Tilan tekemisen taito
Sain tehdä hetken aikaa lapsiperheiden sosiaalityötä. Jännitti, koska olen viime vuodet tehnyt lähinnä tutkimusta. Melko pian huomasin, että pärjäsin ihan hyvin työssäni. Palasin kotiini usein hyväntuulisena.
Tutkimukseni ovat toki liikkuneet sosiaalityötä lähellä. Olin lukenut satoja kokemuksia siitä, kuinka monella tavalla ihminen voidaan järjestelmässä ohittaa tai nähdä väärin. Tiesin siis, että minun pitäisi asettua ihmisen rinnalle – nähdä ja kuulla hänet. Minun olisi myös hyvä virittyä ihmisen maailmaan. Niin ehkä löytäisimme yhdessä ratkaisut käsillä oleviin pulmiin.
Vaikeaa sen sijaan oli muistaa antaa tilaa ja aikaa.
Täytin hiljaisuutta puheella ja odotin nopeita päätöksiä. Päihdekuntoutumiseen motivoituminen ei tapahdu hetkessä. Koulunpenkillekään ei pitkän poissaolon jälkeen palata helposti. Tulevaisuuden näkymät eivät kirkastu oitis, jos ne ovat olleet kauan sumuiset.
Jos ihmistyön ammattilainen etenee kuin katujyrä pikakelauksella, muutoksen aihiot murskautuvat. Ihminen hädin tuskin ehtii silloin edes itse alta pois. Seurauksena voi olla kaikkien osapuolten näkökulmasta hukkaan heitettyä aikaa.
Onnekseni sain oppia kokeneilta ammattilaisilta. He puhuivat ihmisistä kauniisti. He tunnistivat ihmisen vahvuuksia ja puhuivat niistä ikään kuin ohimennen. He eivät epäröineet pysähtyä ja hakea katsekontaktia vaikeassakaan tilanteessa. He antoivat vaihtoehtoja ja aikaa haudutella niitä. He neuvottelivat ja antoivat ihmisen sanalle painoarvoa.
Kasvatustieteen professori Kirsti Lonka on sanonut, että ihminen oppii, kun hänestä kiinnostutaan ja häntä kunnioitetaan, kuunnellaan, kannustetaan ja kiitetään. Siinä ovat myös kohtaamistyön ammattilaiselle yksinkertaiset vinkit vaikuttavaan työhön. Ne siirtävät tilaa ammattilaiselta sille, joka sitä enemmän tarvitsee.
Kirjoittaja työskentelee johtavana tutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.
