Suomen Lähetysseuralle tukea lääkinnälliseen apuun

Viimeisimpänä Gazassa on puhjennut polioepidemia, jonka vuoksi osapuolet suostuivat lyhyeen tulitaukoon. Tulitauon aikana noin 560 000 lasta rokotettiin. Suomen Lähetysseuran tukema Lähi-idän kirkkojen neuvoston pakolaispalvelujen osasto (MECC/DSPR) osallistui rokotuskampanjaan.

Suomen Lähetysseura tukee lääkinnällisen avun sekä mielenterveyden ja psykososiaalisen tuen antamiseen siviileille Gazassa ja Länsirannalla, sillä myös Länsirannan palestiinalaisten tilanne on vaikeutunut. Lähetysseuran varoilla tuetaan Gazassa al-Ahli-sairaalaa, Augusta Victoria -sairaalaa Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalle perustettavia liikkuvia klinikoita. Tuen vie perille Lähi-idän kirkkojen neuvoston pakolaispalveluiden osasto.

Taifuuni Yagi on aiheuttanut laajaa tuhoa Myanmarissa

Myanmarilainen nainen kantaa päänsä päällä avustustarvikkeita.Kirkon Ulkomaanapu keskittyy Myanmarissa hätäavun jakamiseen ja pakolaisten perustarpeiden turvaamiseen. Kuva: Myanmarin kirkkojen federaation arkisto

Myanmarissa Kirkon Ulkomaanapu on ohjannut katastrofirahastostaan 150 000 euroa tulvauhrien auttamiseksi ja aloittanut hätäapukeräyksen. Taifuuni Yagi on aiheuttanut laajaa tuhoa Vietnamissa, Myanmarissa, Laosissa ja Thaimaassa.

Myanmar on kärsinyt erityisen pahasti, ja jatkuvat sateet ovat aiheuttaneet laajoja tulvia. Ainakin 160 ihmistä on menettänyt henkensä ja noin 230 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.

Kirkon Ulkomaanapu

Suomen Lähetysseura