Tampereen seurakuntien on korotettava hauta- ja hautauspalvelumaksuja valtionrahoituksen muutosten vuoksi
Maksujen noin 30 prosentin korotus käsitellään yhteisen kirkkoneuvoston kokouksessa 11.9.2025.
Vuonna 2025 valtio vähentää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hautaustoimeen osoittamaa rahoitusta 19,6 miljoonalla eurolla. Leikkaus on pysyvä, ja se vaikuttaa merkittävästi myös Tampereen seurakuntayhtymään.
Lisäpaineita korotuksiin tuo kirkolliskokouksen päätös, jolla muutetaan valtionrahoituksen jakoperusteita seurakuntien kesken. Tampereen seurakunnat menettää jatkossa valtionrahoitusta, koska uusi jakomalli painottaa kuolleiden, haudattujen ja kulttuuriperintökohteiden määrää kunnan asukasluvun sijaan, mikä kasvattaa Tampereella hautausmaksujen korotuspaineita.
Hautamaksuista päätetään yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa 25.9.2025. Kuva Jussi Laitinen
Hautaaminen on kirkolle lakisääteinen tehtävä
Hautaaminen on kirkolle lakisääteinen kaikkia kansalaisia koskeva tehtävä, joten sen kustannuksia ei voida kattaa kirkollisverolla. Siksi Tampereen seurakunnat on pakotettu korottamaan hauta- ja hautauspalvelumaksuja kattamaan noin 1,2 miljoonan euron vähennyksen rahoituksessa.
—Hautauspalvelut kuuluvat kaikille riippumatta siitä, kuuluvatko he kirkkoon vai eivät. Siksi niitä ei voida rahoittaa seurakunnan jäsenten maksamilla kirkollisveroilla. Valtion tuen leikkauksen vuoksi kustannuksia joudutaan kattamaan entistä enemmän maksuilla, kertoo hautaustoimen johtaja Jyrki Lehtonen Tampereen seurakuntayhtymästä.
Hautaustoimi kattaa muun muassa hautausmaiden ylläpidon, hautaamiseen liittyvät palvelut, vainajien säilytyksen ja krematoriotoiminnan. Näiden palvelujen turvaaminen edellyttää maksujen korottamista.
Jyrki Lehtonen myöntää, että korotus on harmillinen:
— Ymmärrämme hyvin, että maksujen korotukset voivat herättää huolta ja harmitusta. Hautaaminen on kuitenkin kirkon lakisääteinen tehtävä ja haluamme varmistaa, että jokainen vainaja saa arvokkaan ja kunnioittavan viimeisen leposijan. Valtion pysyvän rahoitusleikkauksen vuoksi vaihtoehtoja ei ollut.
Lehtonen korostaa, että korotukset kattavat ainoastaan kulut ja omakustannehinnan. Voittoa niillä ei tehdä.
Päivitys 12.9.2025
Yhteinen kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 11.9.2025 lähettää uudet hautamaksut vuodelle 2026 yhteisen kirkkovaltuuston päätettäväksi kokouksessa 25.9.2025, ja hyväksyi hautauspalvelumaksut vuodelle 2026.
Uudet hinnat tulevat voimaan vuoden 2026 alusta.
Muutos lyhyesti
- Tampereen seurakunnat korottaa hauta- ja hautauspalvelumaksuja valtionrahoituksen leikkauksen ja kirkon sisäisen jakoperusteiden muutoksen vuoksi.
- Muutosten aiheuttamaa vajetta ei voida kattaa kirkollisveroilla.
- Hautamaksuista saatu tulo nousee noin 32 prosenttia ja hautauspalvelumaksuista saatu tulo noin 26 prosenttia.
- Esimerkiksi arkkuhautapaikan hinta nousee ensi vuonna oman kunnan asukkaalle 230 euroa ja uurnapaikan hinta 175 euroa.
- Hautauspalvelumaksu nousee arkkuhautauksen osalta 295 euroa ja tuhkaamisen osalta 60 euroa.
- Myös vainajien säilytystilamaksuihin tulee muutoksia. Jatkossa ensimmäinen säilytysviikko on ilmainen ja siitä eteenpäin maksu on 50 euroa viikolta.