Siirry sisältöön

Lounasmusiikkia – Rakkauden polut

Rakastettuja ranskalaisia säveliä esittävät Annukka Kuivisto - sopraano ja Julia Tamminen - piano. Debussy, Massenet, Satie, Hahn, Poulenc, Monnot

Annukka Kuivisto on turkulainen ooppera- ja konserttilaulaja, jonka ääni on parhaimmillaan dramaattinen sopraanon ohjelmistossa. Hän on valmistunut laulupedagogiksi Turun ammattikorkeakoulusta (2007) ja suorittanut oopperadiplomin (Mgr. Art.) Banská Bystrican musiikkikorkeakoulusta Slovakiassa (2013) ja valmistunut filosofian maisteriksi musiikkitieteestä Turun yliopistolta (2024). Kuiviston monipuolinen ura kattaa esiintymisiä niin oopperalavoilla kuin konserttisaleissa, muun muassa Turun Oopperassa, Naantalin ja Turun musiikkijuhlilla sekä solistina lukuisten kuorojen ja orkestereiden, kuten Turun filharmonisen orkesterin ja Tallinnan Barokkiorkesterin, kanssa. Hänen kansainvälinen konserttiuransa ulottuu Suomen lisäksi Slovakiaan, Tšekkeihin, Kroatiaan ja Itävaltaan. Viime vuosina Kuivisto on syventynyt erityisesti laulusarjakokonaisuuksien ja kamarimusiikin esittämiseen. Hän on aktiivinen toimija Turun musiikkielämässä, hän toimii Oopperakammari ry:n varapuheenjohtajana, Suomen liedakatemian hallituksessa ja opettaa laulua Varsinais-Suomessa.

Valko-Venäjällä syntynyt   Julia Tamminen työskentelee aktiivisesti konsertoivana urkurina, pianistina ja cembalistina.  Hän on konsertoinut Suomen keskeisillä festivaaleilla ja ympäri Eurooppaa sekä solistina että eri kokoonpanoissa. Lisäksi hän toimii cembalo- ja urkupedagogina sekä säestäjänä Turun konservatoriossa. Julia opiskeli urkujensoittoa Sibelius-Akatemiassa professori Olli Porthanin ja Markku Hietaharjun johdolla sekä cembalonsoittoa Anssi Mattilan ja Elina Mustosen johdolla. Pianonsoittoa ja lied- säestystä hän on opiskellut mm. Anna Kuvajan, Maija Väisäsen, Ilmo Rannan ja Keval Shahin johdolla. Suomen kulttuurirahaston tukemana hän on täydentänyt urku- ja cembalo-opintojaan Amsterdamin konservatoriossa. Julia on voittanut palkintoja lukuisissa kansainvälisissä urkukilpailuissa. Hänen sydäntään lähellä on erityisesti vanha musiikki, kamarimusiikki sekä monipuolinen yhteistyö laulajien kanssa. Hän toimii Martin urkupäivät -festivaalin taiteellisena johtajana, sekä Organum -seuran hallituksen jäsenenä.

Järjestäjä

Tuomiokirkkoseurakunta

Sijainti

Aleksanterin kirkko

Pyynikin kirkkopuisto, 33210 Tampere