Siirry sisältöön

Lounasmusiikkia – Kesäunelmia

Marko Tuupainen, tenori ja viulisti
Katja Mäkiö, altto, urut ja piano

Bizet, Massenet, Saint-Saëns sekä musiikkia musikaalista Notre Damen kellonsoittaja

Marko Tuupainen on laajan esiintyjäkokemuksen omaava freelance-taiteilija. Hän esiintyy sekä klassisen että kevyen musiikin laulajana (tenori), viulistina, pianistina ja näyttelijänä. Uransa aikana hän on esiintynyt muun muassa Savonlinnan Oopperajuhlilla, Suomen Kansallisoopperassa, Tampereen Työväen Teatterissa, Tampereen Teatterissa, Tampere-talossa, Aleksanterin teatterissa, Savoy-teatterissa sekä Linnateatterissa. Lisäksi hän on esiintynyt lukuisissa maissa Suomen rajojen ulkopuolella.

Tuupainen työskentelee vakituisesti muun muassa TFK:n tenoreiden äänenjohtajana sekä ammattikuoro Tampere Cappellassa. Hän on uransa aikana tulkinnut monipuolisesti erilaisia rooleja oopperan, musikaalien ja teatterin parissa. Viimeisimpiin roolitöihin kuuluu kasakka Fedjan rooli Isoviha-oopperassa, jota esitettiin Ilmajoen Musiikkijuhlat -tapahtumassa.

Kesällä hänet voi nähdä myös laulamassa musikaalissa Notre Damen kellonsoittaja Samppalinnan kesäteatterissa.

Musiikin maisteri ja musiikkipedagogi (AMK) Katja Mäkiö työskentelee kanttorina Tampereen tuomiokirkkoseurakunnassa.

Katja on konsertoinut laajasti sekä instrumentalistina että laulanut alttosolistina useissa kirkkomusiikkiteoksissa, mm. W.A. Mozartin Requiemissa, J.S. Bachin Johannes-passiossa, Messussa h-molli sekä G.F. Händelin Messias-oratoriossa. Hän on opiskellut urkujensoittoa, kuoronjohtoa ja laulua mm. Sibelius-Akatemiassa, Lyypekin musiikkikorkeakoulussa ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Laulua hän on opiskellut mm. Sirkka Haaviston, Aulikki Eerolan ja Ulla Raiskion johdolla.

Mäkiö on mm. toiminut kuoronjohdon tuntiopettajana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja hän on valtakunnallisesti toimivan Suomen Kanttorikuoron Chorus Cantorum Finlandiaen alttosektion äänenjohtaja sekä ammattilaisista koostuvan kamarikuoro Tampere Cappellan alttolaulaja.

 

Järjestäjä

Tuomiokirkkoseurakunta

Sijainti

Aleksanterin kirkko

Pyynikin kirkkopuisto, 33210 Tampere