Siirry sisältöön

Todisteita menneisyydestä

Valokuvat pystyvät murtamaan ajan vallan, ne ovat käsinkosketeltavia todisteita menneisyydestä. Tällä ajatuksella on valmistunut Vapriikin Mennyt maailma -näyttely ja myöhemmin ilmestyvä kirja, joiden kuvat ovat Vapriikin kuva-arkistosta.

Vanha talvinen kuva hevosista vetämässä rekiä, joiden kyydissä on ihmisiä. Väkeä kävelee myös kadulla.
Tuomiokirkko häämöttää taustalla vuoden 1913 penkinpainajaisotoksessa, jossa ylioppilaskokelaat ottavat rekikyytiä. Kuva: Uno Toijala / Vapriikin kuva-arkisto

Kuvaaja on vanginnut valon ja paikan painaessaan kameran laukaisinta. Valokuva on myös tekijänsä valinta. Käsitys vanhasta Tampereesta riippuukin hyvin pitkälti siitä, mitä aikoinaan on pidetty kuvaamisen arvoisena. Toisaalta kamera on joskus tallentanut muutakin kuin sen, mitä kuvaaja piti kohteenaan.

Vapriikin kuva-arkistossa on tallessa kaksi miljoonaa valokuvaa. Sieltä löytyy suuri määrä valokuvia 1900-luvun alun Tampereesta niin ammattilaisten kuin amatöörienkin ikuistamina.

Monien harrastajakuvaajien kuvakokoelmat on löydetty vasta heidän kuoltuaan, ja vielä nykyäänkin silloin tällöin esiin putkahtelee aikaisemmin tuntematonta aineistoa.

Mennyt maailma käy läpi Tampereen alueittain, niiden miljööt ja asukkaat. Kuvista löytyy myös kirkkoja ja muita seurakuntatiloja.

Vuoden 1900 koitto otettiin kaupungissa vastaan juhlavammin kuin koskaan aikaisemmin. Kauppatorin, nykyisen Keskustorin, tilaisuus päättyi virren sanoihin: Oi Herra, siunaa Suomen kansaa, suo sille runsas armosi, se kaikis’ että vaiheissansa sun oma kansas olisi! Suo uskollisuus, vakuus meille, menestys elämämme teille!

Hevosen vetämät ruumisvaunut, suurlakko, Hämeenkadun länsiosan jugendkokonaisuus, Kyttälän numerotorpat ja isvossikat ovat asioita, joista kellään ei enää ole omakohtaisia kokemuksia.

Näyttelyn aukioloaikaa Vapriikin 3. kerroksessa on yleisön pyynnöstä jatkettu 30.7.2028 saakka.

– Mennyt maailma on ollut suunnitelmissani jo useita vuosia Tampere-trilogian (Kadonneet kaunottaret 2017–18, Tampere ennen ja nyt 2022–23) päätösosana. Voitaneen siis sanoa, että se oli pitkäaikaisen unelman täyttymys, toteaa tutkija Antti Liuttunen Vapriikin kuva-arkistosta.

– Tuskin aiheesta tullaan pitkiin aikoihin tekemään yhtä laajaa näyttelyä.

Teksti: Asta Kettunen