Tampereen seurakunnilta 30 000 euroa Myanmarin maanjäristyksen uhreille
Tampereen seurakuntayhtymä on myöntänyt 30 000 euroa Kirkon Ulkomaanavulle Myanmarin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi. Voimakas maanjäristys aiheutti laajaa tuhoa, ja monet ovat menettäneet kotinsa ja toimeentulonsa. YK arvioi, että katastrofi vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään.
Lapset Sein Panissa, Mandalayssa, raunioiden keskellä muutama päivä sen jälkeen, kun voimakas maanjäristys ja tulipalo tuhosivat suuria osia heidän asuinalueestaan. Kuva KUAPerjantaina 28.3.2025 Myanmariin iski 7,7 magnitudin maanjäristys. Onnettomuudessa on kuollut lähes 4 000 ihmistä, ja yli 5 000 on loukkaantunut.
Maanjäristys aiheutti laajaa tuhoa kuudella alueella. Tuhansia rakennuksia sortui, ja infrastruktuuri, kuten tiet ja sillat, vaurioitui merkittävästi. Lisäksi maan sisäinen konflikti ja sotilasjuntan toimet ovat vaikeuttaneet avun perillepääsyä.
Mandalayn, Sagaingin ja muiden järistyskeskusta lähellä olevilla alueilla on pulaa ruoasta, suojasta, puhtaasta vedestä ja lääkinnällisestä avusta, sanoo KUA:n Myanmarin maajohtaja Lin Min Aung.
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) koordinoi avustustyötä yhdessä muiden ACT Alliancen jäsenjärjestöjen kanssa. KUA jakaa 2 000 ihmiselle käteisavustuksia, joilla he voivat hankkia perustarvikkeita, kuten ruokaa, vettä, lääkkeitä ja suojaa. Käteisapu on ratkaisevaa tilanteessa, jossa esimerkiksi tiet ovat vaurioituneet niin pahasti, että paikan päälle on vaikea kuljettaa apua muualta.
Tampereen seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto päätti avustuksen myöntämisestä kokouksessaan 24. huhtikuuta. Summa maksetaan lähetyksen ja kansainvälisen diakonian määrärahasta, jonka kokonaisbudjetti hätäapuun vuodelle 2025 on 126 000 euroa.
Osallistu Myanmarin hätäapukeräykseen
Sinäkin voit osallistua maanjäristyksen uhrien auttamiseen:
- Lahjoita verkossa kua.fi/myanmar
- MobilePaylla: Lahjoita MobilePaylla numeroon20038
- Tilisiirrolla: Lahjoita OP:n tililleFI33 5000 0120 4965 25, viitenumero3007